perjantai 25. heinäkuuta 2014

Tykkimäki aquapark!

Käytiin vähän pulikoimassa.
Iskä, Äiti ja Ceela - ihan kolmestaan!

Huikea reissu, ei voi muuta sanoa :)


Oli nimittäin ihanaa viettää laatuaikaa yhdessä tuon ihanan 5-vuotiaan neidin kanssa.
Ceelastakin huomasi kuinka tyttö loisti kun sai isin ja äidin koko päiväksi ihan itselleen.
Paikaksi valikoitui tosiaan ihan upouusi tykkimäen vesipuisto ja en voi paikkaa liikaa hehkuttaa. 




Lasten altaat olivat hyvänkokoiset ja monipuoliset. 




Ceelalla riitti pituuskin juuri noihin isoihin mäkiin johon 110cm lapsi sai mennä yhdessä huoltajan kanssa. Mattomäki oli melko hurja, siihen ei meinannut neiti uskaltaa lähteä mutta lopulta rohkeus onneksi voitti ja sen jälkeen mattomäkeen piti päästä monta kertaa.



Äitikin pääsi kokemaan vauhdin riemua :)




Välillä pidettiin pieni eväs ja jätskipaussi 



Sen jälkeen jaksoi taas jatkaa täyttä rallia. 
Uimaan, liukumäkiin ja välillä saunaan lämmittelemään :)






Tykkimäkeen olisi saanut myös yhdistelmärannekkeen jolla olisi voinut käydä sekä huvipuistossa että aquaparkissa mutta me päädyimme tällä kertaa ostamaan liput erikseen vain vesipuistoon mikä olikin meille oikea ratkaisu sillä siellä vierähti 6 tuntia pulikoiden ihan hujauksessa. 

Suositellaan lämpimästi kaikille vesipedoille ♥