keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Helpottunut!

Kuten kaikille varmaan on viimeisten kuukausien aikana käynyt selväksi niin meillä on sairasteltu ihan jatkuvasti. Elokuun lopusta lähtien on ollut 8korvatulehdusta ja varmaan yhtä monta kuumeflunssaa. Viime aikoina on mieleen hiipinyt pelko että onko taustalla jotain muuta, jotain pahempaa joka aiheuttaa tämän huonon vastustuskyvyn ja sairastelun. Muutaman viime päivän aikana sain lietsottua itseni melkoisen paniikin valtaan pähkäillessäni että mikä lastani vaivaa. Pyörittelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja mm.sokeritaudista leukemiaan!

Eilen en enää kestänyt omia ajatuksiani, vaan varasin ajan iltapäivystykseen kun pieni oli taas koko päivän hankaillut korvia ja ollut muutenkin nuutuneen oloinen. Pitkin hampain varasin ajan julkiselle puolelle koska yleensä palvelu siellä on ollut ala-arvoista. Tällä kertaa kävi toisin! Vastassa oli mitä ihanin ja sympaattisin mieslääkäri joka otti huoleni todesta, tutki pienen neidin ja tuumaili tilannettamme ja laittoi heti lähetteen labraan täydelliseen verenkuvaan ja paastosokeriin. 

Aamulla sitten aikainen herätys ja pienen kanssa labraan. Pakko kehaista että näytteenotto meni aivan mielettömän hienosti! Pelkäsin etukäteen että kuinka pieni suhtautuu neulalla pistelemiseen, mutta neiti ei ollut moksiskaan. Katseli kyllä hyvin tarkkaavaisesti vuoroin näytteenottajaa ja neulaa omassa käsivarressaan, mutta ääntäkään ei päästänyt. Toimituksen jälkeen höpötti taas niitä näitä ja esitteli muumimmaansa sairaanhoitajille :)
Meidän neulakammoinen Isi voisi ottaa reippaudessa mallia omalta tyttäreltään!!! Palkinnoksi pieni sai taas tietysti tarroja ja suuret kehut reippaudesta. 

Hoitaja pyysi soittelemaan päivällä ja kyselemään tuloksia, ja voitte uskoa että tunnit tuntuivat aika pitkiltä. Yhden aikoihin sitten soitin tuloksia kyselläkseni ja sairaanhoitaja-täti ilmoittaa että verenkuvassa on jonkinverran muutoksia ja hemoglobiini on hieman alhainen ja hänen on pakko viedä tulokset lääkärille tarkempaa tulkintaa varten. Ja taas alkoi mielikuvitus laukkaamaan ja pienoinen paniikki nostamaan päätään! Tunnin päästä lääkäri soittaa ja lausuu ihanimman lauseen ikinä: teillä on terve tyttö :) Tuloksista kuulemma huomaa että pieni on ollut infektiokierteessä ja tälläkin hetkellä kuulemma lievä virusinfektio päällä, mutta mitään hälyyttävää ei tuloksista selvinnyt! Luojan kiitos... olo on niin kiitollinen ja helpottunut! 

♥ terve tyttö ♥

fiilisteltiin hyviä uutisia katselemalla vähän muumeja...

ja ulkoilemalla...

saatiin ihanat punaiset posket :)

Pakko vielä kiittää Mummua tästä ihanasta villahaalarista tätäkin kautta. Tämä on ihana!

Neiti kävi myös testaamassa henkilökohtaisesti uudet nukenvaunut! Tuntuu olevan ihan kestävää tekoa :)




12 kommenttia:

  1. Voi miten mukavia ja helpottavia uutisia! :) Ja ihanan reipas tyttö. ♥

    VastaaPoista
  2. Ihania uutisia!Tuo huoli omasta lapsesta on aina niin valtava ja mielessään sitä kehittelee vaikka mitä worst case scenarioita. Onneksi kaikki on hyvin!

    VastaaPoista
  3. Voi mitä ihania uutisia! Luin juttuasi ihan jännittyneenä, mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin ♥

    VastaaPoista
  4. Ihania uutisia.
    Teidän infektiokierre kuulostaa lähes samanlaiselta kun meidän pojallamme oli 1-2 vuoden ikäisenä.
    Korvatulhduksia jatkuvasti (vaikka putkitettiin, ei auttanut), kurkunpään tulehduksia, kova kuume nousi aina yllättäen ja kesti 2-4 päivää. Kuumeilua oli useamman kerran joka kuussa.
    No vuoden verran tätä showta kesti ja lukemattomia lääkärireissuja ilman mitään suurempaa tulosta.
    Mutta jos yhtään lohduttaa niin kun infektiokierteestä päästiin eroon ei poika ole sairastanut 2,5 vuoteen käytännössä mitään, jos nyt ei nenän valumista ei lasketa mukaan.
    Eräs vanhempi lääkäri sanoikin kierteen olleen pahimmillaan että tämä ei ehkä lohduta nyt mutta todennäköisesti tulevaisuudessa poikamme ei juurikaan sairastele. Ja näin on tosiaan läynyt (kop, kop...)

    Voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa tutulta, Sofiahan sairasti ihan älyttömästi ja siihen päälle ruoka allergiat. Äitinä vaihdoin työpaikkaakin vuorotyöhon että lapsi saisi olla enemmän kotona ja olis helpompaa hoitaa. Korvat putkitettiin ties kuinka monen kerran jälkeen, ja meillähän oli liimakorva.
    Sen jälkeen ollut muutama pahempi kuume/flunssa tauti. Mutta nyt neidin täyttäessä 4 vuotta ei ole ollut vajaa vuoteen mitään suurempaa. Ja päivähoidosta ei ole tarvinnut olla pois.
    Joten jos yhtään helpottaa niin kyllä se jossain vaiheesa helpottaa :) Ja minäkin olen päässyt takasin päivätyöhön :)

    VastaaPoista
  6. Helpottavaa oli se mitä lopussa luki ♥
    Kannustavia tarinoita ja kuten sinillekin olen todennut, niin kyllä meilläkin viime syksynä/keväänä sairasteltiin, mutta nyt syksyllä yksi ainut poissaolopäivä leksusta korvatulehduksen vuoksi. Uskaltaisin siis luvata, että se helpottaa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne ja myötäelämisestä. Lohduttavaa kuulla että monella muulla on ollut ihan vastaavanlaisia kokemuksia ja että siitä infektiokierteestä on noustu voittajina takaisin terveiden kirjoihin. Jonkun mielestä saattaa kuulostaa että olen vähän turhan herkkä panikoimaan näiden sairauksien suhteen -ja ehkä olenkin. Mutta kyllä se pienen ihmisen jatkuva sairastelu laittaa miettimään jos jonkinnäköisiä asioita. Joka tapauksessa nyt sain ainakin hetkeksi mielenrauhan koska verikokeissa ei mitään hälyyttävää näkynyt. Pidetään nyt peukkuja että sairastelut alkaisivat meidän osalta vihdoin helpottaa!

    VastaaPoista
  8. Heippa, voi miten mahtavaa että saitte hyvin uutisia lääkäriltä. Onhan se kammottavaa kun luulee että jokin on pielessä pienellä. Huoli on valtava. Söpö Ceela. -Tiina

    VastaaPoista
  9. Ihana kuulla että kaikki kunnossa. Kyllä se nyt varmaan jo helpottaa, pidän peukkuja! Meillä pikkuneidillä tällä hetkellä myös 4. korvatulehdus n. puolen vuoden sisään :( Nyt se vahva 3pv:n antibioottikuuri päällä, jospa auttaisi. Toinen näyttänyt jo viikkoja aina korvaansa kun kysyy, missä pipi. Muita oireita meillä ei koskaan ole kuin yöheräily ja korvan harominen, ei edes kuumeita... Seuraava jälkitarkastus kuulemma avainasemassa, että mitä tehdään, jos korva ei ole (taaskaan) parantunut.

    Kaunis Ceela niinkuin aina ja tosi ihana villahaalari! :)

    VastaaPoista
  10. Tiina: Juu sinäkin olet joutunut kokemaan ihan hirvittävästi huolta teidän neidin terveydestä joten varmasti ymmärrät minun panikoinnit. On se helpottavaa kuulla että kaikki näyttäisi olevan hyvin :)

    Terhi: Kiitos, toivotaan niin :) Kurjaa että teilläkin on noita tulehduksia ollut noin paljon, toivotaan että kierre loppuu! Meillä tulee putkitus nyt luultavasti vielä tammikuun aikana joten saa nähdä miten se vaikuttaa asioihin.

    VastaaPoista
  11. oi, miten hyviä uutisia!! Täytyy koputtaa puuta, kun meillä ei olla viime talven jälkeen oltu kipeinä ollenkaan (muistaakseni)!

    Söpöinen Ceela ihanassa villapuvussaan. Ihania tuollaiset isoäidit :o)

    VastaaPoista