tiistai 26. kesäkuuta 2012

Lomafiiliksiä

Lähinnä vain näin kuvien muodossa :)

Blogissa on ollut hiljaiseloa lomanreissun ajan. Päivät ovat vain hujahtaneet ohi, ja illalla on ollut jo niin uupunut ettei ole paljon koneelle jaksanut istahtaa. Loma meni suurimmaksi osaksi mukavissa tunnelmissa, poikkeuksena Linuksen paha korvatulehdus. Pieni mies joutui kesken lomareissun kys:iin jossa raukalta jouduttiin puhkaisemaan tärykalvo ja sen seurauksena poitsu joutui jäämään yhdeksi yöksi lastenosastolle suonensisäiseen antibioottihoitoon. Onneksi lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä että pikkumies sai jatkaa hoitoa kotona ihan nestemäisen antibiootin voimin,joten saatiin jatkaa lomaa mummolassa lastenosaston sijaan. (Tosin kys:in lastenosastolla saimme ensiluokkaista hoitoa, siitä suuri kiitos.) Onnettomuuksiltakaan ei vältytty, mutta nyt ollaan taas yhdessä kasassa jokainen ja kotiuduttiin juuri äsken taas montaa kokemusta rikkaampana!

Kesämakuja mummolassa.
 Kaura-mansikkakakku, en tiedä mitään parempaa :)

Juhannusruusutkin puhkesivat kukkaan ihan ajallaan...

Mummolan vanhat pitsiverhot toimivat mainiosti hyttysverkkoina :)


Neiti pääsi myös ihastelemaan kuukauden ikäistä varsavauvaa.
 Voi sitä huokailujen ja ihastuksen määrää!

Mummon kanssa mökkilaiturilla ihmettelemässä jotakin.
Neiti oli niin rohkea että heitti talviturkinkin juhannussaunan päätteeksi.


Jussien jälkeen matka jatkui Vaarin mökille Suomenniemelle...

 Neitokainen pääsi isin kanssa ongelle ja kuten kuvasta näkyy - sai myöskin saalista :)


Ceela olisi viihtynyt aamusta iltaan ulkona!

Niin paljon löytyi hämmästeltävää ihan vain mökkirannasta. 
Suuri ihmetys oli sisilisko joka söi juuri lounaaksi hämähäkkiä!


Sitä piti pikkuisen silittääkin :)

Ja pitihän sitä veneilemäänkin päästä





Ja mitä kovempi vauhti, sitä enemmän nauratti :D

Nyt alkoi isilläkin kesäloma joten lomafiilis jatkukoon!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Ukki tuli taloon :)

Ceelan Ukki, eli minun rakas isukkini saapui meille kyläilemään...

tai no, ehkä pikemminkin työleirille :)

Meillä on edelleen pihatyöt täysin tekemättä vaikka ollaan rakennettu jo muutama vuosi sitten. Tehtiin typerä virhe aikoinaan kun muutettiin keskeneräiseen taloon. Olis pitäny tehdä kaikki valmiiksi, listoja myöten 
(kuten ukki aikoinaan kehotti), mutta tämäkin asia piti oppia kantapään kautta! Nyt sitten ollaan 5henkinen perhe ja koitetaan ajan ja rahatilanteen salliessa rakentaa autotallia ja miettiä mitä tuolle pihalle pitäisi tehdä. Ukki tuli tosiaan pihan raivaus, halonhakkuu, siivous yms.puhdehommiin meille viikoksi ruokapalkalla :)

Ceelalle Ukin vierailu tarkoittaa laatuaikaa ja extrahuomiota. Eilen Ukki hemmotteli meitä pikkuretkellä läheiseen Kungsbackan kotieläinpihaan. Tämä onkin meillä joka kesäinen retikikohde. Antaa kuvien puhua puolestaan...

Neiti höpönassu kierrokselle lähdössä :)


"Kukkulankuningas"

Äiti, kato mikä toi on...

Possu oli sammunut. 
Tämän kaverin aitauksessa luki että hän on muuttanut tänne maalle Espoosta, eikä hän ilmeisesti ymmärrä olevansa possu. Taitaa ollu joku hienostoherra Westendistä ;)

Wau, kokeile äiti miten pörröinen turkki.
Ihanaa kun pupusia pääsi ihan silittämään :)

Tämä on Ceelan lemppari, aasiherra Amadeus.

Hei, miten menee? :D


Kalkkuna

Pikkuveljet ottivat retkellä rennosti



Söpöläinen ♥


Tuijotuskilpailu :)

Me suositellaan tätä paikkaa kaikille. Täällä vierähtää mukavasti muutama tunti huokeaan hintaan.
Aikuiset 7e, lapset 5e ja alle 3-v ilmaiseksi

Me vietellään vielä pari päivää täällä työleirillä omassa kotona ja sitten minä ja mukulat pompataan Ukin kyytiin ja matkustetaan Mummolaan viikon reissulle, ja jätetään Isi huhkimaan tänne kotipihalle :)

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Arjen pelastajat

Tässäpä nämä, mun kaksosarjen pelastajat :)


Gracon koliikkikeinu.
Lahja Mummilta&Isomummilta♥


Baby Björnin sitteri.
Lainassa poikien kummeilta ♥

Hyvinä päivinä poitsut vetää torkkuja näissä yhtäaikaa ja äiti kerkeää pestä/keittää tuttipullot, järjestellä kotia, pestä pyykkiä, hörpätä kahvit, milloin mitäkin :)


Baby joggerin City selectit.
Kimppalahja Ukilta ja Vaarilta ♥

Nämä kärryt ovat todella mun arjen pelastus. Kevyet, kapeat, näppärät, ihan unelmat.
Ilman en pärjäis, koska en jaksa enää kantaa kahta turvaistuinta yhtä aikaa. Kauppareissuilla taistellaan isin kanssa kumpi työntää poikia ja kumpi ostoskärryjä :)

Kaikkien näiden härpäkkeiden edelle mun arjen pelastajina kuitenkin nousevat mun ihanaakin ihanammat ystävät, sukulaiset ja täysin korvaamattomat naapurin rouvat ♥ 

Mun on oikeesti pakko hehkuttaa sitä että mulla asuu naapurissa ihania naisia. Ne soittelee mulle monta kertaa viikossa ja kyselee tarviinko apua poikien hoidossa. He hakevat välillä Ceelaa leikkimään omien lastensa kanssa ja joskus tulevat meille kahvittelemaan (kantamaan poikia) ja parantamaan maailmaa. He ovat minun arjen enkeleitä ♥

Ja ne ystävät, korvaamattomat! Pari rakasta ja pitkäaikasta ystävää vei mut juuri pari viikkoa sitten ravintolaan syömään ja siitä jatkoimme iltaa terassille ja yökerhoon. Ne tuntee mut niin hyvin että tiesivät just mitä mä tarviin tällä hetkellä - muutaman tunnin irtioton arjesta.


Oli niin ihanaa tytöt, kiitos vielä ♥

Meillä asuu lähellä ja vähän kauempanakin sukulaisia jotka huolehtivat ja välittävät meistä ja meidän pärjäämisestä, jokainen tukee ja auttaa omalla tavallaan, sen minkä pystyy.
Tiedän ettei kaikilla ole niin hyvää tukiverkostoa, ja osaan todella arvostaa omaa tilannettamme. Niillä pienillä teoilla ja avuilla on meille suuren suuri merkitys ♥


sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Tilitystä

Voi iso huokaus...

Mun on ollut tarkoitus päivitellä tänne blogiin vaikka sun mitä,
mukavia asioita, arjen hippusia ja myös meidän ristiäistunnelmia. Nyt ristiäisistä on kuukausi aikaa enkä ole yksinkertaisesti kerennyt niistä kirjoittamaan mitään tänne muistiin. On pitänyt vilauttaa Ceelan virallisia 3-vuotiskuvia, mutta ei niin ei. Päivät vilisee silmissä ja oma aika alkaa illalla n.klo.24.00 ja siinä vaiheessa pitäisi olla järkevä ja mennä nukkumaan. Mutta kun minä haluan edes pienen hetken sitä kuuluisaa omaa aikaa,
MINUN AIKAA!
Aikaa milloin kukaan ei roiku lahkeessa ja vaadi minulta jotain.

Tiedän kyllä että tämä hetki elämässä on tässä ja nyt. Nyt minua tarvitaan eniten, ja joidenkin vuosien jälkeen kaipaan tätä sekasortoista ihanaa hullunmyllyä. Kaikesta väsymyksestä huolimatta haluan pitää tämän blogin elossa, kirjoittaa meidän kuulumisia edes silloin tällöin, silloin kun pystyn. Joskus enemmän, joskus vähemmän.

Kuten sanottu niin on pitänyt kirjoittaa vaikka sun mistä, mutta tällä hetkellä en pysty kirjoittamaan kuin yhdestä asiasta. Varoitus: seuraana vuorossa ankeaa väsyneen äidin tilitystä...

Meillä on taas sairasteltu. Jep, pienet miehet jälleen kerran. Herroihin iski viikko sitten sitkeä ja raju ripulitauti. Katselin sitä toimintaa kotosalla kolme päivää ja keskiviikko iltana lähdin Lucaksen kanssa iltapäivystykseen koska pikkumies alkoi olemaan jo tosi voimaton ja apaattinen. Vietimme päivystyksessä 5 tuntia, odottaen että lääkäri tulisi tutkimaan pikkuisen. Vihdoin viimein klo.24 lääkäri saapui paikalle, harmi vain että meillä ei ollut oikein yhteistä säveltä kun kyseinen herra ei puhunut kovinkaan hyvin suomea, enkä vieläkään tiedä kuinka paljon loppupeleissä ymmärsimme toisiamme. "Tutkimusten" jälkeen lääkäri totesi poikani täysin terveeksi ja pääsimme lähtemään kotiin yhden aikaan yöllä. Siinä vaiheessa olin jo niin väsynyt että hyvä etten nukahtanut rattiin kotimatkalla. Torstaina seurasin taas tilannetta kotona, Lucaksen vointi ei näyttänyt mitään merkkejä paremmasta. Linuksella sama tauti mutta selvästi pikkuisen lievempänä. Perjantai aamuna huomasin että ripuloinnin yhteydessä vaipasta löytyi myös verta ja soitin terveyskeskukseen ja saimme sieltä ajan. Mistä ihmeestä se johtuukaan että kun viet lapsen lääkäriin niin hän virkystyy kuin silmissä siellä lekurin vastaanotolla. Lucas pisti parastaan, hymyili leveää hymyä ja jalat ja kädet heiluivat tuhatta ja sataa kun minä koitan selittää että poika on ihan apaattinen :D

Noh,Lääkäri totesi minulle että teillä on terve ja tyytyväinen poika ja oli juuri lähettämässä meitä kotiin, "onni" onnettomuudessa Lucas sattui kuitenkin vääntämään siinä samassa hetkessä uuden lastin vaippaan ja sain esittää verensekaisen tuotoksen lääkärille. Mainitsin myös hivenen ärtyneeseen sävyyn että minä hoidan näitä poikia 24/7 ja tiedän kyllä milloin lapseni ei ole kunnossa. Lääkäri pyörti nopeasti hetki sitten tekemänsä diagnoosin ja laittoi meille lähetteen porvoon sairaalan päivystykseen. Siellä sitten otettiin labroja ja tutkailtiin poikaa hivenen tarkemmin. Lucaksen paino oli tippunut kahdessa päivässä miltei 300g, ja poika kärsi jo kuivumasta. Lastenlääkäri tuli siihen tulokseen että poika täytyy laittaa osastolle nesteytykseen, ja kuinka ollakaan Porvoon sairaalan lastenosasto on täpösen täynnä ja meidät lähetetään Hyvinkään sairaalaan lastenosastolle! Ceela oli hoidossa mummin luona ja mies lähti kuskaamaan minua ja poikia Hyvinkäälle minne saavuimme klo.23.00. Melko pian lääkäri tulee sitten asentelemaan kanyylia Lucakselle, eikä tietenkään meinaa löytää otollista suonta. Sopivaa suonta etsitään käsistä, jaloista ja päästä. Juuri kun poikasen hiukset olivat kasvaneet ihanan pehmoisiksi aikaisemman kanyloinnin jäljiltä niin eikös lääkäri sitten nappaa höylän ja parturoi muruseni ihan uuteen uskoon. Eikä siinä vielä mitään että olisi parturointut yhdestä kohdasta, mutta kun ei saanut kanyylia osumaan suoneen niin leikkesi hiuksia 3eri kohdasta ja vasta kolmas neula sattui menemään suoneen, voi huoh. Olin jo tuossa vaiheessa kohtuullisen kypsä. Jäin yöksi yksin poikein kanssa ja koska molemmat olivat kipeitä he itkeskelivät paljon, ja jouduin miltei tunnin välein heräilemään syöttämään tai lohduttamaan jompaa kumpaa. Aamulla olin niin väsynyt että sattui pitää silmiä auki. Henkilökunnalta ei herunut minkäänlaista apua vauvojen hoitoon. Uskotteko kuinka raastavaa on imettää toista vauvaa kun toinen itkee suoraa huutoa parin metrin päässä. Päivällä soitin miehelle ja ehdotin että hän tulee seuraavaksi yöksi sairaalalle jotta voimme yhdessä hoitaa poikia, mutta ehei, eihän se käy päinsä. Sairaalassa on kuulemma sellainen sääntö että vain yksi vanhempi yöpyy lapsen kanssa ja hoitajan mukaan se ei olisi reilua muita perheitä kohtaan jos me olisimme siellä molemmat. HHmm, just just. Onkos se sitten reilua että minä joudun hoitamaan yksin kahta vauvaa kun ne muut hoitavat vaan yhtä? Empä usko että ketään muuta perhettä olisi haitannut jos me olisimme olleet siellä erityshuoneessa yhdessä hoitamassa kaksosiamme. No toisena vaihtoehtona oli että isä ottaa Linuksen kotiin seuraavaksi yöksi ja minä jään Lucaksen kanssa kahdestaan sairaalaan ja saan ehkä nukuttua seuraavan yön joten kuten. Pisteenä i:n päälle hoitaja kertoo minulle että heillä on myös sellainen sääntö että täysimettävä äiti saa osastolla ilmaisen ruoan, mutta kun minä en täysimetä niin en ole tähän ilmaiseen lounaaseen oikeutettu. Siinä vaiheessa ei ollut kaukana etten pillahtanut itkuun. Kyllä minäkin pystyisin täysimettämään yhtä vauvaa. mutta kun minä imetän kahta eikä oma maitoni täysin riitä niin siitäkin rangaistaan, voi hyvää päivää. Vielä kun olen luonteeltani sellainen etten uskalla käydä valittamaan, mietin vain mielessäni ja nieleskelen kyyneleitä. Avauduin tästä aiheesta myös meidän monikkoperheiden ryhmässä ja aihe sai niin paljon huomitota että tästä epäkohdasta tulaan olemaan yhteydessä Suomen monikkoperheet ry:hyn. Eihän tällainen kohtelu ole millään lailla tasa-arvoinen. Hivenen pöllömpikin ymmärtää että kahden vauvan hoitoa ei voi verrata yhden vauvan hoitoon, saati sitten kahden sairaan vauvan hoitoa. Näistä kahdesta hoitopäivästä jäi todella paskanmaku suuhun, mutta pakko on kyllä kuitenkin sanoa, että osastolla työskentelevät hoitajat tekevät vain työtään ja toimivat olemassa olevien sääntöjen mukaan, joten en missään nimessä halua tätä purkausta kohdistaa heihin. Itse asiassa yksi sympaattinen hoitaja toi minulle lämpimän ruoan kun niitä oli jäänyt pari ylimääräistä, ja tänään hän oli käynyt tekemässä minulle eväät kun hän huomasi etten ollut koko päivänä päässyt hakemaan evästä kanttiinista. Se oli häneltä kaunis ele joka todella lämmitti mieltäni.


Luojan kiitos Lucaksen vointi lähti nesteytyksestä johtuen nopeasti korjaantumaan ja pääsimme tänään kotiin. Tiistaina menemme vielä käymään Porvoossa lastenpolilla uusissa labroissa ja painokontrollissa jotta nähdään että kaikki on varmasti kunnossa. Viikonloppu oli todella henkisesti uuvuttava ja toivon etten joudu vastaava kokemaan toiste. Ja tämän takia asiaa täytyy myös viedä eteenpäin ettei kukaan muukaan monikkoperhe joutuisi kokemaan samankaltaista kohtelua. Lapsen sairastelu on muutenkin herkkää ja uuvuttavaa aikaa, silloin pitäisi saada kaikki mahdollinen apua ja tuki.

 Nyt tämä kärttyinen ja väsynyt äiti lähtee uinumaan omaan sänkyyn noiden ihanien pienien ukkojen keskelle ♥


ps. Anteeksi Linus ja Lucas että äiti avautuu tällä blogissa teidän ripuleista, minkä siis sairastitte kaksikuisina. Lupaan hävittää nämä tekstit siihen mennessä kun te meneette kouluun ettette vaan joudu yleisen pilkan kohteeksi ;)