perjantai 9. elokuuta 2013

Minilomalla ♥

Käytiin tuossa alkuviikosta heittämässä pikkuinen reissu miehen kanssa ihan kahdestaa. Hän oli järkännyt minulle pienen yllärireissun synttäreideni kunniaksi. Uudelle kymmenluvulle siirryin jo toukokuussa mutta en jaksanut silloin juhlistaa synttäreitäni millään lailla. Arki oli jotenkin niin intensiivistä ja äidin voimat vähissä, ei ollut mitään fiiliksiä juhlia sitä että olen taas hieman vanhempi ja kohta varmaan jo ryppyisempikin.

Mies oli kenties laittanut merkille että vaimo saattaisi kaivata pientä irtiottoa arjesta ♥

Tiesin kyllä että olemme lähdössä jonnekin, ja olin varma että kyseessä oli risteily tai hotelliyö jossain mutta väärässä olin. Matkaan lähdettiin kotoa omalla autolla ja kerkesin kyllä miettiä matkan varrella useampaan otteeseen että mihin kummaan minua ollaan viemässä. Auto pysähtyi Vuosaareen satamaan ja siinä vaiheessa olin edelleen täysin pihalla matkan määränpäästä.

Hetken odottelun jälkeen venekyyti saapui ja matka kohti tuntematonta alkoi...


Puolentunnin venematkan jälkeen alkoi näkyä tällaisia maisemia

Ja pikkuhiljaa minulle alkoi selvitä että olemme matkalla Söderskärin saarelle/majakalle.

Tässä meidän hotelli :)

Majakassa on vain yksi huone, Lounatuuli sviitti joka on säilytetty lähes alkuperäisessä kunnossa.
Mitään nykyajan hienouksia sieltä ei siis löytynyt. Mieletön tunnelma ja kostea ilmasto kylläkin!



 Tuolta ylhäältä katsottuna oli kyllä aika hulppeat maisemat.


 
Illalla meitä odotti ihana idyllisen vanhan puusaunan lämpö ja vilpoisa merivesi





Ihanan tunnelmallisen saunareissun jälkeen siirryttiin ulos grillaamaan ja läheiselle kalliolle nauttimaan eväistä ja auringonlaskusta.




Myrskylyhdyn valossa, kuoharilasi kädessä, ihan kahdestaan.
Ei kiirettä minnekään, niin harvinaista luxusta meille ♥


Aamupala kahvilan puolelle oli varattu meille klo.10. Hyvien yöunien ja tukevan aamupalan jälkeen oli aika lähteä tutkimaan lähisaaria.




Keli oli kuin suoraan meille tilattu, sininen taivas ja meri, aurinkoa ja lämpöä.


Etsittiin suojaisa mukava paikka läheiseltä kalliolta, uitiin ja otettiin aurinkoa, heitettiin ihan älytöntä
juttua ja palattiin hetkeksi aikaan kun oli vain me kaksi.


Tänne tullaan varmasti uudestaan joskus. Luultavasti ihan vaan omalla pikkuisella veneellä ja lasten kanssa, mutta tästä lähtien meidän sydämissä on paikka Söderskärille.

Ja tätä voimme suositella kaikille, ihana paikka ♥

16 kommenttia:

  1. Melkein liikutuin siitä kuinka ihanan ja romanttisen yllärin miehesi oli järjestänyt :)Olet totisesti kiireisenä kotiäitinä sen ansainnut! Meilläkin mies on (onneksi) romanttinen ja tykkää ilahduttaa ilman erityistä syytä mm. kukkasilla, mutta kovin moni mies ei moisia ajattele/järjestä. Oli varmasti ihanaa saada olla välillä ihan kaksistaan, ja paikka näyttää upealta! Täytyy itsekin joskus käydä katsastamassa tuo saari ja majakka. Mitä lysti parilta yöltä suunnilleen kustansi, jos saa kysyä? :)

    VastaaPoista
  2. Oih, kyyneleet nousi silmiini kun luin tuon.. niin ihanan romanttista <3 Aivan huippu että miehesi järjesti sinulle noin ihanan reissun yllätyksenä, vau!! Olit varmasti sen ansainnut :)

    VastaaPoista
  3. Oi että oli varmaan todella mukava reissu!? :) Oishan sitä itsekin kiva päästä noin kauniiseen paikkaan! Ja varmasti ihanaa piristystä arkeen! :D

    VastaaPoista
  4. Ihanan yllärin onnistui kyllä isimies järjestämään! Kuulosti ihanan rentouttavalta, tuollaista kaipaisi itsekin :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä etten ole ainut jolla tuli kyyneleet silmiin tätä lukiessa! :D Aivan mielettömän ihanan yllärin mies oli järjestänyt, nyt taas jaksaa hetkisen! Kyllä sä tuon pienen paussin ansaitsitkin! Ps. Pidä tuosta miehestä kiinni! ;)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa aivan täydelliseltä <3

    VastaaPoista
  7. Ai että sun mies on sitten ihana, kun tuollaista järkkäsi!
    Varmasti tuli uudistunut olo ja virtaa arkeen tuon jälkeen.
    Ja tekee niin hyvää parisuhteelle!

    VastaaPoista
  8. En todellakaan koe olevani mikään romantikko, mutta tippahan tässä tuli linssiin juttua lukiessa!
    Kelpaisi kyllä tännekin tuon kaltainen irtiotto arjesta! :)

    VastaaPoista
  9. olipa aivan ihana yllätys :) itsekin liikutuin lukiessa. On tosiaan mahtavat maisemat ja niin valtavan ihana tunnelma..

    VastaaPoista
  10. oi, mahtava! aivan mieletön!

    Just tänään bongasin netistä majakkahotellin jostain rauman edustalta ja päätin, että varaan sieltä huoneen seuraavaksi hääpäiväksi (elokuu vuoden päästä :D )

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille, ihania kommentteja ♥

    Ja Jenni, ihana kuulla että olet järkkäämässä ihanaa ylläriä miehellesi. Kyllä ne yhteiset hetket tuo niin raikkaan tuulahduksen siihen hektiseen arkeen ♥

    VastaaPoista
  12. Hienoa tuo kulttuurihistorian harrastaminen.

    VastaaPoista
  13. Hienoa tuo kulttuurihistorian harrastaminen.

    VastaaPoista
  14. Hienoa tuo kulttuurihistorian harrastaminen.

    VastaaPoista
  15. Hienoa tuo kulttuurihistorian harrastaminen.

    VastaaPoista
  16. Hienoa tuo kulttuurihistorian harrastaminen.

    VastaaPoista