Yli puoli vuotta.

Aikaisemman tekstini otsikko näytti olevan "melkein puoli vuotta".

Nyt jouduin toteamaan että nyt se on jo yli puoli vuotta.

Mietin että viitsinkö enää mitään edes kirjoittaa, mutta muutama teistä oli näköjään kysellyt aikaisemmassa tekstissä että mitä meille kuuluu ja kuinka Ceelan eskari on lähtenyt käyntiin. Ihan kivahan se oli huomata että joku vielä muistaa meidän olemassa olomme vaikkei tekstiä enää meinaa tullakaan. Monesti iltaisin mietin että blogin pitäminen oli ihana ja rentouttava harrastus josta jäi ihana muistijälki, kuin päiväkirja meidän elämästä. Tai ainakin osasta meidän elämää. 

Sitä mukaa kun pojat kasvoivat alkoi arki olla koko ajan hektisempää ja haastavampaa ja kirjoittelu alkoi vaan pikkuhiljaa jäädä taka-alalle. Töiden paluun jälkeen illat oli ainoita mahdollisia yhteisiä hetkiä lasten ja miehen kanssa ja tähän koitin yhdistää vähintää pari salireissua arki-iltaisin. Eli arki on vain todellakin niin ARKISTA kuin olla ja voi. Lapset ovat kasvaneet ja Ceelasta varsinkin on yhtäkkiä kuoriutunut reipas ja omatoiminen eskarilainen. Suurimmat uhmakaudet ovat ainakin toistaiseksi väistyneet ja tilalla on yleensä järkevä ja pohdiskeleva taivaallisen suloinen tyttö. Pojat ovat edelleen aivan supervauhdikkaita ja pitävät todellakin vanhempien nivelet notkeina. Meidän poikia voi verrata täysin vaahteramäen Eemeliin mutta toki X2!!! Ovat niin söpöjä vaaleatukkaisia velmuja ja vilkkusilmiä. Hurmaavat useimmat ihmiset ympärillään hauskoilla jutuillaan ja reippaalla olemuksellaan. Kääntöpuolena sitten taas osaavat myös saada vanhempiensa pinnan venytettyä aivan äärirajoilleen mitä mahdottomilla tempuillaan ja kepposillaan. Kerran eräs ystäväni kehoitti kirjaamaan ylös jokaisen metkun jonka pojat ovat toteuttaneet ja kirjoittamaan niistä romaanin! Toinen ystäväni on kutsunut tehotiimiä varmaan jo vuoden ikäisestä asti Duudsoneiksi, joka osittain valottanee meidän arjen aktiivisuutta. 

Syksyn ankeilla keleillä ei ole tullut juuri kuvattua, joten jaan teille kesäiset ja lämpöiset terveiset kuvien muodossa elokuiselta venereissulta. 

Kesällä me nautittiin pitkä kesäloma lasten kanssa ja reissailtiin mummoloissa ja käytiin pyörimässä Lintsit ja Tykkimäet ja vesipuistot. Iskä ja Äiti pääsi myös 3 yöksi livistämään Lontooseen viettämään ansaittua yhteistä aikaa. (ja shoppaamaan lastenvaatteita tietysti) :)

Kesä kääntyi syksyyn ja uudenlainen arki alkoi. Ceela aloitti esikoulun ja minä ja pojat jatkoimme  päiväkodin puolella omia seikkailujamme. Ceela on ottanut ison kasvuharppauksen henkisesti viime vuoteen verrattuna ja saan olla hänestä niin ylpeä. Eskarin ekoina viikkoina oli tyttö välillä ihan itkun kanssa kaipaillut äitiä päivän aikana, mutta hurjan nopeasti tottui uuteen paikkaan, uusiin aikuisiin ja oman ryhmän lapsiin. Ja onneksi mukana kulkee naapurin tyttö kenen kanssa ovat kuin paita&peppu. Ja nyt syksyn aikana on omasta ryhmästä löytynyt myös monta uutta tärkeää ystävää.Ceela viihtyy eskarissa hyvin ja pidän todella paljon hänen opettajastaan joka on ihanan rauhallinen ja lempeä sekä kannustava. Olen tällähetkellä itse kotona toipumassa leikkauksesta ja on ollut ihanaa seurata näitä kahta eskarilaista jotka tulevat eskaripäivän päätteeksi kotiin ja touhuilevat keskenään milloin mitäkin. Välillä sitä tosiaan pysähtyy miettimään että missä vaiheessa tuosta tytöstä kasvoi noin iso ja reipas. Onneksi sieltä vielä löytyy se ihana pieni tyttö joka haluaa iltaisin kaivautua Äitin tai Isin syliin sohvan nurkkaan nukahtamaan.  Pyytää silittämään selkää ja korvanlehteä ja ottaa pienellä hennolla kädelleen lujasti kiinni omastani varmistaakseen että olen lähellä.

Arki on välillä todella hektistä ja rankkaa, jopa uuvuttavaa. Kuitenkin osaamme olla äärettömän kiitollisia tästä kaikesta mitä elämä on meille antanut ja opettanut. Ceela oli se ensimmäinen ihme joka meidän perheeseen suotiin. Hän opetti meille mitä vanhemman rakkaus lastaan kohtaan tarkoittaa. Tulemalla tähän perheeseen hän antoi meille enemmän kuin olimme edes osanneet toivoa vaikka paljon olikin toivottu. Ja nämä pienemmät aarteet päättivät järjestää todellisen yllätyksen saapuessaan yhdessä tuumin. He ovat opettaneet luonteen lujutta ja sitkeyttä. He ovat opettaneet armollisuutta ja anteeksiantoa itseä ja muita kohtaan. He ovat opettaneet kuinka suurestakin myrskystä selvitään yhdessä kun kaikilla on kuitenkin samat matkakoordinaatit. 

Me ollaan nämä aarteet yhdessä muovailtu ja he ovat muovailleet meistä tämän perheen ♥

Melkein puoli vuotta.

Tosiaan melkein puoli vuotta tässä on vierähtänyt niin ettei blogi ole päivittänyt. Muutama teistä ja tutuistakin on ihmetellyt miksei päivityksiä enää tule. Ja siihen kysymykseen ei ole sen suurempaa syytä kuin se että arki töihin paluun jälkeen on ollut aikamoista ja kaikki vapaa aika on on vietetty aika tehokkaasti. Usein kun vien poikia illalla nukkumaan niin nukahdan samaan sänkyyn itsekin ja herään ehkä klo 23-24 ja kasaan unenpöpperössä seuraavan päivän päiväkoti kamat ja hiippailen takaisin pienten poikasten viereen. Arkeen paluu on sujunut yllättävän hienosti. Lapset ovat viihtyneet päiväkodissa ja minullekin on tehnyt hyvää viettää aikaa myös muualla kuin kotona vaikka välillä niin kovin kaipaankin niitä kiirettömiä aamuja kun köllöteltiin lasten kanssa yökkärit päällä ja tuijottiin lasten ohjelmia yhdessä sohvalla ja syötiin aamupalat vasta kympin aikaan. Mutta aika aikaa kutakin.

Välillä kotona ollessa meni vati nurin sata kertaa päivässä ja nykyisin ehkä vähän harvemmin :)

Meillä asuu tällä hetkellä yksi juuri 6-vuotta täyttänyt ihana tempperamenttinen neiti joka selvästi kipuilee nyt kasvunsa kanssa. Hyvänä päivänä kaikki sujuu kuin tanssi ja kaikki menee niin leppoisasati että välillä huokaa syvään ja miettii milloin tämä kaikki tapahtui. Milloin tuo pieni tyttö kasvoi jo noin suureksi että siltä irtosi jo ensimmäinen hammas ♥ Onko hän todella jo niin iso ja reipas kuin kuvittelemme hänen olevan. Vai onko sisällä vielä ihan pikkuinen tyttö joka kaipaa vain niin kovasti syliä mitä vaille on välillä viimeisten vuosien aikana jäänyt kun äidin sylissä on roikkunut kaksi pienempää. 

Ymmärränkö tarpeeksi vai kenties liikaa?

Äidin rooli muuttuu ihan koko ajan ja jokaiseen päivään mahtuu niin kirjava tunneskaala ilosta pettymykseen, kiukkuun ja siihen läpi lyövään rakkauteen joka nosta polttavan kuumat kyyneleet silmänurkkiin.

Meillä asuu myös kaksi kappaletta pieniä poikia jotka täyttävät tänään 3-vuotta. Niin paljon mahtuu kolmeen vuoteen. Niin paljon pelkoa ja rakkautta ettei sitä aina pysty edes ajattelemaan. Se että meillä on täällä kaksi ihanaa pientä poikaa on aikamoinen onnenkantamoinen enkä todellisuudessa saa koskaan tietää kuinka hennon langan varassa sitä todella oltiin. Nämä kolme vuotta ovat olleet elämäni opettavaisimman vuodet. Yhden lapsen kanssa luulin tietäväni niin paljon ja nyt kolmen lapsen äitinä tuntuu välillä etten tiedä mistään mitään. Päivät ja viikot kuluvat ja lapset kasvavat. Kaikki on toisaalta niin tavallista ja toisaalta mikään ei voisi olla tämän erityisempää.

En tiedä onko tällä blogilla enää kenellekään suurta annettavaa. Olisi hienoa sanoa että nyt ryhdistäydyn ja kirjoitan viikottain mutta en voi sitä luvata. Kun päivät täyttyvät päiväkoti ja työpäivistä. Illat uimahallireissuista ja sählytreeneistä ja kavereista ja kaikesta mahdollisesta niin on vaikea luvata että kyllä minä istun koneelle säännöllisesti ja päivitän kuulumiset. Kova tarve olisi välillä kirjoittaa kuulumisia ja purkaa tuntoja mutta nyt elän täysillä tässä hetkessä näillä resursseilla mitkä on annettu käytettäväksi ♥

Ehkä palaan jo heti viikonloppuna synttäripostauksen kanssa, ken tietää!

Haleja meiltä teille kaikille ♥

Mitä meille kuuluu?

Kiitos kysymästä, ihan hyvää kuuluu :)

Hurjasti on tapahtunut asioita parin kuukauden aikana enkä ole saanut aikaiseksi mitään tänne kirjoitella. Kesä meni niin haipakkaa että koitin keskittyä nauttimaan siitä. Minun viimeinen kesä kotiäitinä on nyt ohi. Ja vaikka välillä olin niin takki tyhjänä ja väsynyt kaiken pyörittämiseen, niin nyt jo huomaa kuinka muutamassa viikossa aika alkaa kullata muistoja ja se kaikki kotikaaos on mielessä sellaisena melko leppoisana elämänvaiheena. Aamulla sai nukkua pitkään ja... niin no siinä kai se kaikki leppoisuus olikin! Täyttä duunia on saanut täällä kotona painaa viimeiset kaksi ja puoli vuotta mutta silti kaikessa rankkuudessaan se oli ihanaa ja opettavaista aikaa. Sinä aikana sain katsoa kuinka kaksi niin samanlaista ja toisaalta niin täysin erilaista pientä poikaa kasvoivat vauvoista taaperoiksi ja kuinka se pieni isosisko muuttui päivä päivältä vähän isommaksi ja omatoimisemmaksi. Kuinka nuo kolme oppivat puhaltamaan yhteen hiileen ja välillä tappelemaan niin ettei päätä eikä häntää. Välissä oli myös niin rankkoja päiviä mm.triplavesirokko etten voisi enää tässä elämänvaiheessa väittää että päivääkään en vaihtaisi, mutta kokonaisuutta en vaihtaisi edelleenkään mistään hinnasta. Näitä lapsia, tätä miestä ja tätä perhettä en vaihtaisi. 

Jokaisen raskaankin päivän päätteeksi on saapunut se kauan odotettu ilta, ja se hetki kun saat ottaa kainaloon väsyneet pienet ihmiset. Saat kuunnella höpötystä joka aina jossain vaiheessa muuttuu rauhalliseksi tuhinaksi. Saat tuoksutella omien lasten unista tuoksua ja silittää pieniä täydellisiä kasvoja. Niin paljosta saa olla kiitollinen ♥

Meidän kesään kuului todella paljon perheen yhtäistä aikaa,

rantaelämää...

Merielämää...

Mökkeilyä...

ja seikkailuja serkkujen ja ystävien kanssa...

Elokuun puolessa välissä alkoikin sitten puhaltaa uudet tuulet kun sekä äiti ja lapset lähtivät purjehtimaan uusiin seikkailuihin. Päiväkotiarki on nyt alkanut meillä kaikilla ja aikamoista tohinaa on ollut. Onneksi saamme aamuisin suunnata vain yhteen osoitteeseen ja päivälläkin näemme toisiamme välillä vilaukselta ulkoiluaikaan sen verran että keretään huikata halit ja suukot aina tarpeen tullen. Koko porukka on tuntunut kotiutuvan uuteen arkeen yllättävän hienosti, vaikka väsymystä on toki ollut havaittavissa. Pojat ovat aina olleet kovin aamu-unisia ja yksi suuri muutos kotielämään verrattuna onkin ollut aikaisemmat aamuherätykset. Sääliksi käy mennä aamuisin herättelemään aivan unisia lapsia. Onneksi ihanat mummut ja mummit auttavat arjessa niin paljon että ollaan saatu nyt ainakin syksyn hoito järjestymään niin että lapsilla on vain 15 hoitopäivää kuussa. Tämä on tuntunut mukavan pehmeältä laskulta uuteen arkeen. Lapsetkin saavat nyt pikkuhiljaa totutella tähän kaikkeen. Maanantait mummu hoitaa lapsia meillä kotona joten saavat nauttia aina hieman pidennetystä viikonlopusta ♥

Välillä tuulee ja myrskyää mutta kotisataman väki tietää kyllä että aina myrskyn jälkeen tulee pouta ja sateen jälkeen aurinko. Fiilis on koko ajan plussan puolella ja mieli avoinna tälle sekkailulle...

jota arjeksikin kutsutaan ♥

Tykkimäki aquapark!

Käytiin vähän pulikoimassa.

Iskä, Äiti ja Ceela - ihan kolmestaan!

Huikea reissu, ei voi muuta sanoa :)

Oli nimittäin ihanaa viettää laatuaikaa yhdessä tuon ihanan 5-vuotiaan neidin kanssa.

Ceelastakin huomasi kuinka tyttö loisti kun sai isin ja äidin koko päiväksi ihan itselleen.

Paikaksi valikoitui tosiaan ihan upouusi tykkimäen vesipuisto ja en voi paikkaa liikaa hehkuttaa. 

Lasten altaat olivat hyvänkokoiset ja monipuoliset. 

Ceelalla riitti pituuskin juuri noihin isoihin mäkiin johon 110cm lapsi sai mennä yhdessä huoltajan kanssa. Mattomäki oli melko hurja, siihen ei meinannut neiti uskaltaa lähteä mutta lopulta rohkeus onneksi voitti ja sen jälkeen mattomäkeen piti päästä monta kertaa.

Äitikin pääsi kokemaan vauhdin riemua :)

Välillä pidettiin pieni eväs ja jätskipaussi 

Sen jälkeen jaksoi taas jatkaa täyttä rallia. 

Uimaan, liukumäkiin ja välillä saunaan lämmittelemään :)

Tykkimäkeen olisi saanut myös yhdistelmärannekkeen jolla olisi voinut käydä sekä huvipuistossa että aquaparkissa mutta me päädyimme tällä kertaa ostamaan liput erikseen vain vesipuistoon mikä olikin meille oikea ratkaisu sillä siellä vierähti 6 tuntia pulikoiden ihan hujauksessa. 

Suositellaan lämpimästi kaikille vesipedoille ♥

Kuulumisia.

Moikka kaikille ♥

Niin se vaan toukokuu tuli ja meni ja kesä taitaa olla vihdoinkin täällä,

ainakin keleistä päätellen.

Meillä toukokuu on aina sellainen kuukausi joka on täynnä juhlintaa...

alkaen tietysti vapusta. 

Jatkuen 2.5 meidän hääpäivällä.

 Yhteisiä vuosia meillä taitaa nyt olla yhteensä 12 vuotta, joista naimisissa nyt siis 5vuotta. 

Ja toivottavasti vielä paljon enemmän edessä. Vaikka välillä tulee hakattua päätä seinään niin vaihtamaan en lähtisi! Vanhassa vara parempi, vai miten se oli :)

Joka vuosi on tullut käytyä hääpäivänä jossain muualla kuin kotona syömässä ja tänä vuonna lähti kokeiluun uusi tuttavuus Porvoon vanhasta kaupungista, Gabriel 1763. Kyseinen ravintola oli erittäin viihtyisä ja hauskaa vaihtelua perinteiselle pihviravintolalle. Täällä pääsi kokeilemaan ihania Gourmet pizzoja. Ruoka oli erittäin hyvää, kuten myös palvelu joka oli ystävällistä ja ripeää. Ilomielin voin suositella kokeilemaan kyseistä paikkaa jos et vielä ole käynyt :)

Ihanaa oli viettää muutama tunti aikaa ihan kahdestaan ♥

Seuraavat "kemut" eli allekirjoittaneen synttärit olikin sitten 7.5. 

Synttäreitä ei ollut erityisesti tarkoitus juhlia millään lailla, mutta naapurin neiti 5v olikin leiponut äitinsä kanssa ihanaa kääretorttua mulle ihan yllärinä joten pidettiin naapureiden ja muksujen kanssa pienet päiväkahvit/kakuttelut meillä :)

Ja jottei juhlaputki pääse katkeamaan niin tokihan siinä sattui vielä sopivasti äitienpäivät heti perään!

 

Ceela oli valmistanut äidille isin avustuksella ihanan aamupalan. Ihan huippua herätä aamulla lapsien sipinään ja supinaan ja köllötellä odottavaisena peiton alla koska sieltä saavutaan yllätysten kera. Äiti sai ihania piirustuksia ja pieniä lahjoja sekä kortin joita oli päiväkodissa valmistettu suurella rakkaudella ♥ Vietettiin koko sunnuntai ihanaa perheen yhteistä aikaa ilman aikatauluja. Iltapäivällä suunnattiin hakemaan jädet ja paineltiin angry birds puistoon hillumaan suurimmat enegiat pois ja illasta leivottiin koko perheellä kaikille omat pizzat lempparitäytteillä. Äitienpäiviä vois kyllä viettää vähän useamminkin :)

Sählytreenitkin jäi kesälaitumille ja kevään viimeisten treenien sijasta pienille sählääjille oli järkätty turnaus josta jokainen osallistuja sai mitalin. Ja voi kyllä tätä mitallia on muistettu esitellä varmaan jokaiselle tutulle joka on sattunut käymään kylässä :) 

 

Pikkujäbät ovat reenailleet potkupyöräilyä joka päivä ja nyt alkaa vauhti olla sellainen että parempi on äidin lähteä hankkimaan kypärät näille hurjapäille. 

Jätkillä on vauhtia muutenkin varmaan 10 lapsen edestä, tai sitten se vaan tuntuu siltä kun vertaa kahta vilkasta poikalasta yhteen rauhalliseen tyttölapseen :) 

Joka päivä keksitään uusia metkuja ja äidiltä on jo löytynyt ensimmäiset harmaat hiuksetkin päästä!

Nyt kuitenkin nautitaan tästä kesästä ihan täysin rinnoin koska syksyllä alkaa taas ihan uudenlainen arki kun äiti palaa takaisin työelämään elokuussa ja jätkät pääsee myös tutustumaan päiväkotielämään. Äitiä jännittää jo valmiiksi miten kaikki sujuu. Onneksi noilla muruilla on aina toisensa, on se päiväkodin aloituskin varmaan helpompaa kun veli on aina vieressä tukena ja turvana ♥

Päiväkodin tätejä saattaa käydä ehkä hivenen sääliksi ;)

Mutta todistettavasti nämäkin tyypit on joskus melko rauhallisia. Noin kaksi tuntia päivällä, ja noin 11 tuntia yöaikaan!

28.5 oli myös historiallinen päivä. Sinä päivänä tässä taloudessa luovuttiin lopullisesti tuttien käytöstä. Viime kuukausina tutit olivat käytössä enää unilla ja nyt kun isillä sattui 4 vapaapäivän putki niin päätimme yhdessä tarttua haasteeseen ja heivata tutit mäelle. Pojille kerrottiin tarina äitipupusta joka kävi pyytämässä minulta tutteja omille pienille vauvapupuille ketkä tarvitsivat kovasti tutteja. Puhuttiin poikien kanssa että he ovat jo isoja poikia ja he voisivat antaa omat tutit pikkupupuille. Pojat olivat heti mukana jutussa ja lähtivät hakemaan tutteja keittiön tuttilaatikosta. Niimpä me suunnattiin juhlallisesti koko perhe oman kodin takapihalle jonne pojat saivat jättää tutit omenapuun alle josta pupuäiti saa tutit hakea. Illalla menimme sitten yhdessä tarkistamaan onko pupuäiti jo käynyt tutteja hakemassa, ja voi sitä ihmetyksen määrää kun tutit olivat kadonneet ja tilalle oli ilmestynyt molemmille omat pikkuiset kuorma-autot ja vähän herkkuja. Tottakai pupuäiti oli jättänyt kiitoksen noin reippaille pojille :)

 Muutaman kerran on tuttien perään kysytty heikkona hetkenä mutta pääsääntöisesti luopuminen meni tosi hienosti. Paljon helpommin mitä kuviteltiin. Ja samoilla lämpimillä luovuttiin päivävaipasta ja nyt nyt heilutaan päivät kotosalla vaan bokserit jalassa ja äiti yrittää muistutella ukkoja potalle joka välissä. Kuivaksi harjoittelukin edistyy tosi hienosti. Pari päivää on menty täysin kuivana koko päivä, mutta sitten on niitä päiviä kun lirutellaan matolle ja minne milloinkin. Suurempana haastena on saada se numero kakkonen metsästettyä sinne pottaan. No harjoitus tekee mestarin ja mestarit harjoittelevat aina :) Yövaippakin on lähes joka aamu molemmilla täysin kuiva joten uskon että nyt on hyvä aika panostaa tähän treenin ja toivottavasti syksyllä voidaan sanoa että meillä ollaan täysin kuivia.

Tässä mun lempparimiehet lempipuuhassaan terassilla. Vuorotellen toinen työntää ja toinen ajaa ja molemmat nauraa rätkättää ♥ 

Nää on niitä hetkiä jolloin voi sanoa että on maailman ihaninta kun saa seurata kaksosparin kasvua. Ja sitten kun on sellainen päivä että veljen kanssa heitellään toisia mahdollisimman isoilla tavaroilla, revitään tukasta ja itketään ja roikutaan vuorotellen äidin puntissa saattaa äidillä olla myös vähän toisenlainen fiilis ja usko koetuksella. Välillä se kasvaminen ottaa aika koville, niin äidillä kuin lapsillakin ♥

Loppuun vielä ihanat fiiliskuvat mun maailman ihanimmasta kesäneidistä, ja mun omppupuusta joka räjähti kukkaan erään toukokuisen raekuuron jälkeen..

Lomille LOMPS jäi tottakai myös tämä muru. 

Kesälomaa reilu pari kuukautta...

Nyt on lupa ottaa rennosti ♥