tiistai 1. toukokuuta 2012

Voihan vappu...

Niin se taas tuli ja meni, se vappu nimittäin :)

Viikko sitten me valmistettiin pienen apurin kanssa simat





Ja kun hiivaapaketista meni simaan vain se pienen pieni palanen niin päätettiin leipoa pullaa neidin kanssa pitkästä aikaa kun sitä hiivaakin oli. Ja pikkuveljet veteli pitkiä päiväunia ulkona vaunuissa niin saatiin näin viettää yhdessä ihanaa laatuaikaa ihan vain meidän tyttöjen kesken.


Pullatehdas

Ja sitten se tärkein,
ota minun pullistakin kuva :)

Täytyy myöntää että Ceelan tekemät pullat olivat kaikista parhaimmat koska niissä oli yhtä paljon sokeria kuin sitä pullataikinaa. Lasten leipomukset on kyllä aina niin suloisen liikuttavia, miten voi pullistakin saada noin suloisia?

Vappua on neiti viettänyt nyt sitten ihan urakalla. Eilen oli käynyt vapputorilla mummun kanssa ja saanut sen jokavuotisen, ja tärkeän vappupallon ja vähän kaikkea muutakin perus vappukrääsää. Eilen kun neiti oli lähdössä kotiin mummun luota olikin käynyt köpelösti ja neidin vappupallo oli päässyt irti ja lentänyt taivaan tuuliin, ja siitäkös se itku ja parku oli syntynyt. Niimpä olivat sitten  mummun kanssa joutuneet hakemaan uuden pallon neitokaiselle. Tänään onkin kotona sitten mietitty moneen kertaan että mihin se hänen pallonsa oikein leijaili? Sinne se varmaan meni pilvien luokse tai ehkä se jäi kiinni puun oksaan selvitti Ceela minulle :)

Muumipallokin pääsi kattoon välillä levähtämään...

Ja pitihän siellä vapputorilla toki oman perheen keskenkin tänään vielä käydä. Keli oli mitä mainoin ja porukkaa myös sen mukaisesti. Käytiin ystäväperheen kanssa korkkaamassa terassikausi jokirannassa. Muksuille vappulounaaksi ranskalaisia ja meille aikuisillekin löytyi ihania herkkuja WilhelmÅ:n listoilta. Itse nautin auringonpaisteessa ihanan kana-caesar salaatin, namps!




Ja jälkkäriksi torilta tietenkin

metrilakuja ♥

ps.Kiitokset naapuriin mukavasta vappuaaton seurasta :)

12 kommenttia:

  1. Voi kun ihana tähtisilmä apulainen sinulla : ) Vuoden päästä niitä on jo kolme ; )

    Ihanaa että vappu oli pitkästä aikaa kaunis säältään. Viime vuonna satoi rakeita ja edellinenkin taisi olla kylmä. Me vietetiin myös aikaa naapueiden kanssa. Siinä ne menee lapset ja ruoka samalla seurustellen : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt oli kyllä niin ihana ilma, ja sen myös huomasi ihmismäärästä vapputorilla :)

      Poista
  2. Mitwn ihmeessää iso tyttö matkaa vielä rattailla???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikäli mikäli se sinua todella kiinnostaa niin siksi että neidillä alkoi olemaan päiväuniaika jolloin matkikset on aika näppärät kun voi reissulla vaikka nukkua jos siltä tuntuu. Ja neiti on ollut myös kovasti flunssainen ja uupunut niin empä nähnyt järkeä lähteä kävelyttämään toista useamman kilometrin matkaa. Mutta kukin tyylillään :)

      Poista
  3. Ihana leipuri siellä!Voi älyhoi taas tuota anoa!Mitä se kenellekään kuuluu kuka matkaa ja miten?Mä nappaan myös Eeville matkarattaat jos vähänkin pitää enemmän kävellä tai ollaan liikenteessä kauemmin, sillä ensinnäkin Eevi on niin vilkas, että koko ajan saisi muuten olla sydänsyrjällään ja toiseksi jos väsy iskee niin rattaisiin on helppo istahtaa huilaamaan. Hah, mä ainakin menen sieltä mistä aita on matalin ja kuvittelisin teilläkin olevan aikalailla kädet täynnä kun liikutte koko poppoolla niin miksi pitäisi tehdä varta vasten asioista vaikeaa? Jos lapsi viihtyy niin ainut, jolle tämä on ongelma taitaa olla ano....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Kyllä matkikset on vielä pidemmillä reissuilla ihan kätevät 3-vuotiaan kanssa jolle väsy saattaa kuitenkin helposti vielä yllättää, eikä minulla ainakaan ole voimia kovin pitkää matkaa kanniskella väsähtänyttä lasta. Ja kyllä meidän perheessä liikutaan ja urheillaan joten ei varmaan suurta vahinkoa aiheuta lapselle jos silloin tällöin pääsee rattaiden kyytiin :)

      Poista
  4. Mua naurattaa kans tuo rattaista paasaaminen ja ylpeily, kuinka "meidän tyttö 10kk kävelee itse eikä ikinä isutuisi rattaissa!" Huoh...

    Meillä on tyttö ihan kohta 2v. enkä voisi kuvitellakaan hänen kanssaan lähtöä esimerkiksi kauppakeskukseen tai lomamatkalle ilman rattaita! Toki jos lapselta itseltään kysyisi, niin varmasti mielellään juoksentelisi koko ajan minne sattuu ;) Mutta välillä täytyy kyllä saada pieni kyytiinkin.

    Laitoin itse eräälle keskustelupalstalle aloituksen, että minkähänlaiset tuplarattaat olis hyvät just shoppailu ja reissukäyttöön, kun isompi on pienemmän syntyessä 2v8kk niin johan mut naurettiin pihalle, että hulluko olen kun melkein 3v.:n laitan rattaisiin!

    Ihania kuvia muuten taas, myös edellisen postauksen vauvat niin liikkikset:) Ja nimiä täytyy kommentoida, että aivan ihanat! Etenkin Linus, joka meillä oli myös esikoiselle vahvana ykkösenä, jos olis ollut poika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niillä surullisen kuuluisilla keskustelupalstoilla ei paljon kannata "keskustella" näistä aiheista. Teetpä miten tahansa niin aina jollain on ongelma sen suhteen, ja aina jonkun muun lapsi on niin paljon upeampi, parempi, fiksumpi, laihempi,kauniimpi, täysimetetympi tai mitä tahansa kuin sinun lapsesi. Ihan kaikkea saa ja pitää arvostella ja päämääränä on vain ja ainoastaan vastapuolen lyttääminen ja mielipaha. Huh menihän tilitykseksi :)

      Kiitos kauniista kommentistasi, kiva että tykkäsit poitsujen nimistä :)

      Poista
  5. Ihanan näköinen tuo salaatti..nam! Ja pienet pojat ovat kasvaneet reippaasti, söpikset! Mä kanssa vihaan noita keskustelupalstoja kun siellä ei muuta tehdäkään kuin haukuta ja mollata, ei järkevää keskustelua ole missään kun joku taas sen pilaa tyhmillä kommenteilla.

    Aiheesta oli muuten uusimassa Perhe lehdessä, kantsii lukea. Taidan vinkata siitä blogissakin kun ehdin. Niin naulan kantaan se juttu!

    VastaaPoista
  6. Voi surku toisen palloa! Meillä on monet vappuapllot pelastaneet ne painot joita joissain paikoissa saa pallon mukana. Olen aina pistänyt jemmaan ne kun pallot on tyhjentynyt ja sitten laittanut seuraavana vuonna palloon jos pallon mukana ei sellaista ole tullut. Mutten meillä olisi karannut varmaan ihan jokainen pallo. ;) Tosin tänä vuonna pojan pallo jäi sisään tullessa oven väliin ja siihen tuli pieni reikä. Teippi korjasi pallon tilapäisesti ja onneksi tuo 1v. ei niin pallostaan vielä välitä.

    Ja mitä tuohon ratas keskusteluun tulee niin lisään myllyyn vettä sanomalla että meille hankittiin Vibet vaikka ikäeroa tuli pari viikkoa yli 3 vuotta. Ja oli ihan huippu viime keväänä, kesänä ja syksynä, kun molemmat nukkui päiväunia samalla kun lenkitti koiraa. Kukin tyylillään. Sehän on tuollekin Anonyymille aivan se ja sama jos meidän lapset ei koskaan oppisi kävelemään itse ja niitä joutuisi ikuisesti kärräämään ympäriinsä. ;D Tosin enää meillä ei neiti istu koskaan rattaissa, kun kerran jaksaa hyvin kävellä/pyöräillä/potkulautailla ne matkat mitä kuljetaan. Mutta aina on kyllä joku joka tietää miten lapsia pitäisi kasvattaa, niin omiaan kuin kaikkien muidenkin. Hoh.

    VastaaPoista
  7. Olipas pakko jättää merkkiä kun sairaslomailen täällä meidän pojan 2,5v. kanssa ja kun avasin blogisi, niin meidän herra totes "Voi kun nätti!" nähtyään ensimmmäisen kuvan Ceelasta. :D

    Onpa tökerö kommentti anolta, mä ainakin hartaasti toivon että meidän jätkä viihtyy vielä kauan rattaissa, meidän reissut ihmisvilinässä kun on aina yhtä sinkoilua suuntaansa ja toiseen. Itseasiassa mietin vielä tuplamatkisten ostoa syksyksi, kun perheluvun olisi loppukesästä tarkoitus kasvaa. Enhän mä muuten ikinä pääse kahden kanssa ihmisten ilmoille ilman miestä. :)

    Voi, mä niin muista omasta lapsuudesta sen suuren surun kun vappupallo karkas taivaan tuuliin. Siksi nytkin vapputorilla köytin vähän ylihysteerisenä pallon rattaisiin kiinni ja mies sai hyvät naurut mun kustannuksella... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olipa kauniisti sanottu teidän poitsulta, taitaa olla oikea herrasmies ♥

      Poista