maanantai 18. maaliskuuta 2013

Luopumisen tuskaa

Täällä asustelee yksi äiti joka kokee aika valtavaa luopumisen tuskaa.
Mun vauvat täytti juuri vuoden ja jotenkin se nostatti aika voimakkaat tunteet pintaan.
Hetki sitten olin vielä täysin varma että meidän perhe on tässä ja elämä on hyvä juuri näin.
Nyt viimeisten päivien aikana olen löytänyt itseni itkemässä kappahlissa hypistellen niitä 44cm bodeja, itkun aiheuttaa myös poikien sydämen täyttävä pulppuava kikatusnauru jollaista ei kuule kuin pienen lapsen suusta.
Viaton pieni ihminen nukkumassa sylissäni, pieni käsi silitää unisen hennosti omaa kättäni aivan kuin varmistaen että äiti on siinä lähellä.

Jotenkin meillä on käynyt niin uskomaton tuuri että ollaan saatu kolme täydellistä lasta. Kun noita ihmeitä katselee niin sitä voi vaan ihmetellä kuinka mikään voi olla noin täydellisen kaunista.
Pieni lapsi on vaan jotain niin mystisen ihmeellistä.

Meillähän oli aikoinaan haave vain kahdesta lapsesta. Tuplayllärin osuessa kohdalle meidän perhe kasvoikin kertaheitolla kolmilapsiseksi. Ja nyt tuntuu että sekään ei riitä. En tiedä johtuuko nämä tunteet vain siitä että kaksosten vauvavuosi meni niin vauhdilla etten kerennyt pysyä ihan mukana siinä kuinka nopeasti vauvoista kasvoi taaperoita. Onko tämä nyt sellaista surutyötä siitä että tavallaan tietää ja yrittää hyväksyä mielessään sen ettei meidän perheeseen enää koskaan tulee vauvaa. Ajatus siitä kyllä riipaisee aika pahasti. Herättää samantyylisiä tunteita kun silloin kun taistelimme lapsettomuuden tunteiden kanssa ennen Ceelaa. 
Mutta toisaalta menetyksen tunne on vielä voimakkaampi koska tällä hetkellä todella tietää mitä menettää. Ennen lapsia sitä saattoi vain aavistaa.

Tällä hetkellä uusi vauva olisi sula mahdottomuus, mutta ehkä siihen on hyvä pitää avoinna se teoreettinen mahdollisuus. Että jos vielä joskus. Vaikka järki sanoo monen asian takia että ei enää koskaan, mutta jostain syystä sydän vastustelee tätä päätöstä. Tämän vuoksi tänään tehtiin eräs puhelinsoitto, peruttiin yksi asia...
ja pidettiin vielä itsellämme se teoreettinen mahdollisuus että ehkä vielä joskus ♥

Eletään muutama vuosi näin, ja katsotaan mihin elämä vie.
Koskaan ei voi sanoa EI koskaan.







Kolme maailman herkintä, ja kauneinta sydäntä
♥♥♥

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Väsynyt mutta onnellinen ♥

Postauksen otsikko taitaa kuvastaa tällä hetkellä koko perheen fiiliksiä. Meillä vietettiin koko viikonloppu Ceelan ja poikien synttärikemuja. Ceelan virallinen synttäripäivä siis 3.3 ja poikien 7.3 joten kemut pystyy hyvin niputtamaan yhteen onneksi :D
 
Pää lyö ihan tyhjää koska toissayönä valvoin neljään asti leipoen neidille hänen hartaasti toivomaa prinsessan linnakakkua. Suuren suuret kiitokset kuuluvat ystäville ja kummitädeille kaikesta avusta synttäreiden toteuttamisen suhteen, en olisi ikimaailmassa selvinnyt kaikesta yksin. Juhlat olivat onnistuneet, muksuilla oli hauskaa, vauhtia ja ääntä riitti. Lahjat olivat mieluisia (tosin pikkuveljiä kiinnosti eniten lahjapaperit ja narut). Synttäripäivän kruunasi vielä se että Ceela sai rakkaan ystävänsä meille yökylään ♥ 
 
Univelasta johtuen en kykene kirjoittamaan mitään järkevää mutta laitetaan nyt näin synttärihulinoiden kunniaksi pieni kuvapläjäys meidän synttärisankareista...
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 

♥♥♥