maanantai 23. huhtikuuta 2012

Pikakuulumiset

Huh huh, mitä hulinapäiviä ollut taas viime aikoina!

Meillä oli viime tiistaina poikien kanssa kontrollikäynti lastenpolilla. Heidän kasvua ja kehitystä siis seurataan korjatun iän perusteella. Viime tiistaina pojat olivat siis korjatun iän mukaan vastasyntyneitä ja heillä oli tavallaan sama tarkastus mikä tehtäisiin täysiaikaiselle vauvalle ennen kotiutusta. Pojat kuitenkin syntyivät 6viikkoa etuajassa, ja kuudessa viikossa tapahtuu tässä vaiheessa aika paljon. No mutta siis, tarkastuksessa kaikki oli hyvin paitsi että labroissa todettiin että molempien hemoglobiinit olivat turhan alhaiset, Pillillä 85 ja Pullalla 80. Lääkärin kanssa sitten sovittiin että tulemme maanantaina (eli tänään) lastenosastolle uusiin labroihin ja katsotaan mihin suuntaa tilanne kehittyy. Tänään aamulla siis pakkasin pojat autoon ja ajattelin optimistisesti että tulemme takaisin parin tunnin päästä ja nautimme ihanasta auringonpaisteesta ulkona, mutta toisin kuitenkin kävi. Poikien hemoglobiiniarvot olivat tippuneet jo 75 ja tämän takia jouduimme jäämään osastolle punasolutankkaukseen. Tässä vierähti sitten koko päivä. Ensin punasolut piti tilata Helsingistä Porvooseen ja kun ne vihdoin saapuivat tuli lastenlääkäri laittamaan pojille kanyyleitä. Voi noita pieniä raukkoja mitä joutuivatkaan taas tänään kestämään, jatkuvaa pistämistä, piikittelyä ja muita epämukavia toimenpiteitä. Koko päivä oli yhtä sähläystä ja aikaa kului. Punasolujen tiputus kesti 4tuntia ja sen lisäksi piti jäädä vielä tarkkailuun tunniksi. Pääsimme kotiin klo.21.00. Istuin siinä pienessä huoneessa epämukavalla tuolilla koko päivän 8.00-21.00 ja syötin ja sylittelin ja lohdutin näitä pieniä poikasiani. Nyt on olo hieman uupunut mutta eiköhän se tästä taas iloksi muutu, pääasia että pojat saivat tarvittavaa hoitoa ja molempien vointi varmasti nyt kohenee punasolutankkauksen myötä.

Tässä lastenosastolla aika tasan 4 viikkoa sitten...


Ja tänään samassa paikassa taas vierailemassa.
Lastenlääkäri ja hoitajat olivat kyllä ihmeissään kuinka pojat ovat kasvaneet niin hurjasti pienessä ajassa. Tänään napattiin pojista painot, Pilli 4400g ja Pulla 4000g :)

Tänään oli tarkoituksena arpoa onnelllinen voittaja Babyluxin arvontaan, mutta tämän päiväisen härdellin jälkeen se jäi koska minun onnettareni meni Mummulaan yökylään kun me jouduimme olemaan sairaalalla. Koitetaan huomenna suorittaa arvonta :)

22 kommenttia:

  1. Huh, aikamoinen päivä! Toivottavasti hempat saataisiin nyt nousuun ja pojat voivat paremmin :)
    On kyllä niin söpöläisiä. Voisin yrittää järjestää meille reissua sinne päin ihan piakkoin, vaikka jo ensi viikolla? Mutta palaillaan ja tsemppiä sinne arjen keskelle :)

    Koska pojat muuten saavat nimet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Launtaina olis ristiäiset :) Ja hei ihan huippua jos tulisette ensi viikolla...tänne vaan :)

      Poista
  2. Tsemppiä sinne! Vaikka minulla ei ole kaksosia, osaan eläytyä tilanteeseesi. Sara sairastui vakavasti 2 päivän ikäisenä Kättärillä ja joutui tehohoitoon. Yli kaksi kuukautta meni sairaaloissa olemiseen ja käynteihin (Kättäri, Lastenklinikka, Jorvi) ennen kuin neiti sai terveen paperit. Paljon verikokeita, tiputuksia, ultraääni tutkimuksia, röntgenkuvia, EEG, EKG.... ja kotona kaksi äitiä ikävöivää poikaa :-(
    Onneksi lopputulos oli hyvä ja pikkuinen täyttää kohta 2 vuotta. Hyvin kiitollinen olen kaikille lääkäreille & hoitajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kurjaa kuulla että Sarallakin on ollut kurja alkutaival. Onneksi kuitenkin kaikki nyt hyvin ja teillä mitä suloisin pieni neiti kotosalla :)

      Poista
  3. Kiva kuulla teidän kuulumisia, vaikka nyt vähän inhottavia kokemuksia olivatkin pojat joutuneet kokemaan. :-(

    Mistähän tuo hemoglobiinin aleneminen johtuu, onko se joku keskosille tyypillinen ongelma?
    Hyvä, että pojat saivat tankkausta, nyt taas jaksaa kasva!

    Oikein mukavia päiviä ja hyvää vointia teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu :) Hemoglobiinin laskeminen on kuulemma yleistä juuri näillä viikoilla kaikilla vauvoilla mutta keskosilla kuulemma vieläkin yleisempää/rajumpaa hurjan kasvun takia. Lääkäri puhui että luuydin tavallaan lamautuu hetkeksi aikaa ja alkaa sitten toimimaan kunnolla. Poikienkin labroissa näkyi että luuydin tuottaa jotain punasolujen esiastetta eli että niitä on muodostumassa koko ajan mutta eivät kerenneet muodotua tarpeeksi nopeasti korjatakseen tämän hetkisen tilanteen ja siksi jouduttiin tähän tankkaukseen mikä nostaa arvoja välittömästi.

      Poista
  4. Hei. Hyvin vauvat ovat kasvaneet... meidän neiti ( kohta 5v.) on myös joutunut ravaamaan sairaaloissa. Olen oppinut, että jokaiseen sairaalakäyntiin otan mukaan repun jossa on evästä minulle, lukemista molemmille ja varavaatteet neidille. Koskaan ei tiedä kuinka kauan kestää. Joko ajat ovat Porvoossa / Helsingissä monta tuntia myöhässä tai jotain uutta löydetään, tutkitaan ja hoidetaan ... eli aikaa kuluu koko päivä. Voimia ja ilonhetkiä. T.Heidi Halkiasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä vinkistä Heidi :) Täytyy muistaa itsekin tehdä kunnon eväät ja ottaa jotain viihdykettä mukaan. Itse surffailin netissä iphonella aina samalla kun imettelin poikia tai silloin kun he nukkuivat mutta pää siinä tulee kipeäksi kun liian kauan tihrustaa pientä ruutua.

      Poista
  5. Voimia ja hyviä vointeja taas tästä eteenpäin!

    VastaaPoista
  6. Voimia ja teille ja toivotaan että voinnit kohentuisi. Niin suloisia poikasia ja ihanaa että isovanhemmat auttavat myös Ceelan hoidossa. Asuvatko isovanhemmat teitä miten lähellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen molemmat vanhemmat puolisoineen asuvat täällä Porvoossa. Molemmat heistä vielä työelämässä joten he eivät pysty arkisin niin paljoa auttelemaan mutta sieltäkin suunnalta siis apua saadaan usein. Myös minun kummienoni ja hänen puolisonsa eli Ceelan "Mummu" asuvat täällä päin ja heillä Ceela on todella usein hoidossa ja ovatkin olleet meidän perheelle aivan suunnaton apu. Minun vanhempani asuvat Savossa eli sinne meillä pidempi välimatka mutta Mummo ja Ukki niin rakkaita ja tärkeitä Ceelalle vaikkei ihan joka viikko nähdäkään. Voi siis kaikenkaikkiaan sanoa että meillä on hyvä tukiverkosto sillä mummojen lisäksi meillä täällä lähellä myös Ceelan kummeja ja maailman parhaat naapurit jotka myös auttavat usein :)

      Poista
  7. Kurjaa tälläinen pieni takapakki, joskos se tästä menis eteenpäin ilman suurempia murheita? Tsemppiä ja kiitos kuulumisista, kiva oli lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan että nämä pienet harmitkin nyt helpottaisi ja pojat pysyisivät terveinä. Porvoon lastenosasto on nyt meille jo ihan tarpeeksi tuttu paikka, ei siellä tarviisi ihan joka viikko ravata. Aletaan olemaan siellä jo kanta-asiakkaita!

      Poista
  8. Oikein paljon voimia sinne! Olen ollut aika väsynyt viime päivinä kun meidän neiti on ollut kovassa yskässä ja valvottanut joitakin öitä, mutta nyt alkoi oma väsymys tuntua jotenkin aika pieneltä. Voimahali sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Kaikilla meillä on välillä väsypäiviä ja ihan tavallinenkin flunssa lapsella saattaa uuvuttaa koko perhettä. Usein jos pieni ei saa kunnolla nukuttua niin eivät kyllä nuku vanhemmatkaan!

      Poista
  9. Hei Iita!

    Jäin vähän ihmettelemään sitä, että pojille ei määrätty nestemäistä rautavalmistetta silloin sairaalasta päästyänne. Mulla on kaksi keskosta (joista toinen syntynyt samoilla viikoilla kuin sun pojat), ja täällä Turussa määrätään automaattisesti nestemäistä rautavalmistetta kaikille keskosille siihen asti, kun ensimmäinen hammas ilmestyy. Ilmeisesti käytännöt vaihtelevat sairaalakohtaisesesti, mutta mun mielestäni tämä on hyvä käytäntö :)
    Kiinnostuneena seurasin sun kaksosraskauttasi, koska itsekin olin riskiodottaja, ja olen todella iloinen että se päättyi hyvin! Suloiset pojat (ja tyttö) teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin raudan aloitusta mietittiin, mutta kun molemmat painoivat syntyessään yli 2,5kg keskosuudesta huolimatta niin rautaa ei aloitettu. Ja lastenlääkäri oli edelleen sitä mieltä että meidän pojat eivät hyödy juurikaan siitä rautalääkityksestä. Jostain arvoista ilmeni että molemmilla luuydin tuottaa punasolujen esiastetta mutta se ei ehtinyt vielä korjata näitä matalia arvoja. Mutta tällä hetkellä punasolutankkauksen jälkeen arvot nousivat todella hyviksi noin 120molemmilla :) Toivon ettei rautaa tarvitsisi aloitta koska olen kuullut siitä niin paljon ikäviä kokemuksia.

      Poista
  10. Tosiaan, teillähän oli isokokoiset pojat, meillä 1,2 ja 2,1 kg :).
    Mulla ei kyllä siitä rautavalmisteesta ole mitään pahaa sanottavaa, mutta onhan se tietysti hyvä, jos ilman sitä pärjää. Toivottavasti hb pysyy pojilla hyvänä!

    VastaaPoista
  11. Juu meillä nää ukot oli tosiaan syntyessään jo aika järkäleitä noihin viikkoihin nähden :) Moni keskosten äiti on valittanut että se rauta lisää vatsavaivoja, mutta kiva jos teillä säästyttiin niiltä :)

    VastaaPoista