keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Voihan Wappu :)

Tulipa vietettyä vallan mukavat vaput. Vietettiin aatto tässä meillä naapureiden (ystävien) kanssa grillaillen ja saunoen. Muksut veti rallia koko illan ja viihdyttivät toinen toisiaan, ja muutaman tunnin riekkumisen ja rätkätyksen jälkeen kolme vanhinta nukahti Ceelan huoneen lattialle tehdylle pedille kylki kylkeen. Jotenkin se näky kolmesta kaveruksesta tuhisemassa vierekkäin on jotain niin liikuttavan söpöä!
♥ ystävyys ♥

Nämä mun pienemmät jätkät on aivan mahdottomia. 
Nyt ne on molemmat saaneet jalat alleen ja mamma saa juosta henkihieverissä perässä pitkin päivää. Ihan joka paikkaan on pakko kiivetä, sohvalle, syöttötuleihin, ihan mihin vaan.
Kaksi samanikäistä erittäin vauhdikasta jätkää samassa taloudessa aiheuttaa ihan oikeasti aikamoisen sirkuksen päivittäin!








Mun karkulainen nro.1 

ja nro.2



Mummulla oli lähteny vähän lapasesta nämä vappupallohankinnat :D



Vappupäivän perinteenä meillä on ollut käydä vapputorilla perheen kanssa ja samalla reissulla on käyty yleensä myös jokirannassa vappulounaalla, ja tämäkään vappu ei tehnyt siinä poikkeusta. Keli oli aivan ihanan aurinkoinen ja keväinen...


joten korkattiin samalla tämän kevään ensimmäiset ulkoilma jädet ♥



♥♥♥

 ps. näissä kuvissa vilahtelee vähän meidän muksujen välikausi/kaupunkivaatetusta (tiedoksi niille ketä se erityisesti kiinnostaa) :D Ceelan takki ja huivi Lindex, kengät bisgaard ja maailman söpöin pipo tietysti  Nopsu Popsulta

26 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, onhan nuo melkoisia söpöläispakkauksia :)

      Poista
  2. Ihanat vilpertit teillä:)
    Mielenkiinnolla luen juttujasi kaksospojista sillä meillä tyttö ja poika 8kk(kehitysikä 6kk). Melkoista härdelliä arki heidän kanssaan jo nyt niin mitähän sitten kun saavat jalat alleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa että meno menee päättömämmäksi hetki hetkeltä, joten nauti nyt kun vielä ovat lattian tasossa :D Nythän mä jo muistelen sitä vauva-aikaa niin leppoisana ja "helppona" vaikka eipä se silloin tainnut ihan helpolta tuntua, joten tässäkin asiassa aika kultaa muistot. Vain toinen kaksosperheen vanhempi ymmärtää mitä tämä elämä tosiaan on kun kotona häärii tuplatuho eikun siis tuplateho-tiimi :D

      Poista
  3. Ihania kuvia ja söpöjä lapsia. <3

    P.s. E:llä on samanlainen NopsuPopsun pipo hieman eri väreissä ja pikku A:lla on tuo Tiksun tähtitakki. ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Miten meillä voi olla niin sama maku aina, ihan huvittaa :D

      Poista
  4. Olet varmasti joskus kirjoittanut noista poikien rattaista, mutten nyt kuollaksenikaan muista niiden merkkiä. Saako noissa molemmat istuimet makuuasentoon? Kovin näppäriltä näyttävät, meillä on Easywalkerit mutta nyt olen alkanut kaivata myös jotain ei niin pitkiä perkkäinistuttavia. Oletteko olleet valintaan tyytyväisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärryt ovat merkiltään baby jogger city selectit ja on ihan mielettömät menopelit, mä en pärjäis ilman noita kärryjä. Noi oli jo vauva-aikana niin pelastus kun pojat sai nostaa autosta suoraan kaukaloissa noihin kärryihin. Tykkään siitä että isatuimet saa sekä kasvot työntäjään päin sekä kasvot menosuuntaan. Ja molemmat kyytiläiset näkevät hyvin kärryistä. Monissa peräkkäinistuttavissa aina se alempi jää sinne ylemmän "alle" eikä näe sieltä yhtään mitään. Pojat viihtyy kärryissään tosi hyvin ja kärryt liikkuvat näppärästi ja mahtuu tavallisista ovista. Oli kyllä hintavat mutta joka euron arvoiset :)

      Poista
  5. voi ei miten ihania pikku tuholaisia <3 Ja sulonen Ceela!!

    VastaaPoista
  6. Aivan syötävän sulosia nuo teidän pienet karkulaiset <3

    VastaaPoista
  7. Ihanat bodyt pojilla! :D Voin niin kuvitella teiän tilanteen! Meillä on yksi samanikäinen vilpertti tyttö ja kauhistuttaa ajatuskin, että tytön kaverina olisi toinen samanlainen ;)

    PS. Meiän vilpertillä on muuten käytössä Ceelan vanha punajuuren värinen popin haalari :) Ostin aikoinaan isommalle tytölle teiltä ja jätettiin jemmaan pienemmälle. Lähes priimakunnossa edelleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi bodyn teksti oli niin osuva että oli pakko ostaa nää meidän team elohopealle :)

      Ja voi miten ihana kuulla että Ceelan ensimmäinen poppi on käytössä hyvässä ja rakastavassa kodissa <3

      Poista
  8. Olen muutaman kerran aiemminkin kommentoinut ja nyt on taas pakko kun oli niin osuva kirjoitus, pystyn siis taas samaistumaan ihan täysin.

    Ihania kuvia lapsistasi! :) Meillä myös pojilla nuo trouble-bodyt ja ne ovatkin ihan osuvat ainakin meidän pojille ;)

    Minulla siis myös reilu 1vee pojat ja tuntuu, että tää meno meillä on välillä aivan mahdotonta ja olikin lohduttavaa kuulla, että sitä se taitaa olla myös muilla samassa tilanteessa olevilla. Tuntuu, että koti on aina aivan hirveässä kaaoksessa kun pojat kuskaavat tavaraa paikasta toiseen. Päivän aikana kiipeillään millon mihinkin, pöydälle kiipeily on varsin mukavaa, samoin kaappien ja laatikoiden tyhjäys vaikka olisi minkälaiset esteet edessä. Äidin hermot ovat siis todella koetuksella, huh.

    Ja tästä valituksesta huolimatta olen niin suunnattoman onnellinen, että minulla kolme ihanaa lasta on, enkä vaihtaisi tätä mihinkään, tää on silti niin parasta mitä voi olla!! Oli vaan nyt pakko kirjoittaa tänne kun tuntuu, ettei edes viitsi tutuille paljon avautua kun ihmiset joilla ei ole kaksosia eivät ehkä niin hyvin pysty kuvittelemaan mitä tää on..
    Kiitos siis tästä postauksesta, on niin mukava sinun kirjoituksia täältä lukea! Iloista kevättä sinulle ja lapsillesi! -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä asustaa melkein samanikäiset pojat, ihana kuulla :) Oletko facessa myös kaksoset&kolmoset ryhmässä? Pakko välillä mainostaa ryhmää, se on niin ihana paikka jakaa monikkoperheen menoa ja arkea!

      Juu kyllä tää elämä on niin sirkusta ja joidenkin päivien jälkeen tuntuu että musta on viety kaikki mehut mitä ikinä vaan kropasta löytyy, mutta ei vois kuvitella silti mikä olis upeampaa kuin seurata tätä kaksoslasten kehitystä mikä on vaan niin ainutlaatuista ♥

      Poista
  9. Ihanat karkulaiset! Voin kyllä uskoa, että sulla on kädet täynnä töitä. Toivottavasti vältytte isommilta haavereilta, vaikka pojat ovatkin tosi meneviä!

    Meillä on muuten näköjään ihan sama maku, kun mekin ollaan ihan tietämättä hankittu noi samat Baby Jogger City Selectit tulevaa varten ;)

    Ja meidän treffit on edelleen järjestämättä.. :/ Mä oon kyllä taas mamma"lomalla", joten mekin voidaan joku päivä tulla sinne teidän luo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavan valinnan teitte jos joggerit hommasitte, en voi hehkuttaa niitä tarpeeksi! Ne on vaan niin mahtavat kärryt ♥

      Ja oikeesti, ne treffit! Kai ne nyt on jo pakko saada pikkuhiljaa järkättyä, kamala ikävä teitä enkä ole nähnyt masua vielä kertaakaan. Nyt kalenterit kouraan ja lyödään päivä lukkoon!

      Poista
  10. Ihania kuvia jälleen kerran, lapsesi ovat älyttömän suloisia! :) Mukavan kuuloinen vappu teillä!

    VastaaPoista
  11. Hei, Oikein suloiset lapset, voi kun vaan kerkiäisit useammin päivittämään ;) mutta ymmärtäähän sen ettei sitä kauheesti varmaan oo "luppoaikaa" :) Minua jäi mietityttämään tuo Ceelan rusettipipo, auttaisit paljon jos kertoisit mikä on lapsesi päänympärys ja missä koossa pipon valitsit? Tulin jo tilanneeksi (eri värissä tosin) ainakin yhden koossa 50-52cm vaikka lapseni päänympärys oli kuukausi sitten vasta 49cm, tulikohan otettua valtavan iso?
    t.Ystävällinen Ano

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ceelan py on noin 50,5cm ja meillä hattu juurikin tuossa koossa 50-52cm. Luulen että valitsit ihan hyvän koon, ja äkkiä se kuula kasvaa, parempi mielummin että on pikkaisen reilu niin menee vielä syksylläkin :)

      Poista
  12. Kuvistakin välittyy veijareitten meininki! Kyllä se varmaan joskus helpottaa... :)
    Suloisia, kaikki kolme. Mukavaa kesän odotusta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jätkillä on pilkettä silmäkulmassa sen verran että mä pelkään mitä noi viel kimpassa keksii kun ikää tulee lisää :D
      Ihanaa kevättä ja sitä kesän odotusta myös teidän perheelle Terhi :)

      Poista
  13. Voi että mitä söpöläisiä nuo karkulaiset ja Ceela aina niin nättinä.:)

    VastaaPoista
  14. Ihanan eläväiset ja niin suloiset lapset! Tuo Ceelan takki on ihan superihana <3 Onko teillä vielä sitä/ olisitko myymässä? Olen niin koittanut metsästää tuota takkia :)

    VastaaPoista