lauantai 26. maaliskuuta 2011

Väsynyt pieni toipilas...

Meillä siis sairastellaan edelleen!

Lähdettiin eilen käyttämään neitiä uudestaan päivystyksessä kun kuume nousee jatkuvasti uudestaan yli 39 ja yskä on niin kova että hengittäminen on välillä todella vaivalloista.

Vietimme sitten perjantai illan sairaalassa näissä merkeissä

Pienen happiarvot olivat välillä sen verran matalalla että katsottiin parhaaksi antaa vähän lisähappea ja ventolinea. Arvoja tarkkailtiin 3tuntia ja lääkärikin arvioi tilanteen 3kertaa ennen kuin päästi meidät kotiin. Pieni oli jälleen kerran aivan fiiliksissä päästessään lääkäriin ja nautti silmin nähden kaikista tutkimuksista. En ymmärrä mistä moinen lääkäri fanitus on lähtöisin, mutta olemme varsin tyytyväisiä että tilanne on näin. Huomattavasti kurjempaa olisi käyttää tyttöä lääkärissä jos tutukimukset olisivat kurjia ja pelottavia. Ehkä meillä on vaan käynyt hyvä tuuri ja Ceela on saanut alusta asti hyvän kuvan lääkäreistä. Eilinen lempparitutkimus oli selkeästi happisaturaation mittaaminen. Hoitaja tuli odotustilasta pyytämään Ceelaa mukaansa ja neiti käveli ylpeänä itse hoitajan luokse ja ojensi sormensa valmiiksi. Isiä ja Äitiä ei huolittu mukaan mittaustoimenpiteeseen :) 

Tuota maskia vähän jännitttelin että miten neiti siihen suhtautuu, mutta sekin huoli oli turha. Ceela antoi laittaa maskin naamalleen ilman mitään mutinoita ja hengitteli lääkkeen ihan tyytyväisenä. Pari kertaa sanoi vaan että naamari pois, mutta tyytyi siihen kun luvattiin että lääkäri tulee sen kohta poistamaan. 

Happiarvot kävivät välillä jopa niinkin matalalla kuin 90 ja lääkäri jo tuumaili että saa nähdä joudummeko jäämään osastolle yöksi. Loppujen lopuksi kuitenkin arvot nousivat 99 ja pääsimme kotiin nukkumaan. Hoitaja jopa epäili että mittari varmaan välillä temppuili, koska kuulemma tyttö ei olisi ollut noin tyytyväinen ja virkeä jos arvot olisivat olleet välillä noinkin huonot. Yö meni luojan kiitos jo paremmin ja koko perhe sai jopa melkein katkeamattomat yöunet.

Tänään on kuume taas noussut pahimmillaan 39,5 mutta laskee onneksi pronaxen/panodol yhdistelmällä. Huomaa kyllä jo tytöstä että tauti alkaa viedä voimia! Leikkiä ei enää juurikaan jakseta. Pötkötellään vaan sohvalla ja katsellaan välillä muumeja.


silmistä näkee kyllä ettei tyttö ole ihan kunnossa.


Uni tuli jo Äitin sylissä ennen kuin ehdin edes vaunuihin laskea.
Päiväunet nukuttiin tuttuun tapaan ulkona, missä hengityskin kulkee näemmä huomattavasti helpommin. Unihaalari on muuten löytö sieltä turun mega sale tapahtumasta. Haalari on name itin mallistoa ja hintaa tälle jäi 15e. Olen pitkään etsinyt Ceelalla uutta isompaa vaunuhaalaria tuloksetta, niitä kun tuntuu yleensä olevan vain kokoon 80cm asti. Harvemmin vissiin näin isot enää nukkuu vaunuissa, mutta meillä tämä on vielä koettu parhaaksi vaihtoehdoksi. Sisällä kun neiti suostuu nukkumaan ihan max tunnin. Ulkona useimmiten vähintään sen 2tuntia.

Tänään on myös tutustuttu innolla omaan baby haleriin minkä lääkäri eilen määrisi käyttöön nyt ainakin tämän flunssan ajaksi!

Oppi on näemmä mennyt heti perille. Ensin tästä painetaan...

ja sitten hengitellään :)

♥ On meillä aika reipas pieni neiti ♥

18 kommenttia:

  1. voi pientä reipasta tyttöä. Toivottavasti paranee pian :)

    VastaaPoista
  2. Nyt on kyllä kovasti pöpöjä liikkeellä. Pikaista paranemista Ceelalle!

    VastaaPoista
  3. voi
    raasua:/
    Onneksiteillä
    reipastyttö!
    Paranemisia
    ja
    voimia:)

    VastaaPoista
  4. Voi toista. Toivotaan, että paranee pieni pian! ♥

    VastaaPoista
  5. Voi harmi kun nyt taudit kiusaa pientä. Lapset on jänniä kuinka ne voi olla kuumeesta huolimatta reippaita. Vaikka pitemmän päälle niiltäkin häviää voimat.

    Toivottavasti menee nyt ohi ja taas jaksaa leikkiä. Paranemisia.

    VastaaPoista
  6. voi että ku on sairas pikku neitinpaljon paranemisia ja hyvää vointia ceelalle

    VastaaPoista
  7. Voi pientä sairastajaa! Paljon voimia ja parantavia tuulia täältä sinne teille!!!

    VastaaPoista
  8. Voi toista pientä suloista pipistä ♥
    Onneksi kesä ja aurinko on jo pian kulman takana, jospa sitten nämä pöpötkin hellittäisivät.

    Pikaista paranemista Ceelalle!

    VastaaPoista
  9. Kurjaa tuo sairastaminen:( Mutta ihan uskomatonta tuo "lääkäri-fanitus". Aika suuri helpotus lääkärireissuihin tuo Ceelan käytös!

    VastaaPoista
  10. Miten voikaan olla noin pieni NOIN reipas! :)

    VastaaPoista
  11. Voi ei, onpa sinnikäs pöpö :-(
    Onneksi Ceela suhtautuu noin hyvin kaikkiin tutkimuksiin eikä tappele lääkkeitä vastaan (kuten tyttö meillä).
    Oikein pikaista paranemista!!!

    VastaaPoista
  12. Voi, kun Ceela on niin reipas =)

    Meillä on ollut isommalla neidillä tuo sama laite käytössä,kun hän oli pienempi.

    Hänellä oli silloin hengityksen kanssa ongelmia: hengitys rohisi ja aina,kun tyttö oli flunssainen piti laitetta käyttää.

    Mutta nyt laite on saanut olla jo parisen vuotta kaapin perällä käyttämättä.

    Pikaista paranemista Ceelalle!

    VastaaPoista
  13. Heippa, voi toista. Niin reipas. Kunpa nyt pöpöt jättäisi neidin jo rauhaan. Meillä on oltu ihmeen terveenä jo pitkä tovi, sopii toivoa samanmoista jatkoa. -Tiina

    VastaaPoista
  14. Voi pientä, tuli ihan suru tuota kuvaa katsellessa, mutta onneksi neiti itse niin reippaan! Parantavia tuulia sinne!

    VastaaPoista
  15. Voi pientä Ceelaa! Kylläpä pientä nyt koetellaan, loppuisipa tuo sairastelu jo! On tosiaan onni, että Ceela kuitenkin tykkää lääkäreistä ja ottaa lääkkeetkin ihan mielellään :)

    Paljon parantavia haleja koko perheelle!

    VastaaPoista
  16. Voi pientä! Tutulta näyttää! Onneksi nuo lapsuusiän astmat yleensä iän myötä helpottaa, toivottavasti teilläkin!

    Meilläkin on Babyhaler käytössä (kera Flixotiden ja Ventolinen). Kevät on hieman pahaa aikaa kun on ne siitepölyt... ja siihen kun vielä pukkaa flunssa päälle niin tulos on usein sama kuin teillä nyt :(

    Ihanan urhea pieni tyttö teillä!

    VastaaPoista
  17. Kiitos jälleen kerran kaikille ihanista kommenteistanne, paranemistoivotuksista ja myötäelämisestä! Täällä blogistaniassa juuri nämä ystävälliset kommentit ja toinen toisistaan välittäminen on ihan parhautta! Tulee väkisinkin hyvä mieli, olette ihania :) Ceelan vointi alkaa selkeästi jo olemaan parempaan päin. Kuume alkaa hitaasti mutta varmasti laskemaan ja neiti jaksaa taas touhuilla ja naureskella. Kyllä tämä varmaan tästä taas pikkuhiljaa iloksi muuttuu!

    Onaha: Kurjaa kuulla että teillä on ollut vastaavanlaisia ongelmia! Toivottavasti sielläkin taudit helpottaa :) Ceelallahan ei vielä mitään varsinaista astmadiagnoosia ole, koska tämä on ensimmäinen näin paha infektio että on ihan hengitystäkin vaikeuttanut. Lääkäri totesikin että haleria käytetään nyt pari viikkoa ja sitten tarpeen vaatiessa uudestaan jos tulee uusi infektio. Sanoi vielä että jos tulee kaksi yhtä ärhäkkää pöpöä niin sitten täytyy hakeutua lasten astmalääkärille arvioitavaksi. Nyt vaan siis toivotaan että olisi tämmöinen kertaluontoinen ongelma nämä hengitysvaikeudet. Tosin suvussa on kyllä paljon allergioita joten eipä tuo astmakaan ole mitenkään poissuljettua. Mutta toivotaan siis parasta ja mennään päivä kerrallaan :)

    VastaaPoista
  18. Höh, miten mulle ei ole päivittynyt koko postaus? Paranemisia pikku-Ceelalle <3! Toivotaan, että selviää tällä sairastamisella.

    Tuo "lääkärifanitus" muuten voi sitten kestää. Meidän E, kohta 5v, on edelleen samaa osastoa. Kyllä ne jaksaa sairaalassa ihmetella, kun toinen ihan fiiliksissä kaikesta tutkimisesta :D. Mutta hyviä juttujahan nuo tutkimisen kannalta.

    VastaaPoista