Luukku 8

Tämän päivän luukkuun piti tulla alunperin ihan jotain muuta...

Tänään kuitenkin tapahtui jotain sellaista etten pysty postaamaan mitään kepeää hömppää.

Tänään sain taas muistutuksen siitä kuinka pienestä asiat on kiinni.

Tarinalla on luojan kiitos onnellinen loppu, mutta meillä elettiin tänään aikamoisia kauhunhetkiä.

Ceelan kummitäti oli meillä tänään kyläilemässä ja me seurusteltiin siinä kaikessa rauhassa Ceelan leikkiessä muutaman metrin päässä. Yhtäkkiä huomasin että neidillä on posket pullollaan jotakin ja kysyin sitten aika napakkaan sävyyn että mitä sulla on suussa ja käskin sylkäistä heti pois!

Ceela tietysti vähän säikähti koska tiesi tehneensä jotain kiellettyä ja yritti hätäpäissään nielaista kyseisen asian (mikä myöhemmin osoittautui talouspaperi palloksi). 

Pallo juuttui tietysti kurkkuun ja tyttö alkoi hätääntyneenä kakomaan kurkkuaan. Yritin ensin itse roikottaa tytön päätä alaspäin jotta vieras esine pääsisi pois hengitysteistä. Muutaman sekunnin kuluttua tilanne näytti vaan huonommalta ja menin täysin panikkiin. Luojan kiitos kummitäti joka on sattumoisin myös sairaanhoitaja nappasi tytön ja käänsi pään täysin alaspäin ja läimäytti selkään pariin kertaan oikein napakan iskun. Itse yritin samalla kaivella paperipalloa kurkusta ulos siinä vihdoin luojan kiitos onnistuen!

Kaksi kappaletta märkää ja kiinteäksi palloksi muodostunutta möykkyä lensi oksennuksen mukana ulos neidin kurkusta. Tämän perään pieni hätääntynyt itku ja sylittely äidin kanssa. 

Tilanne ei varmaan kestänyt 15sekuntia pidempään mutta niiden sekuntien aikana kerkesin miettiä jo sitä pahinta. 

Luojan kiitos loppu hyvin kaikki hyvin, mutta olipahan taas opetusta äidille sekä tyttärelle. Eipä olisi tullut mieleenkään että tämmöistäkin voi tapahtua.

Tilanteen lauettua ja saarnan kuunnetuaan Ceela totesi iloisesti kummitädilleen että se oli tosi terveellistä.

Äitin mielestä tämä oli kaukana terveellisestä.

Tilanteen jälkeen oli itsellä pitkän aikaa jalat aivan vetelänä ja sydän parka hakkasi kuin viimeistä päivää. Kuinka paljon sitä voikaan ihminen pelästyä,

ja kuinka paniikkiin itsensä saa nopeassa ajassa, vaikka juuri tämmöisellä hetkellä pitäisi toimia järkevästi eikä panikoida.

En varmaan muistanut edes kiittää sinua Ellu!

Kiitos että olit oikeassa paikassa oikean aikaan,

kiitos että tiesit mitä piti tehdä,

kiitos että autoit ♥

Tänä iltana katson pientä nukkuvaa lastani,

silitän silkkisiä hiuksia,

suukotan pehmeää poskea,

kuuntelen tasaista tuhinaa,

vuodatan kyyneleen,

onnen ja kiitollisuuden kyyneleen ♥