sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Uusimmat kuulumiset

Ceela neiti tuli tänään Isin mukana moikkaamaan Äitiä ja pikkuveljiä :)

Ensimmäisen kerran Ceela kävi vierailemassa sairaalassa jo torstaina. Silloin hän oli vielä ymmärrettävästi hyvin ihmeissään kaikesta. Ei meinannut oikein alkuun edes ymmärtää että pikkuveljet ovat todellakin tulleet pois äidin masusta. Ja suurin ihmetyksen aihe silloin oli se kun Pilli oli saanut todella hienon möhköfanttipeiton päällensä VVO:lla, se taisi jopa aiheuttaa pientä harmitusta koska neiti puhui vielä myöhemmin samana päivänä kuinka hän haluaa myös oman möhköfanttipeiton :)

Tämän käynnin jälkeen neiti oli ilmoittanut seuraavana aamuna isille ettei hän halua tulla mukaan sairaalaan vaan hän haluaa mielummin päiväkotiin. Sanoin miehelle ettei turhaan lähde neitiä pakottamaan vaan että antaa mennä päiväkotiin ja saa prosessoida asiaa ihan rauhassa. Myöskään eilen ei Ceela ollut halukas tulemaan sairaalaan ja sovimme että saa olla Mummun luona kylässä sillä välin kun Isi tulee katsomaan äitiä ja poikia. Sekä Mummu että Isi olivat huomanneet että tyttö ei ole ihan oma itsensä, selkeästi tilanne vaikutti myös isosiskoon, onhan se selvä. Vaikea edes arvella kuinka paljon ajatuksia siellä pienessä päässä mahtaa liikkua, ristiriitaisia tunteita ja varmasti ikävä Äitiä. Isi kävikin eilen vähän lyhyemmän visiitin sairaalassa jotta pääsi viemään Ceelan ihan kahden kesken hoploppiin ja sen jälkeen olivat käyneet hakemasta kaupasta herkkuja ja leikkineet ja katselleet lastenohjelmia yhdessä ♥

Tänä aamuna Isi olikin vain sanonut että nyt syödään aamupala ja lähdetään katsomaan Äitiä ja pikkuveljiä, ja neiti ei ollut asiaa sen kummemmin vastustellut. Ja sairaalaan tulikin tänään niin auroinkoinen ja iloinen tyttö. Höpötti aivan koko ajan, leikki ja touhusi. Ja mikä mukavinta, hänellä oli kova kiire mennä katsomaan pikkuveljiä :)

Niimpä suunnattin VVO:lle katsomaan Pilliä.
Ja pikkuveljeä pitikin silittää pitkään ja hartaasti. Välillä neiti aina huokaisi ja tuumasi että voi kuinka hän on toooosi söpö :)

Ja lähtiessä piti ehdottomasti antaa myös suukko ♥


Ceela olisi tietysti kovasti halunnut mennä katsomaan myös Pullaa, mutta teho-osasto ei ota tällä hetkellä vastaan lapsivieraita koska liikkeellä on ollut ärhäkkää rs-virusta ja sehän voisi olla hengenvaarallinen tehon pienille potilaille. Lastenlinnan puolelta kuitenkin onneksi löytyy aivan ihana leikkihuone, jonne pienet vieraat saa mennä leikkimään. Ceela pääsi puuhailemaan ja Isi ja Äiti kävivät sitten vuorotellen moikkaamassa Pullaa.



Leikkihuone oli täynnä upeita, kiinnostavia leluja :)

Suurinta hupia Ceelan mielestä on VVO:n puolelta siirtyminen Lastenklinikalle jolloin pääsee istumaan Äitin syliin pyörätyoliin ja Isi työntää perheen naisia kovaa vauhtia. 
Tunnelissa sitten aina ihmetellään upeita seinämaalauksia ...


Vierailujen jälkeen Äidillä olikin Ceelalle mukavaa kerrottavaa...
Äiti pääsee kotiin Ceelan ja Isin luokse ♥

Sain tosiaan tänään luvan kotiutua. Koska kumpikaan pojista ei vielä pääse muutamiin päiviin siirtymään niin minua on turha makuuttaa lapsivuodeosastolla. On Ceelankin kannalta parempi että olen illat kotona, ja päivisin sitten hoitelemassa poikia. Tuntui ihanalta ajatukselta päästä kotiin, mutta kotimatkalla autossa alkoi kyyneleet vieriä pitkin poskia. Tuntui kuin sydäntä olisi revittyä kahtia. Toinen puoli oli siinä mukana matkassa, mutta toinen puoli jäi poikien luokse. Ihan hirveä tunne. Tuntuu että minua tarvittaisiin nytten kolmessa paikassa, kotona, VVO:lla ja teholla. Yritän parhaani jakaa aikani niin että olisin tasapuolisesti läsnä jokaisessa paikassa. Tiedän että tämä on lyhyt jakso meidän elämässä, mutta kyllä se vaan ottaa koville jättää omat lapset sairaalaan. Ceela pääsee onneksi huomenna taas Mummun luokse hoitoon ja me suuntaamme päiväksi hoitamaan näitä 


pieniä

 poikasia ♥

28 kommenttia:

  1. Voi Ceela-pieni! Niin ihana pieni joka on varmasti aika ihmeissään. Todella hienosti annoitte hänen prosessoida asiaa omassa rauhassa!

    Ja nämä pienet poikaset sitten - niiiiin liikkiset! Toivottavasti hekin pääsevät nopeasti kotiin eikä vanhempien tarvitse kauaa murehtia.
    Iso tsemppi teille molemmille!

    VastaaPoista
  2. Paljon voimia Iita ja Isi voin vain kuvitella tuon riittämättömyyden tunteen! Ceela on varmasti hämillään, mutta lapset ovat niin kovin sopeutuvaisia, joten Ceela tuskin tilanteesta kärsii! Toivotaan että pojat harppaisivat suurin askelin eteenpäin, ja teidän ihanan kiireinen arki pääsisi rullaamaan normaalisti. Se ilo ja onni tuntuu sitten varmasti tuhatkertaiselta, vaikka lottopotti onkin vielä osin lunastamatta!
    T: Taas se Naapurin mamma

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä kovasti!

    Mulle joku sanoi tyttöjen synnyttyä, että ajattele nyt vaan sitä kuinka hyvältä se sitten tuntuu kun päästään kaikki yhdessä kotiin. Tuntuu tuplasti hyvältä, monestakin syystä.

    VastaaPoista
  4. Varmasti rankkaa aikaa teille kaikille. Toivottavasti pojat pääsevät pian kotiin.

    Jostain joskus luin että uusi sisarus tuntuu lapsesta vähän samalle kuin oma mies ottaisi toisen vaimon :D Ei siis ihme jos isosisarus ei ole oma itsensä ja muutos vie aikaa. :D

    VastaaPoista
  5. Voi sua, tilanne on varmasti aika kova, mutta onneksi se ei kestä kauan :) Ceelalle paikka on varmasti tosi kova, pikkaisen erilainen vielä kun sinne sairaalaan pitää mennä hiukan pidempi aika. Meidän isompi myös hiukan pelkäsi sairaalaa ja halusi aika nopsaan lähteä m&V:n kanssa pois. Kotona sitten tutustuttiin paremmin :)

    VastaaPoista
  6. Hurjasti tsemppiä! Eihän sitä kenellekään toivoisi sellaista tilannetta, jossa lapsi/lapset pitää jättää sairaalaan... Se tunne on varmasti ihan hirveä! Toivottavasti pääsevät pian kotiin <3

    Meilläkin tyttö pelkäsi vähän sairaalaa. Ei suostunut tulemaan lainkaan mun syliin. Seuraavana päivänä, kun tulivat hakemaan meitä pois sieltä, totesi tyttö ensimmäiseksi "ei oo sulla laastaria eikä mekkoakaan" ja tuli syliin. Oli sitten ilmeisesti kokenut pelottavaksi sairaalan mekon ja mun kädessä olleen tippasysteemin..

    VastaaPoista
  7. Voi ei... sä olet kyllä terästä, pysyt kasassa ja jaksat vielä käydä meillekin jakamassa kuulumisia. Ihanaa, kun jaksat, tänne mä ensimmäisenä tulen ja nopeasti, kun sivupalkissa näkyy uusi postaus. Sitten ei tästä itkusta meinaa tulla loppua ollenkaan, vähän herkillä..? :)

    Ceelasta voi varmaan tuntua oudolta sekin, kun hän on varmasti pienessä päässään ajatellut asian niin, että äiti käy sairaalassa synnyttämässä ja seuraavassa hetkessä äiti ja vauvat ovat kotona.
    Nyt kun äiti ja veljet eivät tulleetkaan heti kotiin, niin pää menee pyörälle entistä enemmän.

    Mutta ihanaa, että pääsit jo kotiin ja mä niin pidän täällä peukkuja pystyssä, että saat pienet poikasikin pian kotiin!
    Olette ajatuksissa. <3

    VastaaPoista
  8. Olettepa hienosti toimineet Ceelan kanssa :).

    Tuo kahtiajakautuminen on varmasti tosi raskasta, kun sihen lisää vielä muun asiaan kuuluvan säätämisen. Mutta toivottavasti saatte tukea arkihommien hoitoon ja saat keskittyä nyt olemaan lasten kanssa ja pitämään myös itsestäsi huolen :). Pojat kotiutuvat sieltä sitten, kun on turvallisinta ja se aika koittaa vielä :). Kovasti voimia koko perheelle!

    VastaaPoista
  9. Todella paljon herätti ajatuksia kirjoituksesi. Tarvitsette nyt paljon rakkautta ja toivoa toisiltanne.

    Nousi mieleen aika, kun poitsu leikattiin ja oli teholla ym. syntymänäs jälkeen. Minä en sieltä sairaalasta lähtenyt kirveelläkään, en vaan voinut. Olisivat mieluusti laittaneet kotiin kyllä, mutta sain jäädä, kun oma vointinikin oli kiikun kaakun sektion jäljiltä. Mutta meillä oli isot lapset jo reippaasti kouluikäisiä eikä noin pieniä kuin Caala. Uskon, että on hyvin ristiriitaiset fiilikset, itseä oikein alkaa ahistaa, kun ajattelenkin.

    Valoa ja aurinkoa sydämiin koko sakille ♥

    VastaaPoista
  10. Ihanat lapset, kaikki kolme ♥ Toivon kovasti minäkin, että pienet veljet pääsevät pian kotiin ja elämä alkaa asettua uomilleen. Ihanaa että itse voit niin hyvin, että voit jo koitutua :) Itku tuli kun ajattelin oloasi autossa, voin kuvitella sen tunteen. Ei varmasti ole helppoa, mutta koittakaa jaksaa. Onneksi tosiaan tämä piina on pian ohi ja kaiken voi ikäänkuin unohtaa :)

    VastaaPoista
  11. Oi että, voimia tosi paljon! <3

    Meille antoi aikanaan hoitaja neuvon kun meidän poika oli sairaalassa, että kirjoittakaa kaikki tuntemukset ylös, jotta voitte myöhemmin niitä muistella. Tosi hyvän neuvoi antoi, koska multa on muistista hukkunut monia juttuja! Onneksi kirjoitin neuvosta ylös silloin, vaikka hassulle vähän tuntui :)

    VastaaPoista
  12. Suloisia poikia, ja en voi muuta sanoa, kuin että tiedän juuri sen tunteen, mikä siinä automatkalla vallitsee. Reilu vuosi sitten itsekin jouduin ajelemaan miehen kanssa Lastenklinikan vastasyntyneiden tehon ja kodin välillä, ja meilläkin oli se 50 km ajomatkaa. Ei se ole ikävää tai yksiselitteisesti huolta tms., siinä on kyse kaikkien fysiikan ja biologian lakien rikkomisesta, kun joutuu lähtemään kauaksi oman vastasyntyneen luota ja jättämään hänet vieraiden ihmisten hoidettavaksi, olkoonkin niin että hoito on aivan ensiluokkaista.

    Myös nuo kuvat tuolta käytävästä herättävät ristiriitaisia tunteita. Minäkin sitä loputtoman pitkää käytävää reissasin edestakaisin pikkuiseni luokse pyörätuolilla, ja usein 2-vuotias esikoiseni istui sylissä.

    Voimia teidän perheelle tuohon haastavaan elämäntilanteeseen, kohta se on ohi!

    VastaaPoista
  13. kahden tyttären äiti12. maaliskuuta 2012 klo 1.40

    <3 <3 <3
    Osaat kirjoittaa niin sydämestä, että joka kerta saan kyyneleet silmiin, kun luen tekstisi <3.

    Paljon voimia koko perheelle <3. Toivottavasti saatte pian pojat kotiin <3

    VastaaPoista
  14. Onpas teillä ihana j urhea isosisko siellä ♥

    Äidin sydäntä totisesti revitään nyt moneen suntaan, itsellänikin nousee pala kurkkuun liikutuksesta. Pidän peukkuja poikien pikaiselle kotiutumiselle ja koko perheen yhdessäololle. Pitäkää huolta toisistanne, kaikki asettuu kyllä uomiinsa. Jaksamista ja suunnatonta iloa uuden elämän muodossa teille kaikille. Verrattoman suloiset veljekset olette saaneet perheeseen!

    VastaaPoista
  15. Ensinnäkin isot onnitttelut suloisista pojista. Kun luin kirjoitustasi, en voinut muuta kuin itkeä. Tuli niin mieleen kun "jouduin" omat kaksispoikani jättämään sairaalaan ja lähtemään kotiin. Meillä pojat joutuivat olemaan 10 päivää teho-osastolla syntymän jälkeen. Ja itse kävin viimeiset 3 yötä kotona keräilemässä voimia, kun sairaalassa en saanut nukutuksi. Muistan ikuisesti miten haikeaa oli jättää pojat sairaalaan ja itkun kanssa lähteä kotiin. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna oli hyvä saada keräiltyä voimia. Ja sinulla varsinkin kun Ceela joka myös tarvitsee äitiään. Pian Pilli ja Pullakin pääsee kotiin ja pääsette viettämään aikaa perheenä. Voimia ja jaksamista teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  16. Tippa linssissä täälläkin, kun luin postaustasi. Tulee oma kokemus niin mieleen, kun tyttö jäi "kasvamaan" lastenosastolle ja itse pääsin kotiin. Kyllä se yhtä itkua oli joka ilta kotimatkalla ja vielä sängyssä, kun yritin iltaisin saada unta. Nopeaa se aika kuitenkin meni ja oli sitten aivan ihanaa saada vauva kotiin, kun sitä oli niin hartaasti odottanut. Tsemppiä teille kaikille ja onnea vielä!
    Kirsi

    VastaaPoista
  17. Hei! Olen seurannut matkassanne jo pidemmän aikaa mutta aina se kommentointi vaan meinaa jäädä :/ Ensinnäkin, teidän Ceela on kyllä niin söpö kuin vaan olla ja voi! :)
    Ja toiseksi, ihan hirveän paljon onnea pienistä pojista!!
    Varmasti on sydäntä särkevää jättää pojat sairaalaan, mutta toivotaan että tämä vaihe on mahdollisimman lyhyt ja pääsette pian elämään normaalia arkea. Jaksamisia ja hyvää jatkoa koko teidän perheellenne! Aion jatkossakin seurata elämäänne, niin hyvin olen kivan blogisi parissa viihtynyt =)

    VastaaPoista
  18. Hei! tiedän ja muistan vielä nuo tunteet kun vauvat piti jättää sairaalaan kun itse pääsi pois sairaalasta. mutta niinkuin itse kirjoititkin että tää on vain lyhyt aika teidän elämässä ja näinhän se on. Pojat syntyivät kuitenkin hyvillä viikoilla ja vahvistuvat päivä päivältä :) Tsemppiä! t:Outsa

    VastaaPoista
  19. Täällä kanssa yksi joka muistaa niin hyvin ne ajat, kun olin kuopuksen kanssa 10vrk sairaalassa. Olin itse lapsivuodeosastolla, neiti vastasyntyneitten teholla. Kun kotona odotti vajaa 2 vuotias, tuntui koko ajan, kuin minua olisi revitty kahtia... Ikävä oli kotiin isoveljen luo, öisin yksin maatessani kaipasin molempia. Meillä matka sairaalaan oli tuolloin niin pitkä, ettei minun hyödyttänyt kotiutua ennenkuin vauvan kanssa yhtä aikaa.

    Mutta ihana kuulla, että pojilla on kuitenkin kaikki olosuhteisiin nähden hyvin.

    Voimia teille nyt niin raskaaseen arkeen!

    Amy 30+2

    VastaaPoista
  20. Voi Ceelaa, varmasti on ihan ymmällään tästä kaikesta, mutta kyllä se ajan kanssa sitten helpottaa!

    VastaaPoista
  21. Voi Ceela pikkunen :´) mutta hyvin näytätte tilanteen hoitavan että ette pakottaneet Ceelaa mukaan, ja että osoitatte että hän on yhtä tärkeä ja rakas kuin aina ennenkin! :) uskon kyllä et toi on tosi vaikeeta kun pojat on sairaalassa ja ei tiedä kummassa paikassa olisi :s mutta kyllä ne pikkuisetki pääsee pian kotiin niin saat olla kumpienkin kanssa :)) kaikkee hyvää teille ihanuuksille ♥

    VastaaPoista
  22. Ihana isosisko, noin pian jo reipas ♥

    Ja voi taas noita pieniä ihmeitä, niin suloiset. Onneksi voitte päivät käydä heitä hoitamassa ja illat Ceela saa olla teidän kanssa. Tsemppiä ja jaksuja - aikansa kutakin :)

    VastaaPoista
  23. Voimia kovasti koko porukalle! ♥

    VastaaPoista
  24. Oi, kyllä kaikki järjestyy. Meidän neitikin oli elämänsä ensimmäiset päivät lastenosastolla -sieltä saa hyvän aloituksen elämälle.

    VastaaPoista
  25. Mun oli pakko vielä uudestaan tulla kirjottamaan, kun moni on kommentoinut, että ei olisi lähtenyt sairaalasta lapsen luota kirveelläkään tai että on jäänyt itse osastolle lähelle vauvaa pitkän välimatkan takia. Kun ainakin vuosi sitten Naistenklinikalta kotiutettiin heti kun se oli terveydellisen tilan puolesta sopivaa huolimatta siitä kuinka pitkä matka kotoa olisi vauvan luokse, eikä vastasyntyneiden teholle voi, valitettavaa kyllä, jäädä yöksi. Sitten ne keillä matkaa oli enemmän, saivat hakea paikkaa vanhempien McDonalds-talosta läheltä Lastenklinikkaa. Käytäntö varmasti vaihtelee kovasti paikkakunnan ja ruuhkatilanteen mukaan, ja olisi niin hienoa, että joka paikassa laitettaisiin etusijalle se, että äidit ja vastasyntyneet saisivat olla yhdessä!

    Yleensä tuossa Iitan tilanteessa kova tahtokaan ei auta vaan sairaalasta on vaan lähdettävä (siis ensin lapsivuodeosastolta ja sitten iltaisin vastasyntyneiden teholta) vaikkei haluisikaan. Suomi on aivan takapajula tässä asiassa, kun ei maan ykkössairaalan vastasyntyneiden osastolle ole saatu perhehuoneita, joissa äidit voisivat osallistua oman lapsensa hoitamiseen ympäri vuorokauden! Mutta olen aivan samaa mieltä, että henkilökunta niin Naikkarilla kuin Lastenklinikalla on aivan mahtavaa ja hoito todellakin ensiluokkaista! Se on tärkeintä! Ja remonttihan tuonne on jo suunnitteilla tilojen lisäämiseksi.

    VastaaPoista
  26. Kiitos Iita, että olet jaksanut kirjoitella tänne teidän kuulumisia! Jaksakaa hetki vielä, kohta ihanat Pilli&Pulla tulevat kotiin. Terkkuja meidän poppoolta kaikille sinne!! <3

    VastaaPoista
  27. Jälleen kerran kiitos jokaiselle kommenteistanne. Vastaisin niin mielelläni jokaiselle henkilökohtaisesti, mutta on tällä hetkellä aika hieman kortilla :) Haluan kuitenkin päivitellä aina uusimmat kuulumiset ja tunnelmat tänne blogiin, koska epäilen että hetken päästä en muistaisi näistä päivistä mitään, niin hektistä on ollut. Itse ei ole kerennyt juurikaan miettimään omaa vointia, kaikki energia on mennyt tämän tilanteen pyörittämiseen, poikien hoitamiseen ja Ceelan huomioimiseen. Tuntuu että tämä asioiden kirjaaminen on todella terapeuttista, saa itsekin omat ajatukset selkeästi ylös ja samalla prosessoi tilannetta.Teidän kaikkien viestit ovat niin ihania ja liikuttavia, tuntuu lohduttavalta kuulla muilta saman kokeneilta kokemuksia ja saada tsemppausta ja uskoa omaan tilanteeseen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella miten rankkaa on ollut jättää pienet sairaalaan, kun pääsee kotiin. Tai ei sitä varmaan edes voi kuvitella, jos ei itse ole sitä kokenut. Varmasti kuitenkin todella rankkaa. Mutta onneksi pikku miehet ovat päässeet nyt lähemmäs teitä <3 :')

      Poista