lauantai 8. toukokuuta 2010

Juhlia ja kakkuja osa 2

Elikkäs tänään jatkettiin synttärikahvittelua sukulaisten ja ystävien voimin. Nyt on juhlat juhlittu ja olo on väsynyt mutta onnellinen :) Väsäilin taas eilen kakkuja yömyöhään tapani mukaisesti! Mikä siinä on ettei ikinä voi vähän ennakoida? Noh pääasia että kakut olivat onnistuneita ja upposivat hyvää vauhtia vieraiden napoihin :)

Tämä on baileys- juustokakku. Kokeilin ensimmäisen kerran tällaista versiota missä keksipohja on nostettu reunoille asti. Perhoset olen pursottanut sulasta suklaasta leivinpaperin päälle mihin olin ensin piirtänyt perhosen ääriviivat. Ja nämä olivat oikeasti helpot tehdä ja mielestäni tosi kivat koristeina :)

Tämä taasen on ihan perus sokerikakkupohjalla tehty, täytteenä samanlainen mascarpone-daim-vadelma täyte joka oli eilisessä bloggauksessa vilahtaneen suklaakakun välissä. Kakkuihin hain ideoita ja apuja Kinuskikissan ihanasta blogista :)





 
Nyt on kämppä täynnä ihanaa kukkaloistoa, kiitos kaikille :)


Miehen perhe muisti minua tällä ihanaisella muumipurkilla jota olin jo pitkään himoinnut! Kiitos :)

 
Pieni oli taas elementissään kun sai nauttia huomion keskipisteenä olemisesta :)


 
Ja voi sitä riemua kun rakas poikaystäväkin tuli käymään kylässä. Näidän kahden yhteisiä puuhia on kyllä niin liikuttavaa katsella ♥


4 kommenttia:

  1. Voi Akseli ja Ceela!! Ainut kuva missä molemmat hetken paikoillaan :D Ja kiitos vielä mahtavasta tarjoilusta..Seuraavaksi juhlitaan sitten Akselin 1-vuotis synttäreitä..

    VastaaPoista
  2. Ihana baileys-juustokakku, se on kyllä niin namia! Nyt alkoi tehdä mieli... no onneks mulla on huomiseksi jääkapissa tekeytymässä mustikkajuustokakku, jos malttais odotella huomista :)

    VastaaPoista
  3. uuh miten mahtavia kakkuja! perhoskoristeet ovat täydelliset!

    VastaaPoista
  4. Ninni: Olkaas hyvät vain :) Akselin ykkösiä odotellessa ja myös niitä toisia ihania juhlia!

    SiniK: Baileys-juustokakku oli tosiaan aika hyvää, tosin niin on myös mustikkajuustokakku :)

    Jarna: Kiitos :)

    VastaaPoista