On ahdistanut jo jonkun aikaa...nimittäin ajatus töihin paluusta!
Olen aina ajatellut etten millään raaski viedä lasta hoitoon ainakaan alle vuoden iässä. Sitten kun Ceela täytti vuoden ajattelin etten kyllä vieläkään raaski tyttöä viedä hoitoon. Parisen kuukautta sitten kuitenkin sain niin houkuttelevan työtarjouksen eräästä päiväkodista, etten voinut kieltäytyä paikasta. Olen aina toivonut että joskus pääsisin kyseiseen päiväkotiin töihin ja nyt se sitten on totisinta totta! Huomenna olisi suunnittelupäivä työporukan kanssa ja maanantaina pitäisi aloittaa uusi työ. Ceela on ihan kohta 1v 5kk vanha ja tuntuu etten kyllä vieläkään ole valmis viemään tyttöä hoitoon. Enkä varmaan koskaan ole täysin valmis. Nyt se joka tapauksessa on tehtävä kun olen töihin lupautunut menemään :) On hämmentävää että työn aloittamiseen liittyy näin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta on mukavaa saada uusia haasteita ja palailla työelämään, ja toisaalta taas uusi tilanne ahdistaa ja pelottaa. Kuinka Ceela pärjää? Ennen kaikkea kuinka MINÄ pärjään? Ceela on nimittäin niin yltiösosiaalinen tapaus että luultavasti viihtyy hoidossa hyvin. Minä olen varmaan se joka jää itkemään oven taakse kun Ceela syöksyy leikkimään kavereiden kanssa.
Olen viihtynyt kotona ihan valtavan hyvin ja viihtyisin ihan varmasti vielä pitkäänkin jos se olisi mahdollista. Nyt sitten vien lapseni hoitoon ja joku muu kuin minä seuraa päivisin lapseni touhuja, joku muu puhaltaa pipiä ja ottaa syliin kun harmittaa. Joku muu syöttää ja nukuttaa. Joku muu näkee ennen minua lapseni uusia taitoja. Ehkä tähän tottuu, mutta rankalta tämä tuntuu. Paljon paljon rankemmalta kuin ikinä olisin uskonut! Ihan kohta minä vien lapseni hoitoon ja menen itse hoitamaan muiden lapsia. Ja tiedän niin hyvin miltä monesta vanhemmasta tuntuu kun tuovat omaa pientä ensimmäistä kertaa hoitoon. Voin rehellisesti sanoa että tiedän miltä tuntuu ja voin lohduttaa heitä että kaikki sujuu varmasti hyvin ja lapsi kyllä pärjää. Toivottavasti joku päiväkodin täti lohduttaa minuakin ja kertoo että kaikki kyllä järjestyy!
Ei minulla ole enää vauvaa, minulla on reipas pieni tyttö, kohta päiväkotilainen!
♥minun rakkain♥
Tässä tuleva päiväkotilainen testailee uutta turvaistuintaan. Nyt kun näitä istuimiakin pitää olla kaksi kun molemmat vie ja hakee hoidosta. Tähän asti turvaistuimena on ollut se besafen izi bombi istuin missä Ceela matkustaa selkä menosuuntaan. Isin duunipakuun valittiin pitkän pähkäilyn jälkeen tämä gracon nautilus missä Ceela siis matkustaa vaan päikkäriin/ kotiin.
Istuin vaikuttaa ainakin hyvälle ja tukevalle. Tuleva käyttäjäkin näyttäisi tykkäävän :)
Testailtiin istuinta yksi päivä meidän autoon ja vähänkö pieni oli ylpeä kun sai istua Isin kanssa edessä :)
Nyt pitäisi varmaan harkita kohta puoliin nukkumaan menoa kun aamulla joutuu heräämään ihmisten aikaan ja kiireellä kiikuttaa Ceela Tiita-mummulle hoitoon jotta itse kerkeää kello kahdeksaksi suunnittelemaan syksyn ohjelmaa meidän tuleville pienille hoitolaisille. Enää ei voi kukkua hereillä kahteen asti yöllä. On tässä taas opettelemista että pääsee takaisin normaaliin rytmiin :)
Voin nyt rehellisesti kertoa että tätä tekstiä kirjoittaessa kesti kotvasen aikaa koska saman aikaisesti itkin silmäni punaiseksi ja turvonneeksi. Kertokaa nyt joku minulle että kyllä minäkin pärjään kun kerta muutkin ovat pärjänneet. *sniif*