Aikaisemman tekstini otsikko näytti olevan "melkein puoli vuotta".
Nyt jouduin toteamaan että nyt se on jo yli puoli vuotta.
Mietin että viitsinkö enää mitään edes kirjoittaa, mutta muutama teistä oli näköjään kysellyt aikaisemmassa tekstissä että mitä meille kuuluu ja kuinka Ceelan eskari on lähtenyt käyntiin. Ihan kivahan se oli huomata että joku vielä muistaa meidän olemassa olomme vaikkei tekstiä enää meinaa tullakaan. Monesti iltaisin mietin että blogin pitäminen oli ihana ja rentouttava harrastus josta jäi ihana muistijälki, kuin päiväkirja meidän elämästä. Tai ainakin osasta meidän elämää.
Sitä mukaa kun pojat kasvoivat alkoi arki olla koko ajan hektisempää ja haastavampaa ja kirjoittelu alkoi vaan pikkuhiljaa jäädä taka-alalle. Töiden paluun jälkeen illat oli ainoita mahdollisia yhteisiä hetkiä lasten ja miehen kanssa ja tähän koitin yhdistää vähintää pari salireissua arki-iltaisin. Eli arki on vain todellakin niin ARKISTA kuin olla ja voi. Lapset ovat kasvaneet ja Ceelasta varsinkin on yhtäkkiä kuoriutunut reipas ja omatoiminen eskarilainen. Suurimmat uhmakaudet ovat ainakin toistaiseksi väistyneet ja tilalla on yleensä järkevä ja pohdiskeleva taivaallisen suloinen tyttö. Pojat ovat edelleen aivan supervauhdikkaita ja pitävät todellakin vanhempien nivelet notkeina. Meidän poikia voi verrata täysin vaahteramäen Eemeliin mutta toki X2!!! Ovat niin söpöjä vaaleatukkaisia velmuja ja vilkkusilmiä. Hurmaavat useimmat ihmiset ympärillään hauskoilla jutuillaan ja reippaalla olemuksellaan. Kääntöpuolena sitten taas osaavat myös saada vanhempiensa pinnan venytettyä aivan äärirajoilleen mitä mahdottomilla tempuillaan ja kepposillaan. Kerran eräs ystäväni kehoitti kirjaamaan ylös jokaisen metkun jonka pojat ovat toteuttaneet ja kirjoittamaan niistä romaanin! Toinen ystäväni on kutsunut tehotiimiä varmaan jo vuoden ikäisestä asti Duudsoneiksi, joka osittain valottanee meidän arjen aktiivisuutta.
Syksyn ankeilla keleillä ei ole tullut juuri kuvattua, joten jaan teille kesäiset ja lämpöiset terveiset kuvien muodossa elokuiselta venereissulta.
Kesällä me nautittiin pitkä kesäloma lasten kanssa ja reissailtiin mummoloissa ja käytiin pyörimässä Lintsit ja Tykkimäet ja vesipuistot. Iskä ja Äiti pääsi myös 3 yöksi livistämään Lontooseen viettämään ansaittua yhteistä aikaa. (ja shoppaamaan lastenvaatteita tietysti) :)
Kesä kääntyi syksyyn ja uudenlainen arki alkoi. Ceela aloitti esikoulun ja minä ja pojat jatkoimme päiväkodin puolella omia seikkailujamme. Ceela on ottanut ison kasvuharppauksen henkisesti viime vuoteen verrattuna ja saan olla hänestä niin ylpeä. Eskarin ekoina viikkoina oli tyttö välillä ihan itkun kanssa kaipaillut äitiä päivän aikana, mutta hurjan nopeasti tottui uuteen paikkaan, uusiin aikuisiin ja oman ryhmän lapsiin. Ja onneksi mukana kulkee naapurin tyttö kenen kanssa ovat kuin paita&peppu. Ja nyt syksyn aikana on omasta ryhmästä löytynyt myös monta uutta tärkeää ystävää.Ceela viihtyy eskarissa hyvin ja pidän todella paljon hänen opettajastaan joka on ihanan rauhallinen ja lempeä sekä kannustava. Olen tällähetkellä itse kotona toipumassa leikkauksesta ja on ollut ihanaa seurata näitä kahta eskarilaista jotka tulevat eskaripäivän päätteeksi kotiin ja touhuilevat keskenään milloin mitäkin. Välillä sitä tosiaan pysähtyy miettimään että missä vaiheessa tuosta tytöstä kasvoi noin iso ja reipas. Onneksi sieltä vielä löytyy se ihana pieni tyttö joka haluaa iltaisin kaivautua Äitin tai Isin syliin sohvan nurkkaan nukahtamaan. Pyytää silittämään selkää ja korvanlehteä ja ottaa pienellä hennolla kädelleen lujasti kiinni omastani varmistaakseen että olen lähellä.
Arki on välillä todella hektistä ja rankkaa, jopa uuvuttavaa. Kuitenkin osaamme olla äärettömän kiitollisia tästä kaikesta mitä elämä on meille antanut ja opettanut. Ceela oli se ensimmäinen ihme joka meidän perheeseen suotiin. Hän opetti meille mitä vanhemman rakkaus lastaan kohtaan tarkoittaa. Tulemalla tähän perheeseen hän antoi meille enemmän kuin olimme edes osanneet toivoa vaikka paljon olikin toivottu. Ja nämä pienemmät aarteet päättivät järjestää todellisen yllätyksen saapuessaan yhdessä tuumin. He ovat opettaneet luonteen lujutta ja sitkeyttä. He ovat opettaneet armollisuutta ja anteeksiantoa itseä ja muita kohtaan. He ovat opettaneet kuinka suurestakin myrskystä selvitään yhdessä kun kaikilla on kuitenkin samat matkakoordinaatit.
Me ollaan nämä aarteet yhdessä muovailtu ja he ovat muovailleet meistä tämän perheen ♥
