sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ihana Mummola reissu

Me hurauteltiin perjantaina Mummon&Ukin luokse rautalammille viikonlopun viettoon.

Nämä reissut on niin tärkeitä meille,
ja sille pienelle neidille ihan erityisesti.

Mummola reissuun sisältyi jos jonkinmoista ohjelmaa...

Launtaina käytiin ihastelemassa paikallisen kaupan pihassa joulupukkia!
Mummon sylistä oli turvallista tutkiskella pukkia :)

Pukki kyseli neidiltä että mitä hän toivoisi joululahjaksi,
niin Ceela totesi vain että haluaisin lahjoja :)
Meidän neiti ei näköjään vielä ymmärrä tästä jouluhärdellistä juurikaan,
koska ei osaa edes lelulehdistä pyytää tai vaatia mitään.
Helppo tapaus siis!
Pukkikin oli tyytyväinen neidin vastaukseen ja sanoi että hyvä juttu, tontuilla on siis vapaat kädet :)

Myöhemmin samana päivänä suunnattiin auton nokka kohti Kuopiota.
Käytiin Ceelan kummitädin luona ihastelemassa viikon vanhaa aivan ihastuttavaa pientä poikaa. 
Voi miten se vastasyntynyt vauva voikaan olla niin lumoava?
Ceelan kummitäti on minun rakas ystäväni jonka kanssa ollaan kasvettu ja koettu yhdessä niin paljon.
Itselleni oli itsestään selvää että juuri hänet haluan lapselleni kummiksi,
ja nyt kun hän vuorostaan pyysi minua kummiksi omalle lapselleen niin tippahan siinä tuli linssiin!
Niin tärkeä asia minulle että saan kuulua tämän pienen pojan elämään ♥

Tämä aamu valkeni kirkkaana ja kuulaana,
ihana rapsakka pakkassää.
Mummolan mittari näytti -9 astetta!
Neiti lähti aamupäivällä Mummon ja Ukin kanssa ulkoilemaan,
jotta jaksaa taas istua pitkän automatkan kotiin asti.

juoksukilpailu...

ja voittajan tuuletus :)

Sitten pieni huilitauko...

ja sitten vuorenvalloitukseen!





Vesitorni oli kyllä niin kiinnostava :)

Neiti kolkutteli ovea ja huuteli että avatkaa!


Parin tunnin ulkoilun ja Mummon jauhelihakeiton jälkeen lähdettiin sitten ajelemaan kotiin päin.
Reipas ulkoilu ja lämmin ruoka teki tehtävänsä ja neiti nukahti autoon alle 5minuutissa ja veti kunnon unet autossa. Niin se matkustaminen sujuu mukavasti!

Matkustus mukavuuteen panostettiin vähän muutenkin, mutta siitä lisää joku toinen päivä :)

Miljoonat kiitokset Mummolle ja Ukille jälleen kerran kun teitte pienen tytön niin onnelliseksi. 
Mitä muuta pieni lapsi voi toivoa kuin yhteistä aikaa, huomiota ja isovanhempien jakamatonta ihastelua.
Nämä viikonloput ovat juurikin sitä laatuaikaa ♥

3 kommenttia:

  1. Nämä on ihania viikonloppu ja tärketä. Itse nautin myös kovasti viikonlopuista, jolloin ehdimme mummolaan, Pinja nauttii niin mummon kanssa leikkiessään, mummo on päässyt jälleen kokeilemaan kovasti barbi leikkejä. :)

    VastaaPoista
  2. voi ei kuinka ihana viikonloppu ollu teillä!!!!!!!!! :D

    VastaaPoista
  3. Meeri: Hyvät ja rakastavat isovanhemmat ovat kyllä lapselle suoranainen aarre :) Ihana kuulla että teillä on sama tilanne. Kyllä ne mummotkin siinä nuortuu kun pääsevät näiden pienten kanssa touhuamaan!

    Anonyymi: Kyllä nämä viikonloput on meille kultaakin kalliimpia ♥

    VastaaPoista