sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Juhlatuulella

Eilen aloiteltiin meidän neidin kakkosten juhlinta!

Virallinen synttäripäivä on tulevan viikon torstaina 3.3, mutta haluttiin pitää synttäreitä useammassa osassa, pienemmällä porukalla kerrallaan!

Ensi viikonloppuna sitten jatketaan juhlintaa :)


Tarjolla oli mm. mariannejuustokakkua, kinuski- puolukkapiirakkaa, bebe-leivoksia, sydänmunkkeja, tacopiirakkaa, keksejä ja karkkeja.

Päivänsankari puhaltelee kynttilöitä :)


 Mummun tekemät kinuski-puolukkapiirakka ja bebe:t olivat ihan taivaallisen hyviä! 
Kiitos vielä kaikesta avusta Mummulle ja Mummolle :)




Muksuille maistui kuorrutetut munkit :)

Serkut auttaa pakettien avaamisessa ja päivänsankari seuraa vieressä :)


Serkkuherrat Valtsu&Ocke








Sekkupojalla on poseeraukset hallussa :)



♥ Kylläpä pienellä tytöllä oli mukava päivä ♥

Tänä aamuna tunnelma oli kuin kovempienkin juhlien jälkeen, sillä Ceela ja Noora alkoivat molemmat oksentamaan aamuyöstä. Serkkupojat olivat pitäneet yrjötaudin jo viime viikolla ja ilmeisesti se oli vielä tarttuvassa vaiheessa. Ceelalla nousi tänään myös kuumetta ja pieni raukka on myös valitellut pissatessa kipua joten päivystykseen oli vielä illalla lähdettävä ottamaan labrat ja virtsatieinfektiohan sieltä paljastui. Lääkäri setä määräsi neidille antibioottikuurin joten eiköhän se vointi siitä ala pian helpottamaan!

 Tänään neiti on lähinnä nukkunut ja katsellut muumeja. Välillä sentään jaksoi mennä uuteen prinsessatelttaan hoitamaan baby bornia. Ceelahan ei ole ikinä syönyt tuttia, mutta nyt on ominut tuon nuken tutin itselleen :)
Ceelan ollessa vauva kokeiltiin varmaan kaikki markkinoilla olevat tutit, mutta neiti ei niitä kelpuuttanut. Eipä tullut mieleenkään kokeilla baby bornin tuttia ;)


 


torstai 24. helmikuuta 2011

Tänään ollaan...

...ihmetelty lintujen touhuja






...Ollaan me touhuiltu toki paljon muutakin! Herkuteltu, leikitty, piirretty, syöty ulkona, rakenneltu palapelejä, katsottu muumeja, nukuttu päiväunia, hypitty  sängyllä ja vaikka mitä! Viikko on vierähtänyt ihan siivillä. Tytöt ovat nauttineet toistensa seurasta ja Mummon ja Ukin huomiosta :)

Huomenna matkustamme koko kööri Porvooseen päin. Meillä on jo ikävä meidän Isiä! 
Ja silläkin varmaan jo vähän meitä? :)

Reippaalla 4-vuotiaalla serkkuneidilläkin taitaa olla vähän ikävä jo Äitiä, Isiä ja veljiä. Huomenna me kaikki sitten nähdään!

Ja lauantaina vietetään ensimmäisellä kokoonpanolla Ceelan kakkosia :)







keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Tunnustan :)

Olin näemmä saanut tunnustuksia kanssablogisteilta...


Kiitos tästä teille kaikille


Tunnustuksen mukana tuli muutama kysymys...

Milloin aloitit blogisi?
Aika tasan vuosi sitten. Ensimmäisen postauksen taisin tehdä Ceelan 1-vuotis päivänä eli 3.3.2010.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee? 
Taidan kirjoitella enimmäkseen meidän arjesta, Ceelan kuulumisista. Mukaan mahtuu niin iloja, suruja, lastenvaatteita, mitä milloinkin :)

Mikä tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Luultavasti ainoastaan se seikka, että tässä blogissa eletään juuri tätä meidän perheen elämää. Ei sen enempää, ei sen vähempää :)

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Halu kirjoittaa ja tallentaa tätä hetkeä muistoksi itselle ja läheisille.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Tällä hetkellä en koe suurta tarvetta muuttaa mitään. Päivittelen blogia sitä mukaa kun resurssit antaa myöten ja toivon että mahdollisimman moni viihtyy meidän seurassamme. Huomasin juuri joku päivä sitten että satasen raja on jo paukkunut ja se tuntuu ihan mielettömältä :) 
Te lukijat olette koko jutun suola ja sokeri, ja teidän kommentit toki ilahduttavat aina!

Tunnustus tulisi jakaa 5blogiin, mutta koska olen tämän kanssa jo näinkin myöhässä niin laitan tämän eteenpäin vaan 2 uutukaiseen blogiin...

Rakkaalle ystävälleni 
kenen blogista käyn virtuaalisesti nuuhkimassa vauvatuoksua. Käykää kurkkamassa ihastuttavaa pikku Luna prinsessaa :)

ja 

myöskin uuteen blogiin missä seurataan arjen iloja ja suruja  2 pienen neidin kanssa! 






tiistai 22. helmikuuta 2011

Täällä minä olen...

...täällä Mummolassa!!!




 Ja täällä on mun suurin idoli, Noora-serkku!


 Meillä on yhdessä ihan hurjan hauskaa. Leikitään, hassutellaan, nauretaan ja 
välillä vähän suukotellaankin :)

Tänään me käytiin meidän Ukin kanssa Rautalammin museossa katsomassa nukkenäyttelyä.
Katsokaa miten hienoja nukkeja me siellä nähtiin...





Vanha nukkekoti

ja sen sisustusta :)






Huh huh, olipas jänskä päivä!

Ps.Huomasin just että olin saanut muutamasta blogista tunnustuksenkin, kiitos ihan hurjasti!
Yritän palailla siihen asiaan vaikka huomenissa :)


 


keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Minimaalinen blogikirppis!

Elikkäs myynnissä olisi tämä ihana Reiman Nias vk-takki ja sen kaveriksi Lindexin mustat vk-housut. Molemmat olleet käytössä vain viime syksynä ja ovat moitteettomassa kunnossa!
Takissa ihana "tulppaanihelma" ja hiippahuppu :)

Sekä takki että housut ovat kokoa 86cm
Hintapyyntö setille 40e + postit

Vikingin goretex lenkkarit koko 22
Hyvä kuntoiset, käytetty vain viime syksynä.
Sopivat tosi kivasti yhteen ylläolevan setin kanssa!

Hp.20e + postit (ovh 69,90e)

Tässä vielä kuva takista ja housuista. Kuvaushetkellä Ceelalla pituutta noin 80cm.

Ensin selkeä varaus kommenttiboksiin ja sen jälkeen yhteydenotto spostiin ceelanmetkut@gmail.com
Paketti lähtee tietenkin ensiksi varanneelle :)

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Ja vielä kerran...

...no ulkoilua, tottakai!

Mitä muutakaan näillä keleillä voisi tehdä?












Lupaan seuraavaksi postata jostain muusta :)

Olen vaan niin myyty tästä auringosta!


ps. En kerennyt loppuviikosta järjestää sitä blogikirppistä. Laitoin melkein kaikki Ceelan vaatteet kyllä sinne livekirppikselle, mutta koitan katsoa kaapin perältä että jäikö mitään blogikirppuja. Palaan asiaan!

lauantai 12. helmikuuta 2011

Lisää ulkoilua :)

♥ Tänään koko perheen voimin ♥

Voisiko olla ihanampaa :)

Isi ja pieni :)







Äiti ja pieni :)





Hassuteltiin...

ja nauraa rätkätettiin :)

ja mitä isot edellä...


sitä pienet perässä :)



Ja kuten kuvista huomaattekin, tällä kertaa Isi oli kameran takana!

Sanottakoon vielä että minä RAKASTAN kevättalvea. Tuntuu että kaikki muut ovat jo kyllästyneet lumeen ja pakkaseen, minä en! Kyllä näistä keleistä vielä hetken jaksaa nauttia. Kyllä se kevät sieltä pian kuitenkin jo tulee :)