perjantai 26. lokakuuta 2012

Hämmästyttää, kummastuttaa...

Sain eilen sähköpostia kanssablogistilta jossa hän kertoi että muutamien blogistien lasten kuvia on päätynyt vieraan ihmisen facebook albumiin jossa tämä henkilö on esitellyt meidän lapsia omina lapsinaan. Meidän Ceelastakin oli siis päätynyt yksi kuva tämän henkilön albumiin. Eikö ihmisille tosiaan ole itsestäänselvää että toisten kuvia ei ole lupaa kopioida, saati sitten käyttää omina kuvinaan. Tästä tapauksesta on nyt oltu yhteydessä poliisiin, ja henkilökohtaisesti ainakaan minä en katso asiaa läpi sormien.
 
Olen aina ajatellut että bloggaaminen meidän arjen kuvioista on varsin harmitonta, mutta toki tällaisen jälkeen asiaa täytyy puntaroida uudestaan. Haluaisin jatkaa samaan vanhaan malliin. Olen saanut tämän blogin kautta niin paljon iloa, neuvoja, vertaistukea ja uuden ystävän ihan tähän tosielämään. Tähän päivään mennessä en ole joutunut blogini vuoksi kokemaan mitään negatiivista. Olen ilmeisen sinisilmäinen koska ei minulle olisi tullut mieleenkään että joku käyttäisi kuviani vääriin tarkoituksiin.
 
Harmitus ja pettymys on suuri.
 

 
Avoin blogi on ollut tähän asti ihana väylä jakaa mielenkiinnonkohteita samanhenkisten ihmisten kanssa. Puhua niin lapsiperhearjesta kuin lastenvaatehömpästä, iloista ja suruista. En haluaisi siirtää blogia salasanan taakse, enkä myöskään jättää lapsia pois meidän arjesta kertovassa blogissa. Tosin en tiedä onko pian muita vaihtoehtoja?
 
 
 
 
 
 
Taitaa olla muutamassa muussa blogissa samat mietteet tällä hetkellä...

21 kommenttia:

  1. Samat on mietteet.. siks oonki nyt alkan ihan paintilla laittaa "leimat" meijän neidin kuviin. Harmi vaan ettei niistäkää oo mitää hyötyy jossei niit laita ihan naaman lähettyville, koska muuten senki sais rajattuu pois jos joku meinais kopsata viel kuvan.

    VastaaPoista
  2. Jotenkin minusta on sairasta lainailla toisten kuvia ja antaa kuva, että kyseessä on omat lapset. Millainen ihminen tuollaista tekee???

    Koeta laittaa kuviin sellainen todella iso teksti, mutta hieman haaleana ikäänkuin vesileimana. Silloin kuvasta ei voi rajata tekstiä pois ja kuvankäsittelyynkin menisi jo sen verran aikaa, ettei kuka tahansa viitsi nähdä vaivaa. Itse jouduin käyttämään jonkun aikaa verkkokaupan kuvissa isoja vesileimoja, sillä itseottamiani kuvia löytyi muiden verkkokauppojen sivuilta :(

    VastaaPoista
  3. Tuttuja ajatuksia, tosin minun kuviani ei ole lainattu, ainankaan minä en asiasta tiedä, tuon leiman olen jo pitkään tehnyt tuonne kuvan alanurkkaan, tosin helppohan se sieltä on rajata poiskin. Mutta suoraan blogistani kuvien kopioiminen vaatii jo vähän aikaa koska suoraan niitä ei saa kopioitua enää hiiren oikeanpuolimmaisella, koska laitoin blogiini aikoinaan sen kuvien kopioinnin esto koodin, toki kaikki koodit voidaan ohittaa, mutta se vaatii jo vähän enemmän askartelua, ei käy niin kädenkäänteessä.

    Minä olen nyt viikon ajan ottanut kaikki blogiin tulevat kuvat Pinjasta niin ettei kasvoja näe selkeästi. Vanhojen kuvien olen antanut olla, mutta tästä eteenpäin pidättäydyn siinä ettei Pinjan kasvokuvia tule enää blogiini.

    Lisäksi edelleen mietin blogini tulevaisuutta, koska olen blogannut jo noin nelisen vuotta, noin vain kaikki Pinjan nimien ja kasvokuvien poisto ei onnistu, se on jo aika työlästä ja blogin nimikin viittaa aika lailla Pinjan nimeen ja nimikin lapsesta on jo julkaistu aikoja sitten.
    Olen asiaa nyt jonkin aikaa miettinyt ja kallistunut enemmän ja enemmän vain siihen päin, että kun kuvatila kohta blogistani loppuu, perustan kokonaan uuden blogin, muuten aivan samalla linjalla edellisen kanssa, mutta lapsen nimen käytön jätän pois ja kasvokuvia en tosiaan enää blogiini laita. Jos meillä olisi pieni vauva, sen kasvokuvia voisin vielä julkaistakkin, mutta tuolla 4,5-vuotiaalla neidillä on jo selkeät omat piirteet ja on jo selkeästi vanhempanakin tunnistettavissa nyt näistä tuoreista kuvista.

    VastaaPoista
  4. Monet blogistit on laittanut kuviinsa KOPIOINTI KIELLON! Laita säki niin sitten ei tarvitse murehtia. :) Tää on ihana blogi, ja sä kirjotat niin ihanasti joten olisi harmi jos päätät toisin. <3

    Olga.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, voisitko valaista miten tuo kopionti kielto laitetaan? Tahtoisin myös omaan blogiini.

      Poista
  5. Voi harmi, että sinullekin on käynyt niin :( Se on kyllä niin omituista, että ei osata käyttäytyä!!
    Toivottavasti ei enää tämmöistä tapahdu ja saat jatkaa samaan malliin. Kivaa viikonloppua teille :)

    VastaaPoista
  6. Samat mietteet näkyy olevan monessa blogissa :( surullista, että joku kehtaa tehdä noin! Ei kai siihen voi syynä olla kuin kateus tai sitten yksinkertaisesti sairaus.. :(
    Itsellä ei ole lapsia eikä näin ollen myöskään kuvia netissä, mutta sen verran tietotekniikasta ymmärrän, että ns. kopiointikielto estää kyllä kopioimisen suoraan blogisivulta mutta esim niinkin helposti kuin google kuvahaun kautta kopioiminen onnistuu. Salasanan takana kirjoittelu taitaa olla turvallisin vaihtoehto, mutta se myös vaikeuttaa monen toivotunkin lukijan mahdollisuutta päästä lukemaan teidän kuulumisia.
    Päätät sitten niin tai näin, blogisi on ehdoton suosikkini ja on ollut mukava lukea teidän kuulumisia, postaukset saa lähes aina hyvälle mielelle ja kyyneleenkin silmäkulmaan :)

    VastaaPoista
  7. Itselläni on aina ollut se periaate, etten laita lapsieni kuvia nettiin: kun kuvan on kerran laittanut, on tavallaan menettänyt oikeutensa siihen, sitä voidaan käyttää miten ja missä vain. Ei tietenkään juridisesti laillista, mutta noin nyt valitettavasti jatkuvasti tapahtuu.

    Onhan esim. pedofiliratsioissa koneilta löytetyt kuvat olleet pääosin ihan sivullisten nettiin lataamia kuvia lapsistaan, tästähän viranomaiset ovat moneen kertaan maininneet ja varoittaneet.

    VastaaPoista
  8. Siis ei ole totta!
    Kyllä ihmiset on röykeitä!!! Hävetköön! Toivottavasti saavat rangaistuksen!

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. en ymmärrä mitä iloa joku siitä saa että esiintyy toisena henkilönä ja väittää toisen lapsia omikseen :o mutta toivon niin että teidän kuulumisia saa lukea vielä ja katsoa teidän kauniiden lapsien kuvia<3

    VastaaPoista
  11. Ai kauhee, mahtaa olla ollut kauhea tunne :( Söpöjä nämä teidän pienet ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti poliisiasia. :(
      Lopetin oman blogini yli vuosi sitten ja vuoden taukokin oli kuviossa. Nyt uusin tulin olen tullut takaisin, anonyymisti.

      Poista
  12. Voi miten harmi että tämä on koskettanut teitäkin. Uskomattomia tälläiset jutut. -Tiina

    VastaaPoista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Pinja: Kiitos viestistäsi. Toivottavasti et pahastu että poistin kommenttisi. Tiedän että kopiointikielto on toki ohitettavaissa monin eri keinoin mutta ei viitsitä jakaa niitä ohjeita täällä blogissa ainakaan :) Se saattaa kuitenkin estää edes osan kopioinnista, toivottavasti.

    VastaaPoista
  15. Tää on kyllä ihan kamala uutinen. Ei se salasanankaan takana kirjoittaminen huono vaihtoehto ole, itse en lasten kuvien kanssa enää pystyisi julkiseen palaamaan. Lapset pidän piilossa mutta niin että saan tärkeät asiat kuvineen talteen ja muut jutut sitten toisaalla. Tämä toimii mulla, mutta onhan siinä miettimistä. Suloisia nämä teidän lapset ♥ (Petuli)

    VastaaPoista
  16. Tämä on ihana blogi älä missään nimessä poista tätä. Rakastan itsekin kaikkea lastenvaate hömppää vaikka olenkin vasta 14 vuotta. On ihanaa vaan selailla kuvia joita olet laittanut blogiisi kuvat ovat ihania. ÄLÄ missään NIMESSÄ POISTA blogia!!

    VastaaPoista
  17. Kiitos kaikille asiallisista ja kauniista kommenteista. Vieläkään en ole päätynyt mihinkään lopulliseen ratkaisuun tilanteen suhteen mutta jollain muotoa blogi kyllä jatkuu ainakin näillä näkymin. Alkuun nyt vielä varmaankin julkisena ja kenties lasten kasvaessa sitten salasanan takana. Blogihan nykyisin päivittyy muutenkin paljon harvemmin elämäntilanteesta johtuen, kiva kuulla että moni on vielä jaksanut käydä lueskelemassa vaikka tahti onkin hidastunut ♥

    VastaaPoista
  18. Laitoin sinulle meiliä juuri! Vastaatiko heti, kun pystyt.

    VastaaPoista