torstai 5. kesäkuuta 2014

Kuulumisia.

Moikka kaikille ♥

Niin se vaan toukokuu tuli ja meni ja kesä taitaa olla vihdoinkin täällä,
ainakin keleistä päätellen.

Meillä toukokuu on aina sellainen kuukausi joka on täynnä juhlintaa...

alkaen tietysti vapusta. 


Jatkuen 2.5 meidän hääpäivällä.
 Yhteisiä vuosia meillä taitaa nyt olla yhteensä 12 vuotta, joista naimisissa nyt siis 5vuotta. 
Ja toivottavasti vielä paljon enemmän edessä. Vaikka välillä tulee hakattua päätä seinään niin vaihtamaan en lähtisi! Vanhassa vara parempi, vai miten se oli :)


Joka vuosi on tullut käytyä hääpäivänä jossain muualla kuin kotona syömässä ja tänä vuonna lähti kokeiluun uusi tuttavuus Porvoon vanhasta kaupungista, Gabriel 1763. Kyseinen ravintola oli erittäin viihtyisä ja hauskaa vaihtelua perinteiselle pihviravintolalle. Täällä pääsi kokeilemaan ihania Gourmet pizzoja. Ruoka oli erittäin hyvää, kuten myös palvelu joka oli ystävällistä ja ripeää. Ilomielin voin suositella kokeilemaan kyseistä paikkaa jos et vielä ole käynyt :)

Ihanaa oli viettää muutama tunti aikaa ihan kahdestaan ♥

Seuraavat "kemut" eli allekirjoittaneen synttärit olikin sitten 7.5. 


Synttäreitä ei ollut erityisesti tarkoitus juhlia millään lailla, mutta naapurin neiti 5v olikin leiponut äitinsä kanssa ihanaa kääretorttua mulle ihan yllärinä joten pidettiin naapureiden ja muksujen kanssa pienet päiväkahvit/kakuttelut meillä :)

Ja jottei juhlaputki pääse katkeamaan niin tokihan siinä sattui vielä sopivasti äitienpäivät heti perään!

 
Ceela oli valmistanut äidille isin avustuksella ihanan aamupalan. Ihan huippua herätä aamulla lapsien sipinään ja supinaan ja köllötellä odottavaisena peiton alla koska sieltä saavutaan yllätysten kera. Äiti sai ihania piirustuksia ja pieniä lahjoja sekä kortin joita oli päiväkodissa valmistettu suurella rakkaudella ♥ Vietettiin koko sunnuntai ihanaa perheen yhteistä aikaa ilman aikatauluja. Iltapäivällä suunnattiin hakemaan jädet ja paineltiin angry birds puistoon hillumaan suurimmat enegiat pois ja illasta leivottiin koko perheellä kaikille omat pizzat lempparitäytteillä. Äitienpäiviä vois kyllä viettää vähän useamminkin :)


Sählytreenitkin jäi kesälaitumille ja kevään viimeisten treenien sijasta pienille sählääjille oli järkätty turnaus josta jokainen osallistuja sai mitalin. Ja voi kyllä tätä mitallia on muistettu esitellä varmaan jokaiselle tutulle joka on sattunut käymään kylässä :) 

 
Pikkujäbät ovat reenailleet potkupyöräilyä joka päivä ja nyt alkaa vauhti olla sellainen että parempi on äidin lähteä hankkimaan kypärät näille hurjapäille. 

Jätkillä on vauhtia muutenkin varmaan 10 lapsen edestä, tai sitten se vaan tuntuu siltä kun vertaa kahta vilkasta poikalasta yhteen rauhalliseen tyttölapseen :) 
Joka päivä keksitään uusia metkuja ja äidiltä on jo löytynyt ensimmäiset harmaat hiuksetkin päästä!

Nyt kuitenkin nautitaan tästä kesästä ihan täysin rinnoin koska syksyllä alkaa taas ihan uudenlainen arki kun äiti palaa takaisin työelämään elokuussa ja jätkät pääsee myös tutustumaan päiväkotielämään. Äitiä jännittää jo valmiiksi miten kaikki sujuu. Onneksi noilla muruilla on aina toisensa, on se päiväkodin aloituskin varmaan helpompaa kun veli on aina vieressä tukena ja turvana ♥

Päiväkodin tätejä saattaa käydä ehkä hivenen sääliksi ;)


Mutta todistettavasti nämäkin tyypit on joskus melko rauhallisia. Noin kaksi tuntia päivällä, ja noin 11 tuntia yöaikaan!


28.5 oli myös historiallinen päivä. Sinä päivänä tässä taloudessa luovuttiin lopullisesti tuttien käytöstä. Viime kuukausina tutit olivat käytössä enää unilla ja nyt kun isillä sattui 4 vapaapäivän putki niin päätimme yhdessä tarttua haasteeseen ja heivata tutit mäelle. Pojille kerrottiin tarina äitipupusta joka kävi pyytämässä minulta tutteja omille pienille vauvapupuille ketkä tarvitsivat kovasti tutteja. Puhuttiin poikien kanssa että he ovat jo isoja poikia ja he voisivat antaa omat tutit pikkupupuille. Pojat olivat heti mukana jutussa ja lähtivät hakemaan tutteja keittiön tuttilaatikosta. Niimpä me suunnattiin juhlallisesti koko perhe oman kodin takapihalle jonne pojat saivat jättää tutit omenapuun alle josta pupuäiti saa tutit hakea. Illalla menimme sitten yhdessä tarkistamaan onko pupuäiti jo käynyt tutteja hakemassa, ja voi sitä ihmetyksen määrää kun tutit olivat kadonneet ja tilalle oli ilmestynyt molemmille omat pikkuiset kuorma-autot ja vähän herkkuja. Tottakai pupuäiti oli jättänyt kiitoksen noin reippaille pojille :)


 Muutaman kerran on tuttien perään kysytty heikkona hetkenä mutta pääsääntöisesti luopuminen meni tosi hienosti. Paljon helpommin mitä kuviteltiin. Ja samoilla lämpimillä luovuttiin päivävaipasta ja nyt nyt heilutaan päivät kotosalla vaan bokserit jalassa ja äiti yrittää muistutella ukkoja potalle joka välissä. Kuivaksi harjoittelukin edistyy tosi hienosti. Pari päivää on menty täysin kuivana koko päivä, mutta sitten on niitä päiviä kun lirutellaan matolle ja minne milloinkin. Suurempana haastena on saada se numero kakkonen metsästettyä sinne pottaan. No harjoitus tekee mestarin ja mestarit harjoittelevat aina :) Yövaippakin on lähes joka aamu molemmilla täysin kuiva joten uskon että nyt on hyvä aika panostaa tähän treenin ja toivottavasti syksyllä voidaan sanoa että meillä ollaan täysin kuivia.




Tässä mun lempparimiehet lempipuuhassaan terassilla. Vuorotellen toinen työntää ja toinen ajaa ja molemmat nauraa rätkättää ♥ 
Nää on niitä hetkiä jolloin voi sanoa että on maailman ihaninta kun saa seurata kaksosparin kasvua. Ja sitten kun on sellainen päivä että veljen kanssa heitellään toisia mahdollisimman isoilla tavaroilla, revitään tukasta ja itketään ja roikutaan vuorotellen äidin puntissa saattaa äidillä olla myös vähän toisenlainen fiilis ja usko koetuksella. Välillä se kasvaminen ottaa aika koville, niin äidillä kuin lapsillakin ♥

Loppuun vielä ihanat fiiliskuvat mun maailman ihanimmasta kesäneidistä, ja mun omppupuusta joka räjähti kukkaan erään toukokuisen raekuuron jälkeen..






Lomille LOMPS jäi tottakai myös tämä muru. 
Kesälomaa reilu pari kuukautta...

Nyt on lupa ottaa rennosti ♥

10 kommenttia:

  1. Ihanaa kun jaksoit kertoa kuulumisianne, niitä on uskollisesti odotettu :)
    Mukava kuulla, että kesänne alkoi nuinkin reippaasti, tutit ja vaipat pois :) Hienoa kesämiehet!!
    Prinsessalle rentouttavaa lomaa, vaikka taitaa olla luvassa myös pikkumiesten viihdytystä/vahtimista :D
    Lämmintä kesää myös vanhemmille, nauttikaa lämmöstä ja sen tuomasta edusta, kun ei tartte pukea montaa kerrosta haalareita naperoille!! -äibbä73-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu me koitetaan nyt ottaa tällanen kesäspurtti että saadaan ukot ruotuun ennen syksyä. Kivempi viedä hoitoon kun ei ole enää tutteja kuvioissa ja tosi kovasti toivon että kuivaksi opettelukin saadaan hyvälle mallille ennen syksyä :) Ja me koitetaan tosiaan ottaa tämä pitkä yhteinen kesä rennoilla mielin ja nauttia toistemme seurasta niin paljon kuin voimme. Haikea fiilis päättää kotielämä syksyllä vaikka toisaalta uudet haasteetkin ovat varmasti tervetulleita. Ihanaa kesää myös sinne <3

      Poista
  2. Voi kun ihana kuvapläjäys ja päivitys!
    Mulla kans elokuussa edessä töihin paluu, 2,5 kotivuotta takana juniorin kanssa. Haikeana...
    Ihanaa kesää sinne, nautitaan vielä vapaasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amy :) Ai teilläkin on paluu arkeen sitten syksyllä. Tsemppiä sinnekin, hyvin se varmasti sujuu :) Mulla on myös kovin haikeat fiilikset vaikka olen välillä täällä kotona vääntänyt oman jaksamisen äärirajoilla mutta ne hyvät hetket saa unohtamaan hetkessä ne paskemmat fiilikset :D

      Poista
  3. Olipas kiva lukea kuulumisia <3 Ja onpas jätkät kasvaneet! Kauheaa vauhtia tämä aika menee.

    meillä on päiväkodissa nyt eka vuosi takana. Tosi kivasti on sujunut ja kyllä se vaan helpottaa, kun aina on sisko tukena ja turvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni :) Ukot kasvaa liian nopeasti, välillä sitä niin kaipaa niitä vauvavuoden "rauhallisia" hetkiä vaikkei silloinkaan aina helppoa ollut. Kiva kuulla että päiväkodin aloitus on mennyt hyvin, mua vähän jänskättää meidän hoitokuviot :)

      Poista
  4. Kiva postaus:) voi mitkä ihanat tukat pojilla, onko niitä vielä koskaan leikattu? todella suloisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pojilta on vain välillä vähän tasattu otsatukkaa kun on kasvanut silmille, muuten on saanut kasvaa ihan valtoimenaan. Tuntuu olevan joillekin sukulaisille vaikea hyväksyä meidän poikien tukkalookkia mutta me ei olla näitä raaskittu leikata, ihanat kiharat sopii ukoille niin hyvin :) Noi on sellaisia Eemeleitä ja saavat siltä näyttääkin vielä hetken.

      Poista
  5. Ihanaa kesää teille :) Kerro sitten, miten päiväkodin kanssa sujuu. Ovatko kaikki kolme samassa päiväkodissa? Ovatko millaisia päiviä? Onko kovin kallista viedä kolme hoitoon? Itse olen aina ajatellut, että jonkin verran saa palkkaakin tulla, että jää verojen, työmatkojen ja hoitomaksujen jälkeen jotain käteenkin...

    VastaaPoista
  6. Pojilla on kyllä ihanat tukat. Minäkin pidin pitkään esikoisen tukkaa "pitkänä", mikä huomasin närästävän välillä ainakin isovanhempia. Mieluusti olisi saksia näytetty ;) Pojalla on tukankasvu ollut aina tosi nopea, joten sitten isompanakin on välillä ollut sellainen polkka. Nykyään annan mummolareissuilla luvan leikata, ja nytkin on päässä siisti kesäsiili. Silti minusta pitkä tukka sopii monille pojillekin tosi hyvin.
    Nuorempi on taas tyttö ja kiharat ovat kasvaneet valtoimenaan ilman huomautuksia ;)
    Itselläni myös elokuun alussa töihinpaluu ja nuorempi silloin 2v5kk. Jännittäähän se ja on todella haikeata. Ehkä jopa haikeampaa kuin ajattelin. Nyt yritän nauttia kaikista nästä hitaista aamuista ja paina kaiken mielen perukoille. Olen aina tiennyt haluavani lapsia ja olla niiden kanssa kotona, joten on sellainen "tässäkö tämä nyt sitten oli"ajatus. Vaikka työstäni pidänkin, niin aika pitkältä ne tulevat vuodet näyttävät enne eläkeikää ;) Lasten kyllä uskon sopeutuvan muuttuvaan arkeen, mutta pelkään itse jääväni haikailemaan. Ja muistaakseni meillä on sama ammattikin, joten lapsia katselen kyllä myös tulevaisuudessa ympärilläni :)

    Tsemppiä kuitenkin tulevaan ja ihanaa lomaa!

    ja meillä muuten ihan sama kuivaksiopettelu menossa, koska jotenkaan en haluaisi niitä vaippoja hoitoon raahata. Esikko oli jo samassa iässä kuiva.

    eppu

    VastaaPoista