keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Pilli&Pulla

Eilen oli taas ultrapäivä.

Meidän pojat Pilli ja Pulla olivat koko tunnin ultrauksen ajan taas villillä tuulella.
Masussa on vielä hyvin tilaa kääntyillä ja kesken ultran toinen kääntyikin niin että olivat vierekkäin, toinen pää alaspäin ja toinen pää ylöspäin,
siten että molemmat potkivat toisiaan päähän!
Kätilökin totesi että varsinainen reilukerho :)

Ultraan meno jännittää edelleen joka kerta yhtäpaljon, koska tietää sen tosiasian että vauvojen hyvinvointi masussa ei ole mitenkään itsestäänselvää. 
Jokainen viikko on aina jonkinmoinen etappi.
Jokaisesta positiivisesta uutisesta osataan iloita ja olla kiitollisia.
Onneksi eilen taas näytti siltä että kaikki on tällä hetkellä hyvin.

Poikien tämän hetkiset painot olivat noin 272g ja 244g,
joten vielä pitäisi jaksaa masussa olla ja kasvaa.

Kuten kuvasta näkee niin todistettavasti siellä pötsissä joku kasvaa :)
tänään rv 18+3

Ensi viikolla on sitten vuorossa jo rakenneultra,
odotus alkaa olla silloin puolivälissä.


Isänpäivätkin oli ja meni.
Meillä oli ihana viikonloppu rakkaiden seurassa.
Kiitos ♥

Ceela oli tehnyt isille upean kravatin isänpäivälahjaksi.
Isi ei sitä tosin kerennyt kauaa ihastelemaan kun neiti itse stailasi itsensä

Varsinainen tyylilyyli :)

13 kommenttia:

  1. Ompas sulla iso masu, ihana! Hienoa, että pojilla oli kaikki hyvin :) Ceela on niin söpsä niinkuin aina ♥ Ja krakakin on kyllä hieno :)

    VastaaPoista
  2. Ihana massu! :) On kyllä kaksoisraskaudessa paljon enemmän huomioon otettavaa, kuin yksöisraskaudessa. Oma selkäni ei kyllä varmasti kestäisi kahta vauvelia, että jollain rollaattorilla pitäisi mennä. =D Täälläkin pidetään teidän puolesta peukkuja, että kaikki menisi hyvin. Pojat on poikia ilmeisesti jo mahasta asti kun sielläkin jo veljen kanssa painitaan. ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihana masu ja vekkuli Ceela! Kauniit oli myös ne päiväkotikuvat. Hyviä vointeja sinulle!

    VastaaPoista
  4. ompa maha kasvanu viime kuvista! :)
    piristystä poikien odotukseen!
    ihana ceela♥

    VastaaPoista
  5. Voi tuota masua, melkein tulee ikävä omaa :) Ihania uutisia ♥

    VastaaPoista
  6. Ihana vatsa:)Mistä ceelan vihreä sienipipo on ostettu?

    VastaaPoista
  7. APUA! :D

    Ihana tuo vika kuva. Ceelalla on selvästi silmää ;).
    Nykyäänhän pukeudutaan juuri noin...Persoonallisesti :D:D:D.

    Kiitos :). Sain päivän naurut.

    Sinulla onkin jo suloinen massu. Ihana kuulla, että pojilla on kaikki hyvin.
    Jaksamista! <3

    VastaaPoista
  8. Voi ihana massu! Kiva kuulla, että reilukerholaisilla on kaikki hyvin :).

    Hyviä vointeja sinne <3!

    VastaaPoista
  9. Hei!

    Yritin hillitä itseäni, mutta en voinut mitään, vaan minun oli pakko kirjoittaa sinulle: löysin blogisi eilen ja se on jo tähän mennessä tuonut minulle suunnattoman paljon lohtua. Toivottavasti sinua ei haittaa, että joku sinulle täysin tuntematon seuraa raskautesi etenemistä - epämiellyttävän tunteen aiheuttaminen ei missään nimessä ole tarkoitukseni.

    Olen 30-vuotias ja kyseessä on ensimmäinen raskauteni. Sain kaksi viikkoa sitten tietää, että odotan yhden sijaan kahta lasta ja kyseessä on nimenomaan diamnioottis-monokoriaalinen-raskaus. Tällä viikolla uudessa ultrassa paljastui, että lapsissa on selkeä kokoero. Lääkärin mukaan tämä ei tässä vaiheessa raskautta ole kovinkaan hyvä merkki ja TTTS-oireyhtymän riski on suuri. Uutinen on ollut raskas kannettava - olen asiasta tavattoman ahdistunut, eikä itkusta tule loppua. On ihanaa lukea, että joku muu samassa tilanteessa oleva osaa suhtautua jokaiseen odotuspäivään iloiten ja nauttia raskauden etenemisestä. Tekstistäsi paistaa vahva luottamus tulevaan - se on jotain, jonka toivoisin saavuttavani myös itse.

    Toivon sinulle ja lapsillesi kaikkea parasta ja jos suinkin vain sopii, seuraan tarinaanne tässä samalla kun läpikäyn omaani. Elämässä ei kaikki aina menen niin kuin toivoisi, mutta ehkäpä tämä minunkin odotusaikani saa lopulta onnellisen päätöksen.


    Parhain terveisin: Anna

    VastaaPoista
  10. Ihanat nimet teidän pojilla; Pilli& Pulla ♥ Hienoa että Reilukerholaisilla on kaikki hyvin ♥
    Voi tuota Ceelaa, ihanasti stailattu =)

    VastaaPoista
  11. heippa!
    ihana masu sulla ja söpö tyylilyyli!!

    VastaaPoista
  12. Sohvi: kiitos :) Masu on suorastaan järkyttävän iso. Ceelan odotuksessa masu oli tämmönen varmaan joskus rv35. Alkaa tosissaan pelottaa että mitä tästä vielä tulee.

    Janina: Voi kiitos :) Pojat taitaa tosiaan olla poikia alusta asti! Muakin hirvittää mun selkäraukka joka on aikonaan telottu hirvikolarissa ja temppuilee jo ilman painolastiakin. Toivotaan parasta!

    Terhi, Kiitos, kiitos :)

    Nanna: Kiitos! Se on nyt vielä siinä rajoilla että sitä voi sanoa kauniiksi :) Katotaan kahden kuukauden päästä millaiseksi se on mahtanut muovautua.

    Anonyymi: Voi kiitos :)

    Anni: Se on kyllä jännä miten sitä masua alkaa aina jossain vaiheessa kaivata uudestaan vaikka raskauden loppuvaiheessa vaan toivoo että siitä pääsisi pian eroon :)

    Anonyymi: Kiitos :) Sienipipo on tämän syksyistä meandin mallistoa. On ollut ihan Ceelan lemppari!

    Anonyymi: Kiitos ihanasta kommentista, kiva jos saatiin sulle hyvät naurut aikaiseksi :)

    Marika: Voi kiitos :)

    Anna: Ihana että kirjoitit, kiitos siitä! Mukava kuulla jos pystyn olla jollain tavalla avuksi tai lohduksi. Kaksosodotus on hirveän pelottavaa ilman edes noita huonoja uutisia joten voin vain kuvitella miltä tuntuu, voimia ja haleja sinne. Toivotaan todella että kaikki kääntyy parhain päin! joskushan vauvat voivat ottaa kasvuspurtteja ja toinen saattaa olla hetkellisesti suurempi, toivotaan että kyseessä olisi juurikin tällainen harmiton vaihtoehto. Ja jos käy niin ikävästi että sieltä se tts paljastuu niin eihän peli ole vielä silloinkaan menetetetty, vaan erilaisia hoitokeinoja voidaan kokeilla. Täällä on peukut pystyssä teidän puolesta! Voit myös kirjoittaa meidän spostiin ceelanmetkut@gmail.com jos haluat jutella asiasta mielummin sitä kautta. Hyvää jatkoa teille.

    Petuli: Kiitti :) Pekka Töpöhäntä on isin ja Ceelan suosikkileffa joten sieltähän ne työnimet pojille sitten löytyivät!

    Anonyymi: Kiitos :)

    VastaaPoista