lauantai 3. maaliskuuta 2012

3.3 ja 3-vuotta ♥

Meidän pienisuuri rakkauspakkaus paketti täytti tänään todellakin 3-vuotta :)

Kuinka on voinut kulua kolme vuotta näin nopeasti,
vastahan sinä synnyit ja teit meistä Äidin ja Isän,
talostamme kodin,
meistä perheen ♥

Nyt sinä olet 3-vuotta ja ihan kohta isosisko!

Pikkuisen jännitettiin keretäänkö neidin synttäribileitä pitämään,
mutta onneksi pikkuveljet olivat sen verran kohteliaita että antoivat siskon pitää kemunsa rauhassa.

Ceelan ainoa toive synttäreiden suhteen oli saada sininen kakku missä on salama Mc Queenin kuva,
joten sillä mentiin sitten...

Äidin taidot ei ihan Salama- kakkuun riittäneet, joten se homma ulkoistettiin taitavammalle tekijälle,
jos Eija luet tätä niin KIITOS edelleenkin aivan täydellisen ihanasta kakusta :)




Neiti ei malttanut pitää näppejään erossa kakustaan...
sitä käytiin jo ennen juhlia kurkistelemassa jääkaapista monta kertaa :)



Jostain olivat vieraat saaneet vihiä pienestä Salama fanituksesta ja paketeistakin
kuoriutui aika monta ihanaa Salama-aiheista lahjaa :)


Uudesta pelistä muodostui mainio autorata,
kun on mielikuvitus kohdillaan!

Kuvasaldo vähän suppea kun unohdin tietysti kysyä vierailta kenen lapsoset saavat blogissa näkyä.
Neidillä olikin hyvät oltavat kun vieraina oli 6 komeaa poikaystävää :)

Olipa kaiken kaikkiaan ihanat 3-vuotis synttärit,
kiitos kaikille ketkä olitte mukana juhlimassa...

Huomenna vielä bileet jatkuu,
ja sitten rauhoitutaan taas hetkiseksi :)

Onnea meidän oma rakkain ♥

20 kommenttia:

  1. Kylläpäs on hieno kakku! Paljon onnea Ceelalle:)

    VastaaPoista
  2. Onpa hauskaa, että Ceela on noin Salama-fani =D
    Hienot on synttärit ja fani on kuin keijukainen ♥

    Onnea Ceelalle! (Jotenkin olin ajatelut. että hän olisi jo 4v.)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut Ceelalle! Hieno kakku:)

    VastaaPoista
  4. Onnea ihana Ceela!

    Musta on suorastaan liikuttavan ihanaa nuo Salama-fanitus :)! Ja pisteet siitä, että neiti sai toivomansa kakun. Lispe toivon viikon päästä oleville omille pirskeilleen Minni Hiiri-teemaa, kakkuun on onneksi luvassa mulekin apua. Ei ihan itseltä luonnistu moiset. Tosi hieno kakku teillä!

    VastaaPoista
  5. Ihan mainio kakku 3-vuotiaan tytön synttäreille:) ja onpa Ceela ollut kauniina! Tykkään mielettömästi tuosta tyttömäisestä mutta yksinkertaisesta asusta, jonka kukka hiuksissa kruunaa. Aivan ihana!

    P.S. Luin viime viikolla usemman rästiin jääneen postauksen, tosi ihania kirjoituksia ja mielenkiintoista keskustelua myös kommenttibokseissa.

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea suloiselle 3-vuotiaalle Ceelalle! ♥

    Ja onpas tosiaan ihana kakku :)

    VastaaPoista
  7. Onnea kolmivuotiaalle ♥
    Ja upea kakku tosiaan!

    VastaaPoista
  8. Moikka, Onnittelut Ceelalle 3-vuotis päivän johdosta! Ihana rinsessa kakkunsa äärellä. -Tiina

    VastaaPoista
  9. Ceela on todella kuin keijukainen ♥ Myöhästyneet onnittelut!

    Asu on tosi ihana. Musta tuntuu että meillä ei ole niin lämmin näin talvella että neiti voisi hipsutella noin vähissä vaatteissa :/ Harmi. Kyllähän ne lapsetkin nauttii avovarpain hipsuttelusta :)

    VastaaPoista
  10. Myöhästyneet onnittelut kauniille ja suloiselle 3-vuotiaalle! Mielettömän hieno Salama-kakku. Laura-neiti (kohta 4v.) tässä vieressä totesi tykkäävänsä myös noista vaaleanpunaisista keksistä ja että myös se valkovaaleanpunainen kakku taaempana on erittäin hieno. Hän sanoi myös, että äiti, tuo tyttö on tosi kaunis. :oD

    Onnea meiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ceela lähettää Lauralle erityiskiitokset ihanasta kommentista ♥

      Poista
  11. Niin kaunis sankari taas :) Paljon Onnea 3 vuotiaalle tyttöselle! Ja tosiaankin, oikein hieno kakku. Kelpaisi meidänkin sällille :)

    VastaaPoista
  12. Ceelalle hurjasti onnea! ihana synttärisankari :)

    VastaaPoista
  13. paljon onnea ceela rinsessalle!

    VastaaPoista
  14. Onnea Ceelalle ♥
    Upea kakku ja suloinen, keijumainen synttärisankari :)

    Perässä tullaan sitten elokuussa t. Matsu :)

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea suloinen Ceela-neitonen!

    VastaaPoista
  16. Valtavasti onnea 3-vuotiaalle Ceela -kaunottarelle!! :)

    Kyllä on niin suloinen synttärisankari, että...♥ Hauskaa, ettei kaikki tyttöjen kakut oo pelkkää prinsessaa & vaaleanpunaista kermaunelmaa ;) Aivan huippua siis, että Ceela fanittaa Salama McQueenia! Tuo kakku on mielettömän hieno ja voin kuvitella, että tyttö oli onnessaan!

    Muuten, mikä siinä onkin, että sä saat kirjoituksillasi aina kyynelkanavat liikkeeseen...vaikken mä edes oo mikään superherkkä kyynelehtijä, niin kyllä postauksen alkua lukiessa sai taas huokailla :) Se äidinrakkaus ♥

    Monta postausta on jäänyt kommentoimatta (pahoittelut), mutta tiiviisti oon kuitenkin seuraillut teidän touhuja. Ihana kuulla, että Pillin & Pullan tilanne on hyvä ♥ Vähemmän ihanaa tietty toi raskausdiabetes...eli tosiaan kaikki mahdolliset vaivat oot näköjään joutunut tässä raskaudessa kokemaan :/ Mutta upeasti olet sinnitellyt ja onneksi loppusuora häämöttää jo! Tsemppiä kovasti!

    VastaaPoista
  17. Ceela sekä vanhemmat haluavat kiittää jokaista kauniista sanoistanne ♥ Synttärisankari oli tosiaan kuin pieni metsänkeiju. Asu oli itse valitsema omasta kaapista ja sopi varsin hienosti juhliin vaikka olikin vain viime kesäinen h&m "luomus". Välillä voi tosiaan mennä ihan pelkistetyllä linjalla, varsinkin silloin kun äiti on niin valas ettei enää pääse kaupoille mekko ostoksille ;)

    VastaaPoista
  18. Myöhästyneet onnittelut Ceelalle!

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ceela-neiti kiittää onnitteluista :)

      Poista