Tykkimäki aquapark!

Käytiin vähän pulikoimassa.

Iskä, Äiti ja Ceela - ihan kolmestaan!

Huikea reissu, ei voi muuta sanoa :)

Oli nimittäin ihanaa viettää laatuaikaa yhdessä tuon ihanan 5-vuotiaan neidin kanssa.

Ceelastakin huomasi kuinka tyttö loisti kun sai isin ja äidin koko päiväksi ihan itselleen.

Paikaksi valikoitui tosiaan ihan upouusi tykkimäen vesipuisto ja en voi paikkaa liikaa hehkuttaa. 

Lasten altaat olivat hyvänkokoiset ja monipuoliset. 

Ceelalla riitti pituuskin juuri noihin isoihin mäkiin johon 110cm lapsi sai mennä yhdessä huoltajan kanssa. Mattomäki oli melko hurja, siihen ei meinannut neiti uskaltaa lähteä mutta lopulta rohkeus onneksi voitti ja sen jälkeen mattomäkeen piti päästä monta kertaa.

Äitikin pääsi kokemaan vauhdin riemua :)

Välillä pidettiin pieni eväs ja jätskipaussi 

Sen jälkeen jaksoi taas jatkaa täyttä rallia. 

Uimaan, liukumäkiin ja välillä saunaan lämmittelemään :)

Tykkimäkeen olisi saanut myös yhdistelmärannekkeen jolla olisi voinut käydä sekä huvipuistossa että aquaparkissa mutta me päädyimme tällä kertaa ostamaan liput erikseen vain vesipuistoon mikä olikin meille oikea ratkaisu sillä siellä vierähti 6 tuntia pulikoiden ihan hujauksessa. 

Suositellaan lämpimästi kaikille vesipedoille ♥

Kuulumisia.

Moikka kaikille ♥

Niin se vaan toukokuu tuli ja meni ja kesä taitaa olla vihdoinkin täällä,

ainakin keleistä päätellen.

Meillä toukokuu on aina sellainen kuukausi joka on täynnä juhlintaa...

alkaen tietysti vapusta. 

Jatkuen 2.5 meidän hääpäivällä.

 Yhteisiä vuosia meillä taitaa nyt olla yhteensä 12 vuotta, joista naimisissa nyt siis 5vuotta. 

Ja toivottavasti vielä paljon enemmän edessä. Vaikka välillä tulee hakattua päätä seinään niin vaihtamaan en lähtisi! Vanhassa vara parempi, vai miten se oli :)

Joka vuosi on tullut käytyä hääpäivänä jossain muualla kuin kotona syömässä ja tänä vuonna lähti kokeiluun uusi tuttavuus Porvoon vanhasta kaupungista, Gabriel 1763. Kyseinen ravintola oli erittäin viihtyisä ja hauskaa vaihtelua perinteiselle pihviravintolalle. Täällä pääsi kokeilemaan ihania Gourmet pizzoja. Ruoka oli erittäin hyvää, kuten myös palvelu joka oli ystävällistä ja ripeää. Ilomielin voin suositella kokeilemaan kyseistä paikkaa jos et vielä ole käynyt :)

Ihanaa oli viettää muutama tunti aikaa ihan kahdestaan ♥

Seuraavat "kemut" eli allekirjoittaneen synttärit olikin sitten 7.5. 

Synttäreitä ei ollut erityisesti tarkoitus juhlia millään lailla, mutta naapurin neiti 5v olikin leiponut äitinsä kanssa ihanaa kääretorttua mulle ihan yllärinä joten pidettiin naapureiden ja muksujen kanssa pienet päiväkahvit/kakuttelut meillä :)

Ja jottei juhlaputki pääse katkeamaan niin tokihan siinä sattui vielä sopivasti äitienpäivät heti perään!

 

Ceela oli valmistanut äidille isin avustuksella ihanan aamupalan. Ihan huippua herätä aamulla lapsien sipinään ja supinaan ja köllötellä odottavaisena peiton alla koska sieltä saavutaan yllätysten kera. Äiti sai ihania piirustuksia ja pieniä lahjoja sekä kortin joita oli päiväkodissa valmistettu suurella rakkaudella ♥ Vietettiin koko sunnuntai ihanaa perheen yhteistä aikaa ilman aikatauluja. Iltapäivällä suunnattiin hakemaan jädet ja paineltiin angry birds puistoon hillumaan suurimmat enegiat pois ja illasta leivottiin koko perheellä kaikille omat pizzat lempparitäytteillä. Äitienpäiviä vois kyllä viettää vähän useamminkin :)

Sählytreenitkin jäi kesälaitumille ja kevään viimeisten treenien sijasta pienille sählääjille oli järkätty turnaus josta jokainen osallistuja sai mitalin. Ja voi kyllä tätä mitallia on muistettu esitellä varmaan jokaiselle tutulle joka on sattunut käymään kylässä :) 

 

Pikkujäbät ovat reenailleet potkupyöräilyä joka päivä ja nyt alkaa vauhti olla sellainen että parempi on äidin lähteä hankkimaan kypärät näille hurjapäille. 

Jätkillä on vauhtia muutenkin varmaan 10 lapsen edestä, tai sitten se vaan tuntuu siltä kun vertaa kahta vilkasta poikalasta yhteen rauhalliseen tyttölapseen :) 

Joka päivä keksitään uusia metkuja ja äidiltä on jo löytynyt ensimmäiset harmaat hiuksetkin päästä!

Nyt kuitenkin nautitaan tästä kesästä ihan täysin rinnoin koska syksyllä alkaa taas ihan uudenlainen arki kun äiti palaa takaisin työelämään elokuussa ja jätkät pääsee myös tutustumaan päiväkotielämään. Äitiä jännittää jo valmiiksi miten kaikki sujuu. Onneksi noilla muruilla on aina toisensa, on se päiväkodin aloituskin varmaan helpompaa kun veli on aina vieressä tukena ja turvana ♥

Päiväkodin tätejä saattaa käydä ehkä hivenen sääliksi ;)

Mutta todistettavasti nämäkin tyypit on joskus melko rauhallisia. Noin kaksi tuntia päivällä, ja noin 11 tuntia yöaikaan!

28.5 oli myös historiallinen päivä. Sinä päivänä tässä taloudessa luovuttiin lopullisesti tuttien käytöstä. Viime kuukausina tutit olivat käytössä enää unilla ja nyt kun isillä sattui 4 vapaapäivän putki niin päätimme yhdessä tarttua haasteeseen ja heivata tutit mäelle. Pojille kerrottiin tarina äitipupusta joka kävi pyytämässä minulta tutteja omille pienille vauvapupuille ketkä tarvitsivat kovasti tutteja. Puhuttiin poikien kanssa että he ovat jo isoja poikia ja he voisivat antaa omat tutit pikkupupuille. Pojat olivat heti mukana jutussa ja lähtivät hakemaan tutteja keittiön tuttilaatikosta. Niimpä me suunnattiin juhlallisesti koko perhe oman kodin takapihalle jonne pojat saivat jättää tutit omenapuun alle josta pupuäiti saa tutit hakea. Illalla menimme sitten yhdessä tarkistamaan onko pupuäiti jo käynyt tutteja hakemassa, ja voi sitä ihmetyksen määrää kun tutit olivat kadonneet ja tilalle oli ilmestynyt molemmille omat pikkuiset kuorma-autot ja vähän herkkuja. Tottakai pupuäiti oli jättänyt kiitoksen noin reippaille pojille :)

 Muutaman kerran on tuttien perään kysytty heikkona hetkenä mutta pääsääntöisesti luopuminen meni tosi hienosti. Paljon helpommin mitä kuviteltiin. Ja samoilla lämpimillä luovuttiin päivävaipasta ja nyt nyt heilutaan päivät kotosalla vaan bokserit jalassa ja äiti yrittää muistutella ukkoja potalle joka välissä. Kuivaksi harjoittelukin edistyy tosi hienosti. Pari päivää on menty täysin kuivana koko päivä, mutta sitten on niitä päiviä kun lirutellaan matolle ja minne milloinkin. Suurempana haastena on saada se numero kakkonen metsästettyä sinne pottaan. No harjoitus tekee mestarin ja mestarit harjoittelevat aina :) Yövaippakin on lähes joka aamu molemmilla täysin kuiva joten uskon että nyt on hyvä aika panostaa tähän treenin ja toivottavasti syksyllä voidaan sanoa että meillä ollaan täysin kuivia.

Tässä mun lempparimiehet lempipuuhassaan terassilla. Vuorotellen toinen työntää ja toinen ajaa ja molemmat nauraa rätkättää ♥ 

Nää on niitä hetkiä jolloin voi sanoa että on maailman ihaninta kun saa seurata kaksosparin kasvua. Ja sitten kun on sellainen päivä että veljen kanssa heitellään toisia mahdollisimman isoilla tavaroilla, revitään tukasta ja itketään ja roikutaan vuorotellen äidin puntissa saattaa äidillä olla myös vähän toisenlainen fiilis ja usko koetuksella. Välillä se kasvaminen ottaa aika koville, niin äidillä kuin lapsillakin ♥

Loppuun vielä ihanat fiiliskuvat mun maailman ihanimmasta kesäneidistä, ja mun omppupuusta joka räjähti kukkaan erään toukokuisen raekuuron jälkeen..

Lomille LOMPS jäi tottakai myös tämä muru. 

Kesälomaa reilu pari kuukautta...

Nyt on lupa ottaa rennosti ♥

Tääl on bileet kaikki sileeks...

No ei täällä oikeesti enää mitään bileitä ole mutta viime viikkojen aikana on juhlittu usempaan kertaan meidän mukeloiden synttärikemuja. Ceelan virallinen synttäripäivä 3.3 ja jäbäleissöneiden 7.3 joten raukat joutuvat pitämään aina yhteisbileitä (ja äiti hykertelee onnesta kun ei tarvitse järkätä kolmia pippaloita pitkin vuotta). Tähän asti on juhlittu omien ystäväperheiden, naapureiden, kummien ja sukulaisten kesken ja se on riittänyt hyvin kun omaan ystävä/tuttavapiiriin kuuluu paljon samanikäisiä lapsia joiden kanssa nähdään viikottain ja naapureiden kavereiden kanssa jopa päivittäin. Hetken mietin jo että pidetäänkö tänä vuonna Ceelalle jo kaverisynttärit erikseen johon pyydetään päiväkotikaverit mukaan, mutta päädyttiin lykkäämään sitä ideaa ainakin ensi vuoteen koska sankari itse ei sellaista ole vielä älynnyt toivoa/vaatia. 

Ollaan aikaisempina vuosina pidetty synttärikahvit täällä kotosalla vähän porrastetulla aikataululla mutta tänä vuonna päädyttiin vuokraamaan läheisen pienen koulun liikuntasali muutamaksi tunniksi. Salin vuokra oli 15e eli 3tunnin vuokra maksoi 45e joka oli mielestämme melko pieni hinta siitä ettei tarvinnut uhrata omaa kotia noin 15muksun juoksuradaksi. Liikkasalista löytyi puolapuita, köysiä, renkaita ja patjoja joilla touhuillessa muksujen aika meni mukavasti ja aikuiset saivat keskittyä lähinnä seurusteluun ja kahvinjuontiin.

Ceelalle tärkein toive synttäreiden suhteen oli saada juhliin pinjata jollaisen neiti oli nähnyt ilmeisesti seikkalija Dorassa. Toive oli sen verran kohtuullinen että lupasin sen toki toteuttaa. Ja koska olisi ollut liian helppoa ja pliisua tilata valmis niin päätimme neidin kanssa askarrella mieluisan pinjatan ihan itse 

(tähän löytyi netistä helpot ohjeet jos joku muu haluaa askarrella kiva ohjelmanumeron juhliin). Neidin toiveena oli tietty angry birds joten sellaista sitten...

Pinjata oli kyllä ohjelmanumerona lasten mieleen. Kaikki saivat huitoa angrya vuorotellen ja hetken mäiskimisen jälkeen alkoi karkkisade josta kaikki saivat kerätä lauantai karkit minigrippusseihin ja viedä kotiin juhlien jälkeen.

Askarreltiin saliin koristeeksi myös pom pomeja.

Ja jos viime vuonna väkersin neidin synttärikakkua aamuyöllä neljään saakka niin tänä vuonna päätin mennä todellakin sieltä missä aita on matalin ja ostin frödingen pakastekakut ja laitoin isin tuunaamaan ne sokerimassoilla angreiksi. Jokaiselle omansa toki :)

Tehokasta "peliaikaa" juhlissa oli reilu pari tuntia ja se olikin varsin sopiva aika. Kaikilla tuntui olevan oikein hauskaa ja herkut upposivat sekä aikuisille että lapsille. Lahjaksi tuli kaikkea ihanaa ja tarpeellista. Ceelalla on nyt hillitön peli-innostus meneillään ja neiti olikin onnellinen kun sai lahjaksi uusia pelejä joita on nyt saatu lähes joka ilta kotosalla pelailla kavereiden ja meidän vanhempienkin kanssa.

Synttäripäivän kruunasi se että Ceela sai rakkaan ystävänsä meille yökylään ♥

Näiden bileiden jälkeen kahviteltiin sitten pienemmissä porukoissa täällä kotosalla. Mummit ja vaarit ja isomummit ja osa kummeista ja kavereista jotka eivät päässeet paikan päälle saivat sitten pienemmät privaattibileet :)

Ja viimeisinä vaan ei vähäisimpänä saapuivat minun vanhempani eli Ukki ja Mummo sekä veljeni perheineen ja tietysti Mummu ja Jussi. Ceela odottikin serkkujen tuloa kuin kuuta nousevaa. Neiti on kuin paita ja peppu 7-vuotiaan Noora serkkunsa kanssa. Ja pienemmät tuplat fanittaa 5vuotiaita tuplaserkkuja ja katsoo isommilta pojilta mallia niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä :)

Pikku- ukot saivat Vaarilta ja Mepalta lahjaksi ihanat puky potkupyörät ja voi sitä vauhdin hurmaa kun näillä painellaan menemään.


ps. tämäkin postaus oli tarkoitus viimeistellä ja julkaista jo pari viikkoa sitten, mutta mitäs sitten taas tapahtuikaan...

Koitan lähiaikoina postailla meidän tämän hetkisestä arjesta ja lasten puuhista :)

Elämää, ei sen enempää.

Täällä blogirintamalla on taas näköjään vietetty totaalista hiljaiseloa.

Kotirintamalla taas kaikkea muuta kuin sitä. Kotona vietetään erittäin äänekästä, eläväistä, vilkasta ja hektistä elämää. Päivät, viikot ja kuukaudet vaan valuu sormien läpi eikä mihinkään kerkeä panostaa täysillä. Kaikkea tehdään puoliteholla ja mahdollissimman löysin rantein.Poikkeuksena äidin salitreenit muutaman kerran viikossa jota taas ainakin koitetaan vetää maximiteholla, huom koitetaan! Illalla ihmetellään hiljaista taloa ja köllötellään hiljaa vierekkäin sohvalla tuijottaen telkkaria, sitäkin yleensä puoliteholla.Kaiken kruunaa illan paras hetki...

 kun saa ihastella nukkuvia lapsia ja nukahtaa tasaiseen tuhinaan.

Ja niin koitti taas sekin aika vuodesta että kaikki kolme lasta täyttivät vuosia. 

Ceela neiti 5-vuotta ja herrat Lucas&Linus 2-vuotta.

Miten riipaisevaa ja toisaalta ihanaa se on kun lapset kasvaa. Toisaalta niitä haluaisi pitää ikuisesti pieninä ja toisaalta samaan aikaan iloitsee jokaisesta uudesta taidosta ja järjen hivenestä jota päähän tuntuu välillä tarttuvan. Synttäreiden aikaan sitä miettii asioita taaksepäin ja elää pikakelauksella kuluneita vuosia. Äidin elämä ja tunteet on kyllä yhtä vuoristorataa. Järki sanoo että tähän taloon ei tule ikinä enää yhtään vauvaa mutta kun pojat kasvaa päivä päivältä isommaksi niin se ajatus tuntuu niin pohjattoman surulliselta. Että tässäkö tämä nyt oli? Enkö ikinä saa kokea enää hentoja potkuja vatsan sisäpuolelta, enkö saa syliini vastasyntynyttä pientä vauvaa. Enkö saa enää kokea sitä imetyshetkeä vauva sylissä tyytyväisyttä tuhisten? Olen miettinyt mistä nämä ajatukset oikein kumpuavat ja olen omalla kohdallani tullut siihen tulokseen että ne johtuvat muutamasta pienestä suuresta seikasta. Kelataan aikaa taaksepäin vuoteen 2006 jolloin aloimme rakentaa omakotitaloa ja päätimme alkaa pikkuhiljaa yrittää sitä kovasti toivottua vauvaa. Kuukaudet kuluivat ja talo valmistui pikkuhiljaa. Jokainen kuukausi päättyi pettymykseen aina jossain vaiheessa. Kun reilu vuosi oli kulunut ilman mitään merkkiä raskautumisesta hakeuduimme lapsettomuustutkimuksiin. Molemmat tutkittiin eikä mitään ongelmaa tuntunut löytyvän. Lopulta lääkäri määräsi minulle kokeiluun kevyen hormonihoidon Clomifen+Terolut kuurin jolla koitettiin maksimoida raskautumisen mahdollisuus. Koitti kevät 2008 ja pääsimme muuttamaan omaan ihanaan kotiin. Kaikki oli lähestulkoon täydellistä. Palapelistä puuttui enää yksi palanen, oma lapsi. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta  pari kuukautta hormonihoidon alettua huomasimme että minä olin vihdoin raskaana. Se positiivinen raskaustesti heinäkuussa 2008 antoi anteeksi jokaisen pettymyksen joita reilun puolentoista vuoden aikana koettiin. Mutta kaiken sen jälkeen en uskaltanut nauttia raskaudesta vaan pelkäsin että jotain menee pahasti pieleen. Raskausaikaan liittyi paljon ongelmia liittyen aikaisempaan selkävammaani ja etiseen istukkaan. Pelkäsin yli kaiken että vauva mehehtyy viimeistään synnytyksessä ja sain luojan kiitos suunntiellun sektion selkävamman + pelkojen vuoksi. Ja 3.3.2009 kaikki toiveemme kävivät toteen kun tähän maailman syntyi maailman kaunein pieni tyttövauva. Tuo pieni tyttö teki meistä vihdoinkin perheen ja tästä talosta kodin. Jokainen joka on kamppaillut oman tiensä lapsettomuuden kanssa tietää mistä puhun. Puhun sellaisesta tuskasta jota ei voi ymmärtää jollei sitä ole läpi käynyt. Puhun siitä pelosta ettet todellakaan ikinä tule saamaan omaa lasta. Ja vaikka meillä kävi niin uskomaton onni että meidän raskas tie päättyi onnen kyyneliin niin silti tuo kivinen tie jätti minuun jälkensä. Sen jälkeen mikään ei ollut itsestään selvää. 

 Pallomaha vuosimallia -09, oman kodin terassilla.

ja oma tyttö vuosimallia -09

Seuraavan kerran rupesimme haaveilemaan lapsesta kun Ceela oli täyttänyt 2-vuotta. Ja ennen kuin huomasinkaan olin raskaana. Minä joka taistelin lähemmäs 2-vuotta tullakseni raskaaksi. Olimme onnemme kukkuloilla, ja vielä ihanampaa kaikesta teki  että saimme kuulla että yksi rakkaimmista ystävävistäni oli raskaana lähes täysin samoilla raskausviikoilla. Suureksi suruksemme tämä raskausilo ei kauan kestänyt vaan jouduimme jättämään katkerat hyvästit vauvalle joka ei jaksanutkaan kasvaa kuin muutamia viikkoja. Olimme uuden surun ja pelon edessä. Elämä jatkui pikkuhiljaa ja kahden kuukauden päästä huomasin jälleen olevani raskaana. Odotin että viikkoja olisi kasassa edes seitsemän jotta voisin varata ajan yksityiseen varhaisultraan. Ajattelin että silloin pitäisi jo näkyä jos vauvan sydän lyö. Pelkäsin pahinta ja mietin etten kestä enää ainuttakaan pettymystä. Tärisin koko päivän ja purskahdin itkuun heti kun pääsin lääkärin huoneeseen sisään. Kerroin että pelkään ettei vatsasta löydy elonmerkkejä. Lääkäri oli ihana vanhempi herrasmies ja hän sanoi että mennään heti kurkkaamaan mitä siellä masussa näkyy. Ja siinä samassa kun pienelle ruudulle ilmestyi kuva kohdustani niin lääkäri huudahti että täällä on totisesti elämää, oikein kaksinverroin. Siellä oli kaksi pientä vaaleaa möykkyä ja kaksi pientä sydäntä löi. Elämä heitti kärrynpyörää sillä sekunnilla. Mieheni ilme oli totisesti näkemisen arvoinen ja loppuilta mentiin kyllä hölmö hymy naamalla kumpainenkin. Alkoi sopeutuminen ajatukseen että meistä on tulossa isompi perhe kuin oltiin suunniteltu. Muutamia viikkoja myöhemmin niskapoimu ultrassa varmistui että meille odotellaan identtisiä kaksosia. Löytyi vain yksi istukka jonka pienet jakoivat. Samalla jo riskiraskaus muuttui vielä riskimmäksi koska yhteisen istukan kaksosraskauksiin liittyy aina paljon riskejä. Alkuun näytti myös siltä että pojilla olisi ollut myös yhteisen suonikalvon lisäksi yhteinen vesikalvo joka olisi ollut kaikista pahin skenaario raskauden kannalta mutta onneksi viikolla 14 tehdyssä 4-d tultrassa selvisi että pojilla on välissään hento kalvo, ja tässä samaisessa ultrassa tosiaan myös selvisi että meille on tulossa pojat ♥

Pallomaha vuosimallia -12

  

Koko raskaus oli suorastaan aika helvetillistä aikaa sillä pojilla havaittiin usein ultrassa kokoeroa ja Linuksella epäiltiin pariin otteeseen myös bloggia virtauksissa ja raskautta kontrolloitiin aina viikon/kahden välein tilanteesta riippuen. Supistelut alkoivat jo viikolla 20 ja jouduin jäämään jo hyvin varhain sairaslomalle. Kun vihdoin ja viimein päästiin viikolle 30 uskalsin jo hivenen hengehtää. Tuossa vaiheessa olo oli muutoin jo niin tukala että kotoa ei paljon tarvinnut enää poistua. Ja täysin yllättäen rv 34+2 herään aamulla siihen että lapsivedet menivät ja sen jälkeen hyvin pian oltiinkin matkalla ambululanssissa naistenklinikalle. Muutaman tunnin odottelun/tutkimusten ja lääkärin kanssa synnytystavasta kiistellen äkkiä herra B:n sykkeet muuttuivat takykardiseksi ja ennen kuin huomaankin niin minua ja miestä valmistellaan kiireelliseen sektioon. Ja hetkeä myöhemmin meidän perhe kasvoi kahdella pikkuisella pojalla. Molemmilla pojilla oli syntyessään odotettua huonompi keuhkotilanne ja minuutin kuluttua syntymästä Linus lopetti hengittämisen kokonaan. Koko tilanne on sumuinen mutta muistan että hoitajilla ja lääkäreillä oli kiire. Pojat kärrättiin nopeasti jatkohoitoon. Lucas vastasyntyneiden valvontaosastolle ja Linus K7 eli vastasyntyneiden teho-osastolle hengityskoneeseen. Jälleen kerran elämä mullistui ja oltiin uuden edessä. Meillä oli kaksi keskoslasta eri puolella sairaalaa ja kotona yksi pieni juuri 3-vuotta täyttänyt isosisko joka oli täysin pihalla uudesta tilanteesta. Minä makaan synnyttäneiden osastolla yksin, ilman vauvaa, ilman miestä ja ilman Ceelaa. Kyllä siinä kerkeää ihminen miettiä paljon asioita keskellä yötä yrittäessään epätoivoisena pumpata rintamaitoa kahdelle pienelle vauvalle jotka yrittävät kasvaa pienissä kaapeissaan kiinni omituisissa piuhoissa ilman äitiään. Kyllä oli epätoivoinen ja epäonnistunut olo. Olin jatkuvasti väärässä paikassa väärään aikaan. Olin pois Ceelan luota tai olin pois poikien luota. 

Päivät kuluivat ja pienet pojat pääsivät vihdoin lähemmäs kotia Porvoon sairaalaan kasvamaan ja vahvistumaan vielä pikkuisen. 

 

Ja aika tasan kahden viikon iässä pojille ja meille kaikille koitti se maaginen päivä että saimme viedä nuo ihmeelliset pienet paketit kotiin. Muistan miltä isi näytti sairaalan käytävällä kantaen kahta turvakaukaloa käsissään. Voin kertoa ettei voi ihminen juuri ylpeämmältä ja onnellisemmalta näyttää. Sen päivän jälkeen ollaan saatu elää tätä kotielämää kolmen lapsen kanssa ja matkaan on mahtunut paljon pelkoa ja pettymystä, mutta kaiken kurjan on aina voittanut se että me ollaan kotona ja meillä on toisemme. Imetys takkusi heti alkuun koska sain ensimmäisen kerran luvan imettää Lucasta kun hän on 8päivän vanha ja Linusta 9päivän iässä. Maitoa ei missään vaiheessa riittänyt kokonaan kahden vauvan tarpeisiin ja rinnan  lisäksi jouduttiin tarjoamaan korviketta. Osittaisimetystä kesti onneksi edes sen 8kk. Ceelan kanssa olikin täysin toinen imetyshistoria. Täysimetystä lähemmäs puolivuotiaaksi ja sen jälkeen osittaisimetystä 1,5kk asti ja pidemmällekin oltaisiin jatkettu ellen olisi joutunut silloin itse keuhkokuumeen takia viikoksi sairaalahoitoon. Poikien lyhyt imetys jäi harmittamaan tosi paljon vaikka tiesin tehneeni kaikkeni asian eteen. Pojilla oli kypsymättömän suoliston takia paljon masuvaivoja sekä kypsymättömien keuhkojen takia ongelmia. Alkuun sairasteliin paljon ja lähes jokainen saatu pöpö vei meidät osastolle hoitoon. Nyt pojat ovat kasvaneet ja vahvistuneet, molemmilla on astmadiagnoosi mutta säännöllisen lääkityksen kanssa pärjätään jo melko hyvin. Pikkuhiljaa elämä on tasoittunut ja äidillä on ollut aikaa väsähtää sekä analysoida asioita. Sekä Ceelan että poikien raskausaika oli täynnä huolta ja pelkoa. Poikien vauva-aika meni yhdessä hujauksessa, ennen kuin kerkesin huomata meillä olikin täällä kotona 1-vuotiaat pojat ja ennen kuin kerkesin tajuta niin nyt meillä on jo 2-vuotiaat pojat. Luultavasti haaveilen helposta ja ongelmattomasta raskaudesta vielä pitkään. Sellaista en ole vielä koskaan kokenut. Olen kuitenkin saanut kokea nämä kaksi raskautta ja olen kasvanut niiden myötä johonkin suuntaan. Olen saanut 3 melko tervettä ja aivan täydellistä lasta. Ehkä vielä hetken haaveilen siitä yhdestä vaikka se vaan haaveeksi jäisikin. 

Tästä piti tulla ihan perus synttäripostaus mutta pikkuisen tämä äiti ajautui nyt sivuraiteille asiansa kanssa, joten laitetaan sellainen kevyempi synttäripostaus tulemaan ihan erikseen joku toinen päivä :)