Maaliskuun 3 päivä 2012 vietimme Ceelan syntymäpäiväjuhlia.
Oma olo oli tietysti jo pitkään ollut tukala, mutten todellakaan voinut aavistaa että jo neljän päivän päästä olen kolmen lapsen äiti. Poikien piti syntyä vasta huhtikuun puolivälissä, mutta pikkuveljillä olikin ihan omat suunnitelmat.
Maaliskuun 7 päivän aamuna minulle selkisi että se on menoa nyt, pojilla oli kiire maailmaan enkä minä ollut edes sairaalakassia pakannut valmiiksi. Onneksi ambulanssilla kesti ajaa meille sen 15minuuttia, joten hyvin kerkesin nappaamaan tärkeimmät mukaan. Muistan sen tunteen kuin eilisen päivän, sen hetken kun tajusin että lapsivedet menivät, sen kuinka koko kroppa tärisi, jännitti ja pelotti. Ensimmäisenä soitin miehelle, jonka puhelin pirisee keittiön pöydällä. Kuinka se on voinut juuri tänä aamuna unohtua kotiin? Soitin miehen esimiehelle ja pyysin ilmoittamaan että nyt olisi kiire, soitin äidille ja kerroin missä mennään. Soitin naistenklinikalle ja soitin ambulanssin.
Muutamien tuntien tutkimusten, odottelun ja hämmästelyn jälkeen sektioon lähtö tuli nopeasti toisen pojan takykardisen sykkeen vuoksi. Leikkaussali, tuttu ja turvallinen synnytystapa. Luotan henkilökuntaan täysin, tiedän että minä ja lapset olemme hyvissä käsissä. Mies parka pyörtyi juuri ennen poikien syntymää, vieläkin naurattaa kun muistelen sitä tilannetta. Poikien syntymän jälkeen tunnelma muuttuu, lääkäreillä on kiire, hoitajilla on kiire, näen sivusilmällä kuinka poikia stimuloidaan ja hengitystä tuetaan. Hoitaja pitää minua kädestä kiinni ja sanoo että kaikki on varmasti hyvin. Pojat kärrätään nopeasti saamaan tarvittavaa jatkohoitoa, mies on jo saatu tolpilleen ja hän lähtee poikien ja lääkäreiden mukaan ja minut viedään heräämöön. Olo on sekava, muistikuvat jotenkin sumuisia. Muistan kun ovi aukeaa ja mies tulee huolestuneen ja itkettyneen näköisenä luokseni. Poikien keuhkotilanne oli odotettua heikompi ja miehelle on ollut hurjaa joutua viemään toinen poika lääkäreiden mukana vastasyntyneiden teho-osastolle. Se kuulostaa kamalalta, se tuntuu kamalalta. Kamalalta tuntuu myös jäädä lapsivuodeosastolle yksin ilman lapsia ja ilman miestä. Päällimmäisenä tunteena kuitenkin helpotus ja onni, pojat ovat nyt täällä, mahan ulkopuolella. Koko raskauden pelkäsin että menetän jomman kumman, oli hyvin vaikea luottaa että kaikki menisi hyvin loppuun asti. Päivät kuluivat ja poikien vointi vahvistui päivä päivältä. Viikko vierähti vastasyntyneiden valvontaosastolla ja vastasyntyneiden teholla. Seuraava viikko vietettiin Porvoon lastenosastolla ja sen jälkeen alkoi meidän perheen arki uudella kokoonpanolla kotona.
Pelkäsin alkuun kuinka me selviämme kaksosarjesta. Nyt voin todeta että me olemme selvinneet todella hienosti. Linuksen sairastelu ja osastojaksot ovat toki verottaneet voimavaroja, mutta kaikesta ollaan selvitty.
Nautimme poikien kasvusta ja kehityksestä sekä tästä hulabaloo arjesta. Ja niin kuin jokaisessa lapsiperheessä, niin meilläkin ollaan välillä väsyneitä ja ärtyneitä. Koti on nykyisin useimmiten kuin pommin jäljiltä ja pyykkivuoret kasvaa. Eräänä kaaospäivänä naapuri tuli kylään ja sanoi että meillä näyttää kodikkaalta :D Täyttyisi itsekin yrittää ajatella asiaa siltä kantilta.
Meidän pojat ovat pääosin hurjan helppoja ja tyytyväisiä. Itkevät kun ovat nälkäisiä tai väsyneitä, muutoin ovat aikamoisia hymypoikia. Tosin nyt ovat alkaneet tekemään hampaita joten sitä sitten kitistään välillä oikein urakalla. Ja niinä päivinä kun äiti on sylitellyt ja kanniskellut itkuisia poikia niin tietää tosiaan illalla että on hoitanut kahta vauvaa. Selkä huutaa hoosiannaa ja väsymys on niin totaalinen että seisaalteen voisi nukahtaa.
Poikien ristiäiset vietettiin huhtikuun loppupuolella kauniissa Porvoon tuomiokirkossa jossa Ceela- siskokin on aikoinaan kastettu. Kastetilaisuus oli todella kaunis ja pojat tyytyväisiä koko kasteen ajan. Pappi puhui niin kauniisti että vieläkin itkettää kun sitä muistelen.
Hän siteerasi puheessaan Anna Puun kappaletta mestaripiirros:
Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikaisin, otti kynän käteen
Rupes siinä piirtämään
Päivä kului, mut hetkenkään lepoa
Piirtäjä ei kaivannut
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
Mestari valmisti sut
[ Lyrics from: http://www.lyricsty.com/anna-puu-mestaripiirros-lyrics.html ]
Se kuva oli kaunis
Oi, ihme suorastaan
Muodon jumalaisen sai
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun
Päde kuolevaisten lait
Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
Sanon vastaukseksi vaan
Että jos ne edes kerran näkis sinut
Kaikki rupeis uskomaan
Juuri tältä minusta tuntuu kun ajattelen meidän lapsia, he ovat jotain niin ihmeellistä,
niin arvokasta ja rakasta ettei sitä voi selittää. Se tunne kun menet illalla nukkumaan ja katsot lapsiasi, pieniä, hentoja vielä niin viattomia. Kuinka mikään voi tuntua niin täydelliselle. Vaikka takana olisi ollut raskas päivä, niin siinä hetkessä kiukut ja hankaluudet unohtuu ja aika pysähtyy.
Jos joku ei ole kuullut kyseistä kappaletta, niin nyt äkkiä youtubeen kuuntelemaan. Itse en pysty ilman kyyneleitä sitä kuuntelemaan.
Linuksen kastemekko on veljeni vanha.
Äitini siskon itse tekemä ♥
Lucaksen kastemekko puolestaan mieheni entinen.
Tämä on mieheni mummin tekemä♥
Juhlat jatkuivat Porvoon paahtimon kabinetissa missä aika tasan samaan aikaan kolme vuotta sitten juhlittiin Ceelan kastepäivää ja samalla kertaa minun ja mieheni yllätyshäitä. Oli ihanaa juhlia samassa tilassa myös poikien juhlat, niin iloisia muistoja meidän perheellä tuohon paikkaan liittyy.
Poikien nimivalintoihinkin olemme olleet erittäin tyytyväisiä, näyttävät kyllä aivan
Lucakselta ja Linukselta ♥
Nyt kun mietin aikaa taaksepäin niin tajuan kuinka hujauksessa tämä reilu viisi kuukautta on kulunut. Välillä iskee oikein haikeus kun miettii kuinka paljon pojat ovat jo kasvaneet ja kehittyneet. Meillä ei ole enää sellaisia paikoillaan pötköttäviä pikkuvauvoja vaan meillä on aktiiviset ja vilkkaat pojat jotka päivä päivältä tuntuvat olevan enemmän tietoisia ympäristöstään. Lucas on kääntyillyt selältä mahalleen jo monta viikkoa. Taisi olla korjattua ikää tasan kolme kuukautta kun rupesi kääntyilemään. Linus tulee hivenen veljen perässä, varmaan suureksi osaksi sen takia että on sairastellut paljon eikä ole pystynyt/jaksanut samalla tavalla harjoitella. Nyt viime päivinä myös Linus on oppinut pyörimään selältä mahalleen ja siitä takaisin selälleen. Kun jätän pojat olohuoneen maton päälle niin parin minuutin päästä molemmat ovat aivan jossakin muualla mihin olin heidän jättänyt.
Viimeisen viikon aikana pojat ovat myös alkaneet ottaa kontaktia toisiinsa. Kun heidät laittaa vatsalleen naamat vastakkain, niin he nostavat päät ylös, tuijottavat toisiaan ja alkavat hekottaa. Ne ovat niitä hetkiä kun todella tajuan mikä ihana rikkaus kaksosuus oikeasti on. Työtä on kyllä tuplasti, mutta kyllä nämä pojat osaavat palkita äidin ruhtinaallisesti, monta kertaa päivässä. Kun kuulin viime elokuussa odottavani kaksosia olin aivan kauhuissani. Tänä päivänä olen vain niin täydellisen kiitollinen että juuri minä sain kokea tämän onnen.
♥ Tämän tuplaonnen ♥
Jälleen kerran haluan kiittää korvaamatonta tukiverkostoamme, isovanhempia, kummeja, sukulaisia, ystäviä ja naapureita. Ilman sitä korvaamatonta apua en varmasti olisi pystynyt tästä arjesta nauttimaan niin paljon kuin nyt olen pystynyt. Pienet hetket ystävien seurassa, kahviseura ja leikkikaverit Ceelalle, Mummot joilta saadaan hoitoapua, sekä usein myös pientä sponsorointia vaikkapa ihan konkreettisesti vaippapaketin muodossa. Se on kenties pieni asia heille, mutta täysin korvaamaton meille ♥
Arki on tosiaan nykyisin aika hektistä, minusta on tullut täysin hajamielinen. Tuntuu että pitäisi pystyä tekemään samaan aikaa vähintään kymmentä eri asiaa ja olemaan vähintään kahdessa paikassa samanaikaisesti. Kaikki on vähän sinne päin ja suloisesti rempallaan ja siihen on nyt ilmeisesti tottuminen seuraavien muutaman vuoden ajaksi. Kuten huomaatte niin tämä blogikin päivittyy harvakseltaan entiseen varrattuna, mutta täällä ollaan silti :)
Käyn mielelläni edelleen täällä kirjoittamassa meidän arjesta ja milloin mistäkin, en vain halua että se on poissa lasten kanssa vietetystä ajasta joten kirjoitan silloin kun jaksan ja pystyn.
♥
