Arkitodellisuutta

Tässä pieni kertomus arkitodellisuudesta.

 

Bloggasin jokunen aika sitten meidän rauhallisesta aamiaisesta perheen kesken. Kuvat oli tietysti napsittu juuri ennen aamiaista kun kattaus oli vielä kuvauskelpoinen. Eräs anonyymi olikin kommentoinut että olisipa ollut mukava nähdä miltä keittiö näytti aamupalan jälkeen :) Jäin miettimään asiaa ja olisi pitänyt tosiaan ottaa ennen ja jälkeen kuvat. Jokainen kenellä on pieniä lapsia tietää ettei koti pysy jatkuvasti järjestyksessä. Ei  ainakaan meillä. Ei todellakaan ole tarkoitus antaa tänne blogiinkaan kuvaa jostain sliipatusta kodista joka on aina kuin puhtaaksi nuoltu. Meidän keittiön lattia on marinoitu lähes jatkuvasti puurolla, voilla, leivänmuruilla, milloin milläkin. Pojat syövät yleensä 4 ateriaa päivässä ja joka ikinen kerta ruokailun jälkeen sitä miettii että miksi edes siivoan keittiötä ruokailukertojen välissä kun jälki on joka kerta samannäköistä.

 

Tässä muutama havainnollistava kuva siitä kun äiti käänsi selkänsä muutamaksi sekunniksi ja yksi pieni käsi oli aavistuksen liian lähellä pöytäliinaa...

 

 

 

"Ei me mitään tehty"

 

 



Rakastan siistiä ja puhdasta kotia, mutta olen joutunut tinkimään vaatimuksistani aivan valtavasti poikien synnyttyä. Yleensä kodinhoitohuoneessa lojuu viikkaamattomia pyykkikasoja monta koneellista ja lasten lelut ovat vallanneet kodin. Meidän koti näyttää lapsiperheen kodilta, näyttää siltä että täällä eletään. Ceelan lelut kulkeutuvat hänen huoneesta olohuoneeseen ja ja sekoittuvat sujuvasti poikein vauvalelujen kanssa. Lapset hakeutuvat leikkimään aikuisen läheisyyteen ja se on meillä sallittua. En halua opettaa Ceelaa leikkimään vain omassa huonessaan vaan nii että meidän koti on leikkimistä ja elämistä varten. Ceelan huoneeseen on viety ne lelut jotka eivät välttämättä sovellu pikkuveljien käsiin ja olen sanonut neidille että ne lelut pysyvät siellä ihan tuvallisuussyistä. Ja sitten niillä leluilla saa leikkiä omassa huoneessa ihan rauhassa ilman veljien häirintää. Nykyisin on havaittavissa ärtymystä veljiä kohtaan juurikin siitä syystä että samat tavarat alkavat kiinnostaa, ja itseasissa siskon lelut ovat juuri ne mitkä kiinnostavat eniten. Kuinkas muutenkaan?

 

 

Meidän arkitodellisuus jatkuu muutenkin hyvin tavanomaisesti eli sairastelujen merkeissä. Kerroin aiemmin Ceelan vesirokosta ja tottahan toki se rokko sitten iski veljiinkin ja tietysti vieläpä melko voimakkaana. Raukat pienet olivat kauttaaltaan näppyjen peitossa ja itkua ja hammasten kiristelyä riitti muutama päivä ennen kuin pikkuhiljaa alkoi helpottaa. Luojan kiitos mummit ja kummit riensivät apuun kun omat voimat alkoivat jo olemaan täysin loppu. Vesirokosta selvittiin ja oltiin noin viikon verran terveenä. Nyt ollaan jostain saatu sellainen yskä/räkätauti että oksat pois. Poikien kanssa on käyty sairaalassa harva se ilta spiiroilla hengittelemässä milloin ventolinea ja milloin raseemista  kun henki ei kulje. Yskänkohtaus voi kestää monta minuuttia jonka jälkeen oksennetaan sitä limaa ja sen päätteeksi uloshengitys vaikeutuu ja muuttuu pelkäksi pihinäksi. Nyt näyttää siltä että Lucas alkaa pikkuhiljaa tervehtymään ja Linus vielä jatkaa köhimistä. Saa nähdä milloin tässä perheessä pysytään kokonainen kuukausi putkeen terveenä, se olisi niin juhlaa.

 

 

Pieniltä vesipedoilta on jäänyt pari vauvauinti kertaa väliin sairastelujen takia joten ollaan sitten uiskenneltu poreammeessa.

 

 

 

 

♥♥

 

Poikien uusin villitys on tanssiminen. Tän hetkinen lemppari on ehdottomasti gangnamstyle, sillä on taattu hytkyminen ja pepun heilutus

 

 

 

 

Mainittakoon vielä että oman ihanan lisämausteensa meidän arkitodellisuuteen aiheuttaa neiti miltei 4-veen lisääntynyt uhma/kiukku. Kaukana ovat ne ajat kun meillä oli rauhallinen ja tasainen pieni keijukaisprinsessa joka käyttäytyi kuin unelma. Nykyisin meillä on anteeksi ilmaisuni "jakomielitautinen" uhmakimppu joka saattaa olla ensin täysin tyytyväinen ja iloinen ihana itsensä ja yhtäkkiä kiihtyä nollasta sataan sekunnissa ja vetää jotkut megakilarit siitä kun joku leikki tms. ei nyt sujunutkaan ihan suunnitelmien mukaan. Ja sitten taas seuraavassa hetkessä voidaan olla onnesta soikeena ja käyttäytyä ja keskustella järkeviä kunnes taas seuraava raivari iskee. Luulin että tää uhmakausi alkais helpottaa neljää vuotta lähestyessä mutta sepä onkin vaan hiukan muuttanut muotoaan ja jalostunut lähes teinimäiseksi kiukutteluksi. Kohtalotovereita? Anyone?

 

Äidin oma rakas uhmis ottaa ensi viikolla pienen irtioton kotiympyröistä ja lähtee rakkaan serkkuneidin kanssa Mummon ja Ukin luokse viettämään talvilomaa. Aika hurja ajatus olla erossa miltei viikko.  Uskon kyllä että meille molemmille tekee hyvää tämmöinen pieni napanuoran venytys, vaikka tiedänkin että jo ekan yön jälkeen kaipaan sitä uhmista takaisin ♥