Tosiaan melkein puoli vuotta tässä on vierähtänyt niin ettei blogi ole päivittänyt. Muutama teistä ja tutuistakin on ihmetellyt miksei päivityksiä enää tule. Ja siihen kysymykseen ei ole sen suurempaa syytä kuin se että arki töihin paluun jälkeen on ollut aikamoista ja kaikki vapaa aika on on vietetty aika tehokkaasti. Usein kun vien poikia illalla nukkumaan niin nukahdan samaan sänkyyn itsekin ja herään ehkä klo 23-24 ja kasaan unenpöpperössä seuraavan päivän päiväkoti kamat ja hiippailen takaisin pienten poikasten viereen. Arkeen paluu on sujunut yllättävän hienosti. Lapset ovat viihtyneet päiväkodissa ja minullekin on tehnyt hyvää viettää aikaa myös muualla kuin kotona vaikka välillä niin kovin kaipaankin niitä kiirettömiä aamuja kun köllöteltiin lasten kanssa yökkärit päällä ja tuijottiin lasten ohjelmia yhdessä sohvalla ja syötiin aamupalat vasta kympin aikaan. Mutta aika aikaa kutakin.
Välillä kotona ollessa meni vati nurin sata kertaa päivässä ja nykyisin ehkä vähän harvemmin :)
Meillä asuu tällä hetkellä yksi juuri 6-vuotta täyttänyt ihana tempperamenttinen neiti joka selvästi kipuilee nyt kasvunsa kanssa. Hyvänä päivänä kaikki sujuu kuin tanssi ja kaikki menee niin leppoisasati että välillä huokaa syvään ja miettii milloin tämä kaikki tapahtui. Milloin tuo pieni tyttö kasvoi jo noin suureksi että siltä irtosi jo ensimmäinen hammas ♥ Onko hän todella jo niin iso ja reipas kuin kuvittelemme hänen olevan. Vai onko sisällä vielä ihan pikkuinen tyttö joka kaipaa vain niin kovasti syliä mitä vaille on välillä viimeisten vuosien aikana jäänyt kun äidin sylissä on roikkunut kaksi pienempää.
Ymmärränkö tarpeeksi vai kenties liikaa?
Äidin rooli muuttuu ihan koko ajan ja jokaiseen päivään mahtuu niin kirjava tunneskaala ilosta pettymykseen, kiukkuun ja siihen läpi lyövään rakkauteen joka nosta polttavan kuumat kyyneleet silmänurkkiin.
Meillä asuu myös kaksi kappaletta pieniä poikia jotka täyttävät tänään 3-vuotta. Niin paljon mahtuu kolmeen vuoteen. Niin paljon pelkoa ja rakkautta ettei sitä aina pysty edes ajattelemaan. Se että meillä on täällä kaksi ihanaa pientä poikaa on aikamoinen onnenkantamoinen enkä todellisuudessa saa koskaan tietää kuinka hennon langan varassa sitä todella oltiin. Nämä kolme vuotta ovat olleet elämäni opettavaisimman vuodet. Yhden lapsen kanssa luulin tietäväni niin paljon ja nyt kolmen lapsen äitinä tuntuu välillä etten tiedä mistään mitään. Päivät ja viikot kuluvat ja lapset kasvavat. Kaikki on toisaalta niin tavallista ja toisaalta mikään ei voisi olla tämän erityisempää.
En tiedä onko tällä blogilla enää kenellekään suurta annettavaa. Olisi hienoa sanoa että nyt ryhdistäydyn ja kirjoitan viikottain mutta en voi sitä luvata. Kun päivät täyttyvät päiväkoti ja työpäivistä. Illat uimahallireissuista ja sählytreeneistä ja kavereista ja kaikesta mahdollisesta niin on vaikea luvata että kyllä minä istun koneelle säännöllisesti ja päivitän kuulumiset. Kova tarve olisi välillä kirjoittaa kuulumisia ja purkaa tuntoja mutta nyt elän täysillä tässä hetkessä näillä resursseilla mitkä on annettu käytettäväksi ♥
Ehkä palaan jo heti viikonloppuna synttäripostauksen kanssa, ken tietää!
Haleja meiltä teille kaikille ♥