lauantai 3. joulukuuta 2011

Luukku 3

Tänään vietettiin mukava tyttöjen päivä hyvän ystävän kanssa.
Lähdettiin pyörähtämään IKEA:ssa ja Kodin ykkösessä vähän jouluostoksilla.
Mun oli jo pitkään tehnyt mieli mennä ikeaan pyörimään ja tekemään pieniä hankintojakin.
Nyt tuntui siltä että alkaa olla viimeiset hetket että jaksan lähteä sinne enää pyörimään.
Maha alkaa jo olemaan niin järkyttävän iso ja painava ettei sen kanssa liikkuminen ole enää mitään juhlaa.
Kaksoraskaudessahan maha vastaa viikolla 25 yksisiköistä raskautta viikolla 40,
eli 4viikon päästä mulla pitäis olla yhtä iso maha kun Ceelasta ihan loppumetreillä.
Tuntuu aika villiltä!

Reissulta lähti kotiin mukaan vähän jouluntunnelmaa...

Ceela oli onnensa kukkuloilla kun sai oman joulupuun :)

tonttutyttökin muutti taas eteisen lipaston päälle.

Kodin ykkösessä kävi uskomaton munkki.
Lähdin sieltä etsimään tätä muumi lelukalenteria mikä oli Porvoossa joka paikasta loppuunmyyty.
Kipitin leluosaston myyjän luo ja kyselin josko heiltä kyseistä kalenteria vielä löytyisi?
Myyjä kertoi pahoitellen että joku oli juuri 2tuntia sitten vienyt viimeisen kappaleen.
Minä siinä sitten surkeana voivottelen huonoa onneani, ja myyjä lupasi vielä tarkastaa koneelta onko kyseinen kalenteri todella myyty ulos tavaratalosta tänään.
Pienen tutkinnan jälkeen selviää ettei kalenteria ole myyty, vaan että se luultavasti on vielä jossain päin kauppaa. Myyjä oli jopa niin ystävällinen että lähti alakerran kassoilta kyselemään josko asiakas olisi jättänyt sen kassoille.
Hetken päästä myyjä palaa ja kertoo ettei kalenteria valitettavasti löydy, ja että sen etsiminen sen kokoisesta kaupasta on kuin neulan etsiminen heinäsuovasta.
No minä jatkoin mieli apeana etsimään jouluvaloja joita siis alunperin lähdin sieltä etsimään,
ja kun pääsen jouluvalojen luo niin mitä näenkään?
Juuri tämän hylätyn muumikalenterin siinä jouluvalojen vieressä ja vieläpä alennettuun hintaan.
Sain kyllä hyvän mielen koko loppupäiväksi,
kuten myös kalenterin saaja täällä kotona ♥

7 kommenttia:

  1. Huippu tuuri! :)

    Raskaus on ihan kivaa alussa, mutta kyllä täälläkin rupeaa jo maha ärsyttää. Vaikka kyseessä onkin vasta n. rv 30 maha ja vieläpä ihan perus yksösraskaus :D Hurjasti tsemppiä mahan kanssa elämiseen ja olemiseen!

    t, Eedith

    VastaaPoista
  2. Olipa kyllä upea tuuri! Ihanaa aina silloin kuin se osuu kohdalle!
    Aika hurjalta kuulostaa jos jo viikolla 25 olis sama maha kuin V:n kaa viikolla 40... E:n kanssa sitä olis vielä kestänyt jonkun viikon ;D Kovasti voimia ja jaksamista ♥ En voi kuin kuvitella!

    VastaaPoista
  3. Tuo mahajuttu kuulostaa munkin korvaan hurjalta, no vissiin sitä masua ei tarvitse kantaa sinne 40 viikolle saakka :)
    Upea tuuri kalenterin kanssa!

    VastaaPoista
  4. jarna: Eikös vain :)

    Eedith: Kiitos :) Sinne kans tsemmpiä loppurutistukseen masun kanssa, ei se tosiaan mitään herkkua enää loppuvaiheessa ole!

    Petuli: Kyllä vain, kerrankin tuuri osu omalle kohdalle :) Ja juu kyllä se aika hurjalta myös tuntuu, nyt tosiaan alkamassa rv22 ja maha on varmaan yhtä iso kun Ceelasta joskus rv35. Aluksi se lähinnä huvitti, mutta nyt se alkaa kyllä tuntua kaikkea muuta kuin huvittavalta!

    Anni: Juu luultavasti masusta pääsee eroon viimeistään vk36-37 mutta matkaa on siis joka tapauksessa aika paljon jäljellä. Ja jos olo on nyt jo raskas ja hankala niin mitä se mahtaa olla esim.parin kuukauden päästä... sitä odotellessa :)

    VastaaPoista
  5. moi!
    meillä tuo sama kalenteri ja oikein onnellinen sen availija <3 tänään tullut vilijonkka pääsi unikaveriksi asti :D
    huoh; itse pohtinut ja samaa, ei ihme että on jo kaikenlaisia vaivoja ja vatsa valtava! sais olla joku kirjanen kaksosraskaudesta, niin ei tarttis ihmetellä masun kokoa ja vaivojaan nyt jo ;)
    hurjalta kuulostaa, mitkäköhän vaatteet menee lopussa päälle! :D

    VastaaPoista
  6. JaanaMaria: Juu toi kalenteri on kyllä aika huippu tämmöisille pienille muumifaneille. Oon niin onnellinen että löysin sen lopulta :) Luojan kiitos sullakin on ilmeisesti yhtä iso pötsi kuin mulla. En ole ihan yksin tämän tuplapalloni ja vaivojeni kanssa ♥

    VastaaPoista