Meillä koettiin eilen illalla aikamoisia kauhunhetkiä kun meidän pieni metkuilija tippui sohvalta alas - pää edellä!
Juuri kun Isin silmä vältti oli pieni kiivennyt sohvalle ja hyppi siellä iloisena, kuten niin monesti aiemminkin. Ja juuri kun Isi kerkesi huomata että neitonen pomppii holtittomasti sohvanreunalla ja yritti ehtiä hätiin, olikin tyttö jo maassa. Itse olin tilanteen sattuessa keittiössä puuhailemassa joten en nähnyt kyseistä ilmalentoa, mutta hurja se joka tapauksessa oli. Tyttö oli hypännyt ilmaan ja suoraan ohi sohvasta ja takaraivolleen lattiaan. Ensin alkoi normaalisti itku, ja juuri kun Isi kerkesi nostaa tytön syliin ja minä ehdin paikalle tyttö meni täysin veltoksi ja tajuttomaksi. Tajuttomuutta ei kestänyt kuin muutamia sekunteja, mutta herätessään tyttö oli ihan sekaisin. Ei liikkunut, ei puhunut, ei itkenyt, ei mitään.
Sairaalaan lähdettiin aikamoisella vauhdilla. Matkan aikana Isi soitti jo valmiiksi sairaalaan ja kertoi mitä on tapahtunut että osaavat olla siellä valmiudessa. Autossa pieni alkoi pikkuhiljaa virkoamaan ja alkoi jo hieman höpöttelemään ja hymyilemään. Sairaalaan päästessä tilanne alkoi jo näyttää paljon paremmalta ja lääkäri sanoikin heti että taidettiin selvitä säikähdyksellä. Kaikki normaalit testit tehtiin ja oltiin tarkkailussa kolmisen tuntia. Diagnoosi oli arvatenkin aivotärähdys!
Henkilökunta yritti lohdutella ja selittää että tätä tapahtuu hyvin useasti ja että lapset ovat ihmeen kestävää laatua. Silti tapaus tuntui meistä aivan järkyttävältä ja jätti pintaan varmasti pitkäksi aikaa paniikin tunteen. Eilen illalla kun pieni oli jo untenmailla jatkui meillä miehen kanssa jossittelu. Mitä jos ja mitä jos.
Tajusin tänään että minä olen elänyt jo muutaman viimeisen vuoden pienen paniikin ja pelon vallassa. Ensin pelkäsin etten saa lasta ikinä ( koska raskautuminen oli niin hankalaa). No kun vihdoinkin tulin raskaaksi aloin pelkäämään meneekö raskaus hyvin ja säilyyky vauva elossa. Raskausaika oli ihanaa mutta mukana oli paljon komplikaatioita joten pelko ei ollut ihan tuulesta temmattu. Sitten kun pieni vihdoin ja viimein- vuosien odotuksen jälkeen syntyi aloin pelkäämään kaikkea mahdollista ja mahdotonta mitä ikinä voi tapahtua. Sain aina kuulla ystäviltä leikkimielistä kettuilua ylihuolehtimisesta ja höösäämisestäni. Ja juuri nyt kun olin ehkä hivenen päässyt eroon kaikesta siitä panikoinnista - tapahtuu tällaista!
Joten varoitus ystävät: minusta luultavasti tulee uudestaan ylihuolehtiva höösääjä!
Ollaan tässä tänään mietitty kaikki kodin vaaranpaikat ja mietitty missä menee jonkinlainen järkevä raja siinä miltä kaikelta lasta voi suojella. Tietysti toista haluaisi suojella ihan kaikelta, mutta missä vaiheessa siinä alkaa tehdä lapselleen hallaa, mikä menee jo ylisuojelun puolelle. Lapsen kanssa kotona on aika mahdotonta kulkea koko ajan puolen metrin päässä lapsesta ja varmistaa selusta joka tilanteessa. Eihän lapsi ikinä opi varomaan ellei tulee muutamaa kuhmua matkan varrella. Joka tapauksessa eilisen kaltaista kokemusta en toivo kenenkään joutuvan ikinä kokemaan.
Meillä ainakin astui voimaan täydellinen sohvalla juoksemis ja hyppimiskielto!
Tänään olen taas tuntunut ylitsevuotavaa onnea siitä että minulla on lapsi. Eilisen jälkeen taas muistaa ettei mikään ole itsestäänselvää, ikinä!
Loppuun hirmuinen kuvapläjäys rakkaista kuvista, mitä tuli taas tänään selailtua ja ihmeteltyä milloin siitä pienestä vauvasta tuli tämmöinen maailman suloisin metkuileva sohvalla hyppivä pikkuneiti?!
Pidetään hyvää huolta pikkuisistamme - he ovat täysin korvaamattomia ♥
Tavattoman suloisia valokuvia. Huolehtiminen on ihan ymmärrettävää ja täysin sallittua, sillä haluammehan me vain kaikkein parasta lapsellemme. Muutamat kolhut, mustat silmät ja megakuhmut vilkkaiden lasten päässä toisaalta ovat ainakin meillä vaikuttaneet siihen, ettei kovin helpolla enää säikähdä.
VastaaPoistaIhania kuvia pienestä neidistä ja sen äidistä. Voin vaan kuvitella miltä teistä on tuntunut, meilläkin on välillä saatu kauheita sydämmentykytyksiä lähellepiti -tilanteista, mutta mitään vastaavaa ei ole käynyt. On varmaan ollut pitkät kilometrit sairaalaan. Haleja sinne ♥
VastaaPoistaAivan kamala olo tuli itsellekin kun luki tekstiäsi :(
VastaaPoistaOnneksi selvisitte säikähdyksellä ja onneksi näissä kolhuissa hyvin harvoin kuitenkaan tapahtuu mitään vakavampaa.
Mä en ole koskaan voinut sietää sitä että sängyllä tai sohvalla hypitään. Silti ne saattaa sieltä jossain vaiheessa ehtiä tippumaan... Kolhuja sattuu, mutta kunpa joku varjelus suojaisi niiltä isoimmilta. On meillä jouduttu tikkejäkin lapsiin laittamaan (viim. reilu viikko sitten), mutta onneksi mitään tosi tosi vakavaa ei ole tapahtunut.
Kyllähän sitä haluaisi suojella kaikelta, mutta taitaa olla mahdottomuus :)
Mä yritän uskoa siihen että asiat menee niin kuin on tarkoitettu ja kaikella on aikansa. Eli vaikka kuinka varotaan ja suojellaan, niin vahinko tulee jos se on niin "määrätty".
Niin kauniita kuvia ♥
Hui, meillä ollaan koettu hieman vastaavanlainen tapahtuma, ja kyllä siinä meni aikaa ennen kuin siitä toipui ja jossittelu loppui.
VastaaPoistaOnneksi lapset ovat ihan oikeastikin kestäviä ja luut joustavia vielä.
Meilläkin on nyt alkanut syöttötuoliin kiipeäminen - ja siinä on kyllä äidin sydän jättänyt muutaman lyönnin välistä aina välillä kun sitä touhua katselee. Huh.
Aivan uskomattoman suloisia kuvia!
Tuli vain mieleen että mitä kokoa tuo Ceelan viime talven toppahaalari muuten on ja onko se jo lähtenyt kiertoon?
Jahas taitaapa meilläkin astua voimaan sohvalla pomppimis ja juoksemis kielto. Ihme, ettei meille ole vielä sattunut mitään kun Pinja pomppii usein sohvan käsinojilta sohvalle.
VastaaPoistaOnneksi teille ei käynyt pahemmin vaan selvisitten suurella säikähdyksellä.
Aarre: Kiitos :) On varmasti totta että pieniin muksahduksiin ja kolhuihin oppii ajan kanssa suhtautumaan vähän rennommin kun tajuaa että niistä selvitään usein säikähdyksellä! Toivotaan vaan ettei vähään aikaan tämmöisiä isompia kolhuja tarvitse joutua kokemaan :)
VastaaPoistaAnni: Kiitos :) Kyllä varmasti jokaisessa lapsiperheessä tosiaan on kaikenlaisia läheltäpiti tilanteita ja kolhuilta ei varmasti kukaan voi välttyä. Varmasti on jokainen äiti joskus joutunut kokemaan juurikin niitä sydämentykytyksiä jälkikasvun takia :) Kilometrit tuntuivat todellakin pitkiltä, vaikkakin Isi taatusti teki kaikkien aikojen nopeusennätyksen meiltä sairaalaan!
Kiitos :) Itsekin kyllä luotan ja uskon että kyllä näitä pieniä yleensä joku tuolla jossain yrittää parhaansa mukaan varjella ♥ Ja sekin on totta että mitä tahansa voi tapahtua vaikka kuinka yrittää suojella! On vain tehtävä parhaansa että pystyisi varjelemaan edes niiltä suurimmilta kolhuilta!
Lotta: Lapset on kyllä oikeasti ihmeellisiä toipumaan ties mistä kaikesta. Ikävä kuulla että teilläkin on jouduttu vastaavaan tilanteeseen, sitä kun ei toivoisi kenellekään. Niin paljon tuommoinen kyllä säikäyttää! Niin ja kiitos :) Ceelan haalari on kokoa 68cm ja löytyy ainakin vielä meiltä muistojen laatikosta :)
Meeri: Voin lämpimästi suositella kyseistä kieltoa, jospa se edes auttaisi vähentämään ne pahimmat vahingot :) Ja todellakin luojan kiitos selvittiin megajärkytyksellä! Ehkä tästä opittiin taas jotakin :)
Ihan hirveää! Kyynel vierähti täälläkin, kun luin kauheasta tapahtumastanne. Varsinkin tuo automatka kohti sairaalaa on varmasti ollut ihan järkyttävä :´(
VastaaPoistaIhanaa, että loppu hyvin kaikki hyvin! En yhtään ihmettele, että tämän jälkeen vähän "ylihuolehditte", kyllä tuo on sen verran suuri säikähdys ollut.
Ihania kuvia suloisesta Ceelasta! ♥
onneksi kaikki kääntyi parhain päin <3
VastaaPoistaHei, mistä tuo ihana prinsessamekko, joka Ceelalla on ollut vauvana? Se on ennenkin vilahtanut kuvissasi ja kovasti mietin merkkiä ja mahtaako vielä löytyä kaupasta..? Meidän neiti täyttää pian 1vuotta ja tuollainen olisi ihana mekko tärkeään päivään!
Meillä poitsu on opettanut meille paljon, sillä hän on niin menevää sorttia, että on ollut joka paikka mustelmilla ja tultu alas ihan kaikkialta: keinusta, rappusista, sohvalta, sängystä, syöttötuolista, pöydältä, pudottu wc-pyttyyn ja ojaan ja mitä kaikkea...Lisäksi kun on monta lasta, ei vaan ehdi koko ajan katsomaan niin tarkkaan, yhden perään kun tuijottaa, jo tapahtuu toisaalla=) Silti on henkiin jääty enkä halua maalata kauhukuvia tai jossitella. Uskon, että kun teen parhaani äitinä, se riittää.
VastaaPoistaMutta takuulla on ollut järkytys suuri. On hyvin terveellistä tavoittaa kiitollisuutta läheisistään ja asioista jotka on hyvin.
Ihanaa että Ceela on kunnossa=)
Ja ihan mielettömän kauniita nuo kuvat!
Hui kamala mikä tilanne!Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin. Olisin itsekin ollut ihan paniikissa. Meillä Eevi kerran vauvana hotaisi oksennusta ja meni kans ihan veltoksi hetkeksi ja vitsi mä säikähdin ja siitä on jäänyt niin kauhea tukehtumiskammo, et heti kun Eevi vähän köhii niin säikähdän!
VastaaPoistaIhanat kuvat tuohon loppuun. Ja ei sitä lasta voi tosiaan ihan kaikelta suojella, mutta yrittäkäämme parhaamme!
Hui, kamala tilanne! Onneksi selvisitte säikähdyksellä, mutta varmasti tuon tapauksen muistaa koko loppuelämänsä..
VastaaPoistaIhania kuvia Ceelasta :)
Ihania kuvia :o) Tilanne on varmasti ollut hurja! Meillä pahin mitä on tapahtunut, oli nyt kesällä, kun Emilia haukkasi ison palan omenaa ja alkoi ihan punaisena kakomaan ja vesi vaan valui silmistä! Onneksi ei ollutkaan niin kovin iso pala, vaan sai nielastua. Omenat ei kyllä maistu enää, äidin onneksi. Mä olin siis aika hysteerinen tapahtuman sattuessa...
VastaaPoistaAivan ihania kuvia:)
VastaaPoistaOn teillä suloinen tyttö!
Rauhallista alkavaa viikkoa:)
Hui, inhottavaa!! ONNEKSI ei käynyt pahemmin ja loppu hyvin kaikki hyvin. Niinhän se on , että lapset taitavat olla aika kestävää sorttia, mutta aina se pysäyttää kun jotain sattuu...:(.
VastaaPoistaMeilläki kauhunhetket liittyvät hengittämiseen, Idan ollessa pieni mäkin ehdin jo soittaa hätäkeskukseen kun neidillä oli puklua tai jotain kurkussa. Kakomiset siis täälläkin saa aina äidin liikkeelle hyvinkin vauhdikkaasti.
Jassu: Tilanne oli tosiaankin kamala ja pysyy taikaraivossa varmasti todella pitkään. Tuntuu että tänä viikonloppuna molemmat on kävelly tytön perässä koko ajan varmistamassa selustaa, mutta eihän niinkään voi loputtomiin elää :) Ja kiitos, nuo viime talven kuvat varsinkin on ihania ja tuovat aina mieleen valtavat lumikinokset, takkatulen ja vauvantuoksun :)
VastaaPoistaAnonyymi: Juu onneksi selvittiin loppupeleissä vaan isolla kuhmulla ja vielä isommalla säikähdyksellä :) Tuo Ceelan mekko on tilattu tuolta just dresses nimisestä verkkokaupasta eli www.justdresses.co.uk ja katsoin tänään että samaa mekkoa on näköjään vielä teidän koossakin jäljellä. Käypäs kurkistamassa. Olen tilannut tuolta useamminkin ja aina on sujunut tilaaminen ilman ongelmia :)
Jarna: Sanoin juuri eilen miehelle samaa että mietipä niitä perheitä jossa on monta lasta, eihän niitä pysty millään kaikkia valvomaan ihan koko aikaa :) Sama tilanne päiväkodissa, siellä voisi ihan hyvin sattua vastaavanlainen tilanne! No mutta pääasia joka tapauksessa että loppu hyvin kaikki hyvin! Teidän poitsu tosiaan vaikuttaa sen verran eläväiseltä tapaukselta että voin hyvin kuvitella että teilläkin sattuu ja tapahtuu :)
Sini: No sinäkin sitten tiedät ihan kokemuksesta mikä järkytys se on kun toinen menee ihan "elottomaksi". Meillä Ceela oli Isin sylissä kun meni tajuttomaksi ja mies kerkesi jo luulemaan pahinta. En ole ikinä nähnyt miestäni niin pois tolaltaan! Kyllä nämä meidän pienet aiheuttaa meille harmaita hiuksia :) Mutta meistä jokainen ihan varmasti tekee parhaansa suojellakseen omaa pientä, eikä sitä juuri enempää voi tehdä!
Vauhtivekaroiden äiti: Kyllä varmasti muistaa! Parempi olisikin kun sen voisi pyyhkiä pois omasta muistista ettei rupeaisi ihan ylihysteeriseksi! Luojan kiitos ceela ei tunnu muistavan tapauksesta mitään, niin ei ainakaan jäänyt mitään traumaa tapahtuneesta :) Ja kiitos, noita vanhoja kuvia on ihana välillä katsella ja muistella niitä vauva-aikoja!
Pirjo: Kiitos :) Kuulostaa kyllä hurjalle tuo Emiliankin tilanne! Kyllä sitä kerkee parissa sekunnissa miettiä kaikki mahdolliset kauhukuvat läpi kun näkee ettei toinen saa happea. Onneksi teilläkin selvittiin säikähdyksellä :)
Piti vielä mainita noista kuvista sen verran että ne kuvat mitkä on napattu Ceelan huoneessa lampaantaljan päällä ovat Ceelan puolivuotiskuvia ja ovat ystäväni Niinan napsimia otoksia omalla canon eos 450d:llä joten niistä kuvista kunnia kuuluu hänelle :) Kiitos vielä Niina ♥
Niinu: Voi kiitoksia! Hän on kyllä meidän silmäterä ♥ Ja todellakin toiveissa olisi rauhallinen tuleva viikko. Sitä samaa toivon myös sinne päin :)
VastaaPoistaTanja: Juu, se kyllä pysäyttää ja laittaa taas hetkeksi aikaa ajattelemaan asioita vähän uudelta kantilta! Tosi ikävää että teilläkin on jouduttu tuollaisia kauhunhetkiä kokemaan, kyllä niistä aina väkisinkin jää semmoinen pelko tuonne mielen perukoille! Toivottavasti ei jouduta vastaaviin tilanteisiin enää ikinä :)
Kauniita kuvia. Sehän se on että kun omia lapsia rakastaa niin kovasti on huolikin aina sitä luokkaa. Minutkin voi välillä luokitella ylihuolehtivaiseksi, no parempi niinkin kuin toisin päin. Olipa hyvä että selvisitte säikähdyksellä! Mukavaa viikon alkua : )
VastaaPoista-Sari
Hui, hurjaa! Taatusti säikäytti ja pelotti. Onneksi kaikki kuitenkin on hyvin.
VastaaPoistaEi siihen tosiaan paljon tarvita, kun pieneen sattuu. Onneksi ovat tosiaan ihmeen kestävää sorttia.
Meilläkin on aikas monet kauhunhetket koettu vuosien varrella.
Hui kamalaa, onneksi selvisitte säikähdyksellä! Meilläkin koettu jos jonkinmoista neljän lapsen kanssa, viime viikolla mm. nuorimmalla vuoti suusta 2 kertaa verta niin paljon että vaatteetkin oli ihan veressä (kaatui maahan juostessa). Pelkäsin jo että hammas on irronnut, mutta onnneksi ei. Kyllä sitä saa monet kerrat säikähtää noitten takia, varmasti tulevaisuudessakin! Nuo tippumiset on kyllä pelottavia.
VastaaPoistaYritetään suojella lapsiamme parhaamme mukaan! :)
Piti vielä lisätä, että todella ihania kuvia neitistä :)
VastaaPoistaHuih! Meillä Ellen hyppii sohvan käsinojalta välillä toiselle ilman yli, matkaa n. 70cm. Meillä on vielä liukkaat nahkasohvat! En ole ikinä ajatellut että se sieltä joskus alas tulisi mutta nyt astuu tarhan jälkeen VÄLITTÖMÄSTI voimaan kielto, että sohvalla istutaan. Neiti on tosi ketterä mutta silti se riski on aina olemassa, joskin pienenä. Toinen mikä kielletään HETI, on se, että kiivetään selkänojalle sieltä puolelta (tässä vaiheessa voi jo tippua) noustaan siellä selkänojalla seisomaan (hui KAMALA!)ja hypätään siitä sohvatyynylle, josta lattialle. Todellakin ei meillä näin voi hyppiä! Ihmettelen itsekin että miten näin suuri vaaranpaikka on mennyt silmien ohi, vaikka tätä on tehty jo pari kuukautta... Tunnen syyllisyyttä itseäni kohtaan: Miten olen voinut olla huomaamatta? Onneksi vielä ei ole käynyt mitään kamalaa.
VastaaPoistaMutta uskon, että kaikella on syynsä. Kuopuksen kamalat pomput auttoivat minua miettimään,miksei avaa silmiään heti asialle. Miksi kävelee vain ohi, ymmärtämättä vaaranpaikkaa?
Miksi ihminen tekee niin?
Aina ihminen ei voi ymmärtää asioita. Erehtyminen on inhimillistä. Ceelan tippuminen oli tosi hurja juttu, kauhulla tapahtumaa luin.
Mutta uskon, että silläkin oli "tarkoituksensa", joskin se hölmöltä tuntuu. Se varmasti opetti Ceelalle jotain tärkeää. Varmaan myös sinulle, ja isimiehelle. Jotakin todella tärkeää. Ceela on niin pieni, että tuskin hän oppi asiasta, ettei saa pomppia sohvalla. Mutta varmasti Ceela oppi jotain muuta. Tärkeää sellaista. Jaksamisia sulle, isille ja söpöläiselle Ceelalle!
Nuo kuvat on niin kauniita!
VastaaPoistaKamala kokemus tuo varmasti! Onneksi ei käynyt pahemmin, huh! Meillä Patrik on tippunut pari kertaa sängystä ja olen saanut melkein sydärin!
Sari: Kiitos :) Parempi tosiaan että vähän ylihuolehditaan, kun näköjään siitäkin huolimatta saattaa vahinko tapahtua! Ja sinne kanssa oikein mukavaa viikkoa :)
VastaaPoistaMia: Juu, luojan kiitos selvittiin säikähdyksellä. Voin kyllä uskoa että neljän pojan Äitinä sinäkin olet saanut kokea varmasti kaikennäköistä pikku tapaturmaa!
Jonna: Voi kiitos :) Hui, kuulostaa ihan hurjalle tuo teidänkin tapaus ja onneksi ei hammas tosiaan irronnut, se olisikin ollut jo vähän kurjempi juttu!
Pipsa: Juu voin kyllä lämpimästi suositella sohvalla pomppimiskieltoa :) Meillä ei ole ollut luvallista pomppia siellä missään vaiheessa, mutta Ceela osaa käyttää tilaisuuden nopeasti hyväkseen. Nyt kyllä kytätään tarkemmin ja yritetään opettaa että sohva on vain istumista varten. Ceelakin on hurjan ketterä, mutta näköjään vahinko sattui siltikin! Kyllä tämmöinen kokemus varmasti opetti kaikille jotakin, ja niin varmaan oli tarkoituskin opettaa :)
Maria: Kiitos :) Oli tosiaan hurja kokemus, ei voisi toivoa kenellekään että täytyy oppia tämmöisiä asioita noin kantapään kautta. Voi Patrik raukkaa, onneksi ei ilmeisesti käynyt pahasti?! Ceelakin joskus tippui meidän sängystä unissaan alas ja sen jälkeen vuorasin koko lattian patjoilla ja vilteillä :)
VastaaPoistaMun on pitänyt jo pitkä aika sit kommentoida tätä, mut en oo vaan sanau aikaseks.
VastaaPoistaVarmasti pelottava kokemus !
Meillä Lumia on tippunut USEASTI sohvalta ja sängyltä. Ekaa kertaa tippui 8kk iässä sängyltä, lähti aamulla konttaamaan vielä meidän vanhempien nukkuessa eikä tuolloin vielä osannut itse laskeutua ja peittoja tyynyvuorista huolimatta tipahti lattialle, onneks meil on tosi matala sänky. Ja kyllä säikähdettiin, aivan järkyttävän paljon, mä tärisin tapahtuman jälkeenkin viel vaik kuin kauan ! Tyttö kuitenkin itki vain hetken ja normaali meno jatkui, soitin kuitenkin varmuudeksi lääkäriin mut sanoivat jos ei itke kauan ja syö, niin ei hätää.
Nyt myöhemmin sitten on tippunut varmaan ainakin yhteensä lähelle 15 kertaa sohvalta/sängyltä/tuolilta kiipeiltyään ja riehuessaan. Kun mä sanon et tyttöä ei voi sekunniksikaan jättää vahtimatta, niin mä myös tarkoitan sitä. Mut aina en vana kerkeä vaikka vieressä olisin ja osa on sattunut niin että oon ollut vessassa, näköyhetys on tyttöön ollut mutta kovapäisenä ei ole uskonut että sohvalle ei saa mennä. Meillä tehokkain ja eniten käytetty äidin ärsytys ja huomionhakukeino on sohvalla/sängyllä kävely ja sen seurauksena typy on tippunutkin onta kertaa. Nyt uusin opittu taito, kuperkeikat sängyllä/sohvalla ovat aiheuttaneet myös kaksi tippumista. Jokaikinen kerta on säikäyttänyt iahn yhtä paljon, mitään eikuitenakan oo ksokaan käynyt, typy on itkenyt minuutin pari ja sama meno jatkunut. Mutta hyvöksi nuo päänkolaukset eivät takuulla ole, mä oon sinnikkäästi välillä yrittänyt konttauskypärää sulloa tytön päähän silloin kun meno on villeimmillään, mut eihän se päässä pysy..
En tiedä miten nuo tippumiset estäisi, muuta kuin olemalla koko ajan kannoilla, niinkuin parhaani mukaan olenkin mut sitl iei aina vana kerkeä tai pysty estämään. Huono äiti- fiilis on valtava jokaisen tippumisen jälkeen, kuinka taas saatoin antaa lapselleni käydä niin :/ Me ollaan myös koti katsottu kaikkien vaaranpaikkojen kannalta hyvin tarkkaan, mut tuo kiipeily meillä on se suurin vaara, sohvaa kun et voi nostaa lapsen ulottumattomiin, keittiön tuolit jos nostaa pöydälle, vetää ne sieltä päälleen.. Sähvalla kävely/pomppimiskielto meillä on aina ollut voimassa ja ehdoton ei, mutta se ei vana tytön jakeluun mene ja sitä tehdäänkin huomiota hakiessa, samaten sohvan selkänojalla keikkalointi on hauskaa ja siellä yritetään nousta seisomaan.. tms. Ja tyttö on niin kovapäinen ettei vaan opi millään. Onko Ceela alkanut tippumisen jälkeen varoa enemmän, ettei pompi sohvalla ? Onkohan tuo ihan tervettä ettei meidän neiti opi ja usko millään :S
Onneksi selvisitte söikähdyksellä ! Tuollainen kyllä pysäyttää, tiedän kokemuksesta, ihan jokainen pudotus (vaikka luulisi näiden lukujen jälkeen sen olevan kai arkipäivää..) saa pysähtymään ja miettimään. Onneksi Lumialle ei ole sattunut koskaan pahemmin, mut yksi kerta s eon kun sattuu. miten sen voisin estää ? :( Ihmeen kestäviä nuo lapset kuitenkin on, ja onhan niillä suojelusenkelit aina mukana.