sunnuntai 19. joulukuuta 2010

19 luukku

Johan tässä oltiinkin kokonainen viikko terveenä!
Juu...ei olla enää!

Aloin jo päiväunien jälkeen epäillä että onkohan tyttö ihan kunnossa. Lähdettiin tuttuun tapaan unien jälkeen vähän ulkoilemaan mikä on yleensä neidin lempipuuhaa. Ulkona kun neiti oli edelleen vaan naama näkkärillä ja mikään ei kelvannut niin arvasin että kipeäksi ollaan tulossa. Ulkovaatteet riisuessa tunsin jo että tyttö on lämmin ja mittasin kuumeen. Kuumetta oli 38.8, ja 15minuuttia ekasta mittauksesta Ceela tuntui jo tuliselta. Mittailtiin kuume uudestaan ja mittari näytti 40astetta.




Soitto päivystykseen ja ohjeena reilu annos pronaxenia ja panadolia samanaikaisesti. Hoitaja käski myös riisua tytön vaippasilleen ja viilennellä ihoa viileällä pyyhkeellä.

Tunti meni täydessä tokkurassa muumeja välillä seuraillen. Sitten kuume alkoi laskea nopeasti ja tyttö kirmasi taas täyttä vauhtia. Kyllä lapset ovat ihmeen sitkeitä. Loppuilta meni jo ihan hyvin ja reporanka neiti nukahti yöunille alta aikayksikön.

En vaan voi käsittää mistä syystä meidän neiti tuntuu imuroivan jokaikisen liikkeellä olevan taudin itselleen. Taas on huoli ja kurja mieli pienen potilaan puolesta.

7 kommenttia:

  1. Voi teitä, ei kyllä sois teille yhtään tautia enää. Pikaista paranemista Ceelalle!

    VastaaPoista
  2. Voi pientä!
    Meillä Idalla (5v) kävi samoin viikko sitten, nopsaan korkealle noussut kuume ja kesti 5 päivää. Itse diagnosoitiin influenssaksi kun kaksi lääkärikäyntiäkään ei antanut aihetta antibioitelle...
    Toivottavasti teillä menee nopeasti ohi, mitä sitten onkin!
    En tainnut kommentoida mutta ihailin taas Ceelan kauneutta noissa joulukorttikuvissa! Ja kamerakommenttia sen verran, että kuten Anana totesi, kameraa tärkeämpää on rajaukset ja sommittelu - hyväkään kamera ei automaattisesti tuo hyviä kuvia ja niitä miljoonia pikseleitä pystyy hyödyntämään vasta, kun printit on A2-luokkaa (vähempi riittää siis hyvin pieniin kuviin aina A4-kokoon asti...

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti Ceela paranee pian. Meillä on sama juttu pikkuneidin kanssa. Ensin oli mahatauti, siitä kun päästiin tuli kova kuume. Nyt epäilen neidillä vielä silmätulehdusta, kun silmät rähmii kovasti. Huomenna onkin lääkärissä käynti tiedossa.

    Se on kyllä valitettavaa, kun kaikki taudit tulee yhteen putkeen ja vielä näin Joulun alla :(

    VastaaPoista
  4. Oi voi! Pikaisia paranemisia! Nyt on varmaan joku tautiaika, meidänkin pienempi neiti on kuumeessa ja korvatulehduksessa :( Harvoin muuten sairastamme. Oliko Ceela muuten 09 keväällä syntynyt? Meidän "Madde" on 08/09, eli taitaa olla vain muutaman kk:n Ceelaa nuorempi. Niin ja tervetuloa muuten joskus vastavierailulle minun blogiini :) (vielä kun pian kuvatkin ovat parempia uudella kameralla ;))

    VastaaPoista
  5. Anni: Kiitos. Toden totta saisi taudit vihdoin hellittää pienen neidin osalta!

    Tanja: Voi kun kurja kuulla että teilläkin on sairasteltu! Mietin just illalla että voisikohan Ceelalla olla influenssa kun sitä kuulemma alkaa jo olemaan liikkeellä!? Ja kiitos kauniista sanoista ja kamera opastuksesta. Noiden pikseleiden perään en juuri ole kyttäillytkään kun melkein kaikissa kameroissa taitaa nykyisin olla jo yli 10megapixeliä mikä varmasti riittää. Mutta mietityttää juuri sen kameran toimivuus, pitkäikäisyys ja kuvien laatu. Se että kannattaako panostaa se pari sataa enemmän vai riittäisikö ns.karvahattumalli :)

    Tiina: Kiitos! Toivottavasti meillä sekä teillä koetaan pikaiset parantumiset jotta lapset saisivat nauttia joulusta :)

    Terhi: Kiitoksia :) Kurjaa että teilläkin sairastellaan! Paljon mieluummin ottaisi nämä taudit itselleen jos vain pieni saisi olla terveenä. Pikaista paranemista myös teille! Ceela on syntynyt 03.03.09 eli olisko noin 5kk ikäero meidän neideillä. Tulen ehdottomasti vastavierailulle, kiitos kun kutsuit :)

    VastaaPoista
  6. Eikä!Pikaista paranemista teille, toivotaan että jouluna saatte olla terveenä!

    VastaaPoista
  7. Sini: Kiitos paranemistsempeistä :) Nyt iltaa kohti näytti että kuume alkaa antaa vähän periksi ja neiti jaksoi jo vähän touhuillakin, toivottavasti tosiaan sitten jouluna olisi viimeistään täysin terve!

    VastaaPoista